16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suoraa puhetta harrastajilta

Paljonko olet valmis maksamaan vapaa-ajan harrastuksestasi ja millä ehdoilla?

Paljonko

Keskiviikkona 6.10. ilmestyvässä Golf Digestissa on laaja artikkeli kuumasta puheenaiheesta: Rajoitukset vs. valinnanvapaus.

Syyskuun puolessa välissä toteutimme Golfpisteessä kyselyn, jossa selvitimme kävijöiden mielipiteitä aiheesta. Vastaajia oli 488, heistä 188 kirjoitti myös vapaasti toiveitaan suomalaisen golfin eteenpäin viemisestä. Lehdessä julkaisimme muutaman kommentin, tässä kaikki 188. Vastaukset ovat siinä järjestyksessä, jossa vastaajat täyttivät kyselyn.

1.

Takaisin vanha hyvä käytäntö, jossa pelaaminen edellytti joko osakkeen omistamista tai sen vuokraamista. Golfliiton ”Ekströmin” työryhman ehdotukset käytäntöön.

2. Lisää pay and play kenttiä. Season Golfiin tehty 3 väyläinen pikku kenttä on todella hyvä juttu. Sopii erittäin hyvin pienille lapsille aloitus kentäksi.Oma poika 4v ja tykkää mielettömästi siellä pelaamisesta.
3. Takaisin vanhaan sääntöön että jokainen tarvitsee oman pelioikeuden omalle kentälle. On selvää että muuten on tulossa useita konkursseja alalle ja kenttiä ruvetaan kaavoittamaan jollaikin alueilla esim asuntotuotannon käyttöön. Meillähän on naapureissa tästä jo esimerkkejä. Nykyinen käytäntö romahduttaa osakkeen arvoa entisestään ja yhtiöt huonossa kunnossa olevata yhtiöt kaatuvat hiljalleen pankkien syliin. Siinä vaiheessa on turha enää uhkailla neuvostoajalla kuten vihdin herra tekee kun markkinatalous toimii aidosti.
4. Yleisen Imagon nostaminen ja ETÄJÄSENET pois jokaiselle joko oma OSAKE tai PELILUPA kentälle jossa on jäsen….
5. Kaupunkien läheisyyteen jokamiehen kenttiä ja harjoittelupaikkoja
6. Uusia kenttiä pelaajamäärän kasvun mukaan osakkeenomistuksen arvoa nostamalla.
7. Greenfee hinnoittelu kohtuulliselle tasolle. Aloittelijoille lajin kokeilu mahdollisuuksien lisääminen. Pääsisi kokeilemaan lajia ennenkuin suorittaa greengardin esim harjoittelukentällä.
8. Osakkeenomistajien pääomasijoitusten turvaaminen ja pelioikeuksien edelleenvuok- raamisen hinnoittelu niin, että omistajana saisin maksamani hoitovastikkeen täysimääräisenä vuokrahinnassa. Ei voittoa mutta ei tappiotakaan.
9. Golfkenttien ja paikallisten yrittäjien parempaa yhteistyötä, esim. hotellit ym. majoitusta tarjoavat. Panostetaan kenttien kuntoon eikä suurellisten klubirakennusten rakentamiseen. Ks. esim. KeG.
10. Tuntuu puuttuvan ymmärrys siitä, että harrastajien ja heidän tarpeidensa kirjo on valtava. Pitäisi pystyä tarjoamaan kaikille mahdollisimman hyvät mahdollisuudet harrastaa. Joku haluaa omistaa, joku vuokrata, joku maksaa rahalla tai joku lipuilla. So what? Kaikki ovat lajin kannalta just täsmälleen samanarvoisia. Houkutteleva omistus on tärkeä pointti. Mutta yhtä tärkeä on luoda edullisia ja helppoja vaihtoehtoja sellaiselle jotka eivät voi/ehdi/halua sitoutua. Tärkeintä on ettei golfyhtiöiden ja -seurojen keskinäistä kilpailua rajoiteta, vaan säännöksiä päinvastoin vapautetaan. Vapaasta kilpailusta ne kuluttajaa parhaiten palvelevat innovaatiot ovat kautta markkinatalouden historian tulleet. Keskusjohto raamittakoot puitteet ja säännöt niin väljästi kuin mahdollista, ja antakoot eri toimijoiden käyttää mahdollisimman suurta vapautta pelaajien houkutteluun.
11. Portit auki, rajoitukset pois.
12. Pitäsi järjestää mainontaa(kurssi,tulokset,kilpailut yms) päämedioissa jolloin näkyvyys paranisi huomattavasti. Tällä hetkellä golf ei näy juuri missään ja jos haluamme lajin pariin lisää harrastajia se olisi elintärkeää. Koska ei pelaajamäärä lisäänny itsekseen. Liiton pitäisi myös yrittää nostaa golfin statusta lasten ja nuorten piirissä ja yrittää saada ”Golf ei ole urheilua”-asenne pois kiertämällä vaikka eri puolilla Suomea kertomassa lajista koulussa.
13. Erilaisten pelimahdollisuuksien lisääminen ja monipuolistaminen.
14. Enemmän junioritoimintaa
15. On mielestäni vastenmielistä seurata tiettyjen piirien keskustelua ”oikeista” ja ”ei-oikesta/sitoutumattomista” golffareista. Lajin kehittymisen kannalta on varsin ikävää, että tätä kieltä käytetään liiton puheenvuoroissa. Suomalaiset golfmarkkinat tervehtyvät sitten kun saadaan avattua lajia laajemmalle kuluttajakunnalle, eikä tämänlainen vastakkainasettelu sitä edistä. Golfmarkkinat toimivat kun heterogeeninen asiakaskunta löytää vapailta markkinoilta kirjavien palveluntarjoajien joukosta itselleen parhaiten sopivat palvelut. Mikäli joku golfyhtiö ei pysty taloudellisesti pärjäämään kielii se vääränlaisesta liiketoimintamallista eikä vääränlaisista asiakkaista.
16. Lopetetaan keskinäinen kinaaminen ja toisten kadehtiminen jos jollain menee vähän paremmin kuin toisella. Toivotetaan kaikki uudet halukkaat kokeilemaan lajia ja annetaan heille koulutusta, eikä tyrmätä orastavaa harrastuksen alkua millään pakollisilla, liiton määräämillä mahdollisilla lisämaksuilla. Vain tätä kautta myös osakekentät saavat tulevaisuudessa nuoristakin uusia osakkaita. Nyt ei pidä eikä saa lähteä sille tielle että golf, joka on pikkuhiljaa pääsemässä elitistisen harrastuksen imagosta eroon koko kansan lajiksi, siirtyisi ajassa taaksepäin ja tuhoaisi orastavan oikean suuntaisen kehityksen uusien, maksavien harrastajien saamiseksi lajin pariin..
17. Osakkeen omistajien etujen kasvattaminen verrattuna vuokrapelaajiin.Tällä hetkellä ei haluta sitoutua osakkeisiin,kun muutenkin pääsee pelaamaan.
18. Juniorityötä tulisi kehittää, lajivaikuttajien/-kehittäjien ikarakennetta tulisi nuorentaa, liiton ”klikit” tulisi poistaa ja organisaatioon tulisi valita päte-viä sopivien sijaan. Joojoo -miehet pois päättävistä toimista.
19. Satsattava enemmän nuorisoon
20. Erilaisia mahdollisuuksia harrastaa lajia sillä perinteinen osakkeen omistaminen ja klubitoimintaan osallistuminen ei ole ainoa tapa.
21. Golfliiton pelleily joutaa roskiin, ei markkinataloudessa tarvita keinotekoisia rajoituksia ja sääntelyä pelaamisen järjestämisessä. Pelaajat äänestävät kukkarollaan jokaiselle parhaan tavan pelata ja kentät hinnoittelevat oman tuotteensa markkinoiden mukaan, jos et pärjää kisassa kuolet pois, näin toimii muukin liike-elämä.
22. Päästyämme varsin monipuoliseen tilanteeseen harrastamisen mahdollistamisessa ”kukin lompakkonsa mukaan” omaan elämäntilanteeseen sopivalla tavalla, olisi katsottava myös rajojemme ulkopuolelle lisätäksemme erilaista tarjontaa.Esim. Englanti ottanut mallia turistikenttien varassa olevilta mailta. Myöskään Espanjan ratkaisua liittokeskeisen tasoitusjärjestelmän mallista ei ole sellainen, jota ei kannattaisi vakavasti harkita. Tietotekniikan luvatussa maassa olemme jo 10 vuotta jäljessä tietotekniikan kehitysmaata Espanjaa tässä suhteessa . Seurojen tasoituksen ylläpitoresurssit vapautuisivat esim. juniori ja seuratyöhön 🙂
23. Koko golfyhteisön tulisi tehdä laji helpommin lähestyttäväksi ja suvaitsevaisemmaksi, elitismistä ja kuppikuntaisuudesta tulee päästä eroon. Valta on markkinataloudessa kuitenkin lopulta vain kuluttajien käsissä ja palveluntarjoajan on pakko sopeutua markkinoiden toiveisiin tai kuihtua vähitellen pois. Itse olen toiminut junioriohjaajana seurapohjaisella kentällä, missä jäsenjono on vuosien mittainen enkä siten ole vielä jäseneksi päässyt. Olen itse pelannut ko. kentällä ystävieni (jäseniä) 30-50 kierrosta per vuosi maksaen ”jäsenen kanssa greenfeen” joka täksi kaudeksi nousi 40 euroon eli kesän pelit vain ko. kentällä maksavat 1200-2000 euroa.. Tilanne tulikin mielestäni kestämättämäksi kun hinta nousi 30:stä 40:neen euroon ja ensi kesänä en usko enää viitsiväni osallistua seuratoimintaan tai edes pelata ko. kentällä kuin ehkä pari kierrosta. Seurattuani Liiton ehdotuksista johdettua keskustelua, haluankin kysyä kannattaako kaltaiseni harrastajat ajaa pois lajin parista? Viimeiset 10v. olen kuluttanut arviolta 3000-5000 euroa golffiin välinehankintoineen ja matkoineen.. Onko todella niin että tulevaisuudessa hankin jäsenyyteni espanjasta ja pelaan vain yritystapahtumissa Suomessa enkä henk. koht tuo penniäkään alan kotimaisille toimijoille? Olen valmis panostamaan lajiin aika paljon, mutta VAIN jos saan rahalleni vastinetta ja kipukynnys on jo aika lähellä. Liiton ehdotelmat kuulostavat minulle aivan hulluilta, miten en ole koskaan törmännyt vastaaviin toimintamalleihin muissa maissa? Olen kuitenkin asunut Englannissa, Ruotsissa ja Espanjassa ja aina on löytynyt järkevä pelimalli. Väitän että myös yrityksemme ulkomaalaiset työntekijät olisivat raivoissaan jos tältä pohjalta ruvetaan järjestelmää rakentamaan. Jää nekin rahat saamatta. Kehittämisessä pitää keskittyä palveluiden parantamiseen ja lajin houkuttavuuden kehittämiseen, varsinkin nuorten ja lajin pariin ”kurkkivien” täytyy saada mahdollisuus tutustua/aloittaa laji riittävän edullisesti ja joustavasti. Liiton pyrkimys johtaa lajia neuvostomenetelmin ja kartellinomaisten ohjeiden mukaan on täysin pöyristyttävää ja luontaantyöntävää. Huolestuttavaa!
24. Osakkeenomistajan etujen parantaminen.
25. Toivon,että golfin arvot säilyvät, eikä niitä romuteta nykymenon kaikenmaailman muka vapaan ja yleisen menon mukaisesti. Tärkeintä on satsata jokaisen pelaajan henkilökohtaisen taidon kehittämiseen ja sitä kautta saavuttaa pelistä sen antamaa mielihyvää . Valitettavasti liika raha ja lyhytnäköisyys on golfurheilumme suurin kehittymisen este. SGL:n organisaation kasvattaminen kaikenmaailman päällikköpelleillä ei johda mihinkään.(suojatyöpaikoilla ei tehdä urheilijoita!)
26. Naisien vieraspelaamisen tasoitusraja 36 on liian matala. Naisten on huomattavasti vaikeampi päästä alle 36 rajan kuin miesten.
27. Ei takapakkia rajoituksia lisäämällä. Mieluiten Suosituksia – ei määräyksiä – ei sanktioita seuroille. Liiton jäsenkorttien rajaaminen Tanskan malliin 100 pelaajaan jokaista slopattua reikää kohden olisi harkinnan arvoista esim 5 vuoden siirtymäajalla.
28. Vaihtoehtoja tulisi tarjota joustavasti eri elämän ja golf-harrastuksen tilanteissa oleville pelaajille. Ylilyöntejä tulisi karsia, niin hyväksikäytettyjen yritys- tai muiden osakkeiden osalta (Supergolf tmv.), mutta yhtä hyvin omalla osakkeella pelaavien heavy usereiden hyysääminen ylimitoitetuilla eduilla (ja alihintaisella keskikierroshinnalla) tulee saada kuriin.
29. Toivoisin, että tulevaisuudessa syntyisi enemmän ja enemmän erilaisia (eri tasoisia palvelultaa ja kentiltään. Jotkut tarkoitettu aloittelijoille ja toiset taas kehittyneemmille) pay&play-kenttiä. Pay&play-kenttien ei tarvitsisi olla golf-liiton jäsen vaan niillä voisi olla ihan omat ympyrät.
30. Pelioikeusjalostajien pitää tehdä yhteistyötä kenttien kanssa eikö hyväksikäyttää kenttiä
31. Itse omistan osakkeen ja maksan hoitovastikkeen omalle kentälle, mutta joka vuosi olen kesälomalla muualla ja silloin esim. viikon pelioikeuden hankkiminen erillisten green-fee maksujen tilalle voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto. Näkisin, että on selkeä tarve erilaisille pelimaksutavoille, joissa erilaiset pelimäärät yhdellä tai useammalla kentällä tulevat paremmin huomioitua kuin nykyisin.
32. Elitistinen leima pitää saada pois lajista. Turha tiukkapipoilu myös pois. Toista pelaajaa taustasta riippumatta ja kenttää kunnioittava kulttuuri kuntoon. Osakkaiden kysyntä ei tule kasvamaan jos uusien potentiaalisten pelaajien ei ole helppo kokeilla ja pelailla muutamia vuosia ennen esim. osakkeen omistukseen sitoutumista. Miten yhdistyspohjaisia kenttiä saataisiin taas aikaiseksi. Muutamat bisnesmielessä viime vuosina kenttiä tehneet ovat osaltaan osakekurimuksen taustalla. On ihan ok että joku voi luksuskentän rakentamalla tehdä rahaa. Jos se ei jostain syystä kuitenkaan onnistu niin vika on jossain muualla kuin satunnaisesti golfia pelailevissa.
33. Jos ollaan haluamassa Golfista kansan peliä niin turhat rajoitukset ovat pahasta jotta kiinnostus säilyy
34. Toivon että Suomessa pelaamisen mallia otetaan USA:sta ja Ruotsista, missä ”kunnolliset kunnaliset kentät” toimivat ihan hyvin tavallisen Pulliaisen tapauksessa. Uusien golfareiden määrän kasvu ei ole ainoa oikea tavoite, määrä kasvaa jos on kasvaakseen. Kenttien kannattavuus pitäisi pystyä hoitamaan pelikausimaksuilla, greenfeen oikealla hinnoittelulla ja mahdollisilla oheistuotteilla. Periaatteessa uskon markkinatalouden toimintaan ja itsesääntelyyn tässäkin asiassa. Suomessa golfin pelaamisesta ei pidä tehdä liian kontrolloitua turhilla säädöksillä.
35. Rahalle vastinetta. Jos et maksa, et voi vaatia.
36. -osakkeen omistamisen etuja lisättävä, esim. yhteistyö kenttäyhtiöiden välillä. -osakkeen omistamisen haluttavuutta on lisättävä jos halutaan, että ”sitoutuneita” pelaajia tulee olemassa olevien kenttien osakkaiksi tai halutaan mahdollistaa uusien kenttien rakentaminen. Lähitulevaisuudessa ei kuitenkaan tulla rakentamaan ”kunnallisia kenttiä”, tai montakaan pay and play kenttää. -Normaalilla vierailu-greenfeellä pelaamisessa ei ole mitään vikaa, yhtiöt voivat itse määritellä hintansa ja vieraspelaajien aika- ja tasoitusrajoitukset, kuitenkin siten, että osakkaiden ja heidän perheen jäsenten, sekä vieraiden etuudet otetaan huomioon.
37. Myös vähän pelaaville tulisi olla mahdollisuus pelata kohtuullisin kustannuksin (nykyinenkin minulle siedettävä) ja eri kentillä tilanteen mukaan. Erilaiset sarjakortit esim. 5, 10, 15 kierrosta ja jota voisi käyttää useampi henkilö olisi vähän pelaavan kannalta järkevä vaihtoehto. Parhaimmillaan kortti kävisi useammalla kentällä, jolloin kortilla voisi kiertää eri kentillä kaveriporukan kanssa. Kortti voisi olla myöskin seutuliikenteen arvokortin tapainen, jossa kortille ladataan arvoa vaikkapa pisteinä, jolloin kentät voisivat hinnoitella kierrokset kentän ja varaustilanteen mukaan ja ostaja voisi saada ”tukkualennuksen”. Pelaajien jakamista eri ”kasteihin” tulisi välttää ja nyt käytävä keskustelu ei johtaisi pelaajien keskinäiseen kyräilyyn eikä kenttien taholta tapahtuvaan pelaajien hyljeksemiseen. Pelioikeuksien tehokäyttöön tulisi löytää kohtuullinen ratkaisu, koska nykyisin se on eräissä tapauksissa mennyt kohtuuttomuuksiin muita osakkeenomistajia ja muita pelaajia kohtaan. Pelaajat kehittäisivät omaa pelaamistaan sekä teknisesti että toiset aina paremmin huomioivaan suuntaan ja tuntisivat myös vastuunsa kentän kunnosta nykyistä paremmin. Kenttiä joilla voisi pelata 9 reikää voisi olla enemmän, koska sekin riittää useimmiten ainakin minulle ja aikaa kuluisi vähemmän.
38. Halvemmat greenfeet lisäisivät pelaamista vieraskentillä.
39. Avoimempi ja ystävällisempi imago lajille. Lisää pelaajia positiivisen meiningin avulla. Pelaajamäärän kasvu on hyväksi kaikille; osakkaille, alan yrittäjille ja ihan kaikille pelaajille.
40. Golfliiton uudistusehdotukset johtavat toteutuessaan siihen, että harkitsen vakavasti pelaanko lainkaan. Vapaus valita jäsenseuransa sekä tapa, jolla kulloinkin pelaamisensa haluaa maksaa, on olennaista harrastuksen jatkamisen mielekkyydelle. Olen pelannut eri kentillä ympäri Etelä-Suomea kymmenen vuotta, ja vain yhtenä vuotena tähän asti olen kokenut pelioikeuden vuokraamisen omaan elämäntilanteeseeni parhaiten sopivaksi vaihtoehdoksi.
41. Pelaamisen ja aloittamisen helppous/kynnyksen madaltaminen. Eri kentilla pelaamisen helpottaminen/mahdollistaminen siten etta seurat nakevat vieraspelaajat positiivesina lisana/mahdollisuutena.
42. Eri tapoja harrastaa golfia ei tule rajoittaa nykyisestä. Osakkeenomistajien etuja ja osakkeen omistamisen haluttavuuden parantaminen on kenttäyhtiöiden oma sisäinen asia.
43. Uusille golfareille GC:n lisäksi vaatimus johon sisältyy opetuskierroksia Proon kanssa. Jos tasoitus ei putoa 2 vuodessa alle 54 niin uudestaa GC kurssille.
44. Kierrosten kesto pitäisi olla ehdottomasti alle neljä tuntia. Jos tähän ei puututa niin pelaajamäärät tulevat vähenemään. Valvojien pitäisi puuttua enemmän asiaan.
45. Vapaan osakkeeseen sitoutumattoman pelaamisen tulisi olla helppoa,varaus ajat vieraspelaajalle pidemmiksi.
46. On tärkeää, että Golf-kenttien rahoitus on toimiva, sekä rakentamisen, että ylläpidon suhteen. Uusia kenttiä ei Suomeen rakenneta, jos ei ole osakkeen ostajia. Taas jos edullisin tapa pelata on jokin muu kuin oma osake, niin kuka hullu sitten osakkeen ostaa ja rahoittaa näiden muiden pelimahdollisuuksia.
47. Lyhyesti ja ytimekkäästi tuo liiton johdon pitäisi tulla järkiinsä!
48. Lisää 9-reikäisiä ” harjoittelukenttiä ”. 18 – reikäisten ”hienojen” kenttien hinnoittelu käyttöasteen mukaan, esim.greenfee viikonloppuisin 150€ arkisin päivällä 30 €.Kenttien pitää ymmärtää markkinatalous ja kysynnän ja tarjonnan laki.
49. Laji pitäisi tuoda peruskouluissa paremmin esille, nyk. lajia pidetään herrojen lajina. Kansanedustajien pitäisi saada kunnalliset kenttähankkeet nopeasti liikkeelle, jonne ns. sitoutumattomat pelaajat voitaisiin siirtää.
50. take it easy – golf on hauskaa ja kaikki pelaajat tasa-arvoisia
51. Ei mennä golfissa holhousyhteiskuntaan. Annetaan kaikille mahdollisuus pelata ja harrastaa ilman typeriä rajoituksia jotka estävät niin yksilön kuin lajinkin kehittymisen!!!
52. Toivon, että kenttäni suljetaan vain pelioikeuden haltijoiden käyttöön, jotka tietysti voivat tuoda vieraita kentälle kohtuullisella GF-maksulla. Saamatta jäävät pienet GF-tulot on helppo kattaa nostamalla osakkaiden vastiketta vain hieman (noin 60 euroa/vuosi/pelioikeus). Kentän sulkeminen voisi parantaa myös pelioikeuksien jälkimarkkinoita omistajan näkökulmasta – nyt vuokraaminen on tappiollista. Members only-kentille toivon erilaisia yhteistyökuvioita, esim vaihtopäiviä.
53. se että perinteisestä ”osakkeenomistaja”-jumala mallista pikkuhiljaa alettaisiin luopua ja golfkansa tulisi pikkuhiljaa 2000 luvulle. Suurin golfin ongelma Suomessa on se että he ketkä ostivat osakkeen noin 10-20 vuotta sitten eivät tällä hetkellä saa mitään etua osakkeestaan, päinvastoin. Arvot on lähellä 0 euroa ja pelaaminen on mahdollistettu käytännössä kenelle tahansa. Tämän takia osakkeen omistajat luonnollisesti ajavat kova-äänisesti omia (etu)oikeuksiaan ja tämä tarkoittaa esim green fee pelaamisen rajoittamista ja hankaloittamista! Mielestäni on järjetöntä että joidenkin golffareiden mielestä lajin harrastaminen edellyttää suurta rahallista panostusta, jolla kuitenkaan ei saa vastineeksi käytännössä mitään. Suomella on aika paljon kiinniotettavaa esim USA:ssa käytössä olevasta mallista (Pay&Play). Mutta toivottavasti joku päivä golfari on golfari, riippumatta siitä millä mallilla lajia harrastaa!
54. Pelaaminen pääkaupunkiseudulla on liian kallista. Kierrosajat ovat liian pitkökestoisia. Kentille pitäisi päästä aikaisemmin keväällä ja syksyn pelejä voisi myöhäistää.
55. Golgliiton suunnitelmien totetuminen olisi lähinnä kauhukuva, jolla golf halutaan sementoida meneeseen maailmaan.
56. Golfliiton puheenjohtajan ensisijainen taustaryhmä on hänen työnantantajansa eli kenttägrynderi, minkä vuoksi ei urheilulliset arvot ohjaavat hänen johtamistyötään. Osake- vs. paariapelaajakeskustelu on hyvin DDR-henkistä, vaikka golffareissa on paljon liike-elämän palveluksessa työskenteleviä. Tällaisella asenneilmastolla emme edes lähesty Ruotsin tasoa golfissa vaan ero kasvaa.
57. 37-54 tasoituksellisten asemaa pitää miettiä. Heille pitää olla pelimahdollisuuksia mutta ei nykyisessä laajuudessa eikä kaikilla kentillä. Ratkaisu tähän on kenttien eriyttäminen siten, että jotkut kentät keskittyvät p&p tyyppisiin palveluihin ja sallivat ’markkinaehtoisesti’ kaikkien pelaajien pelaamisen. Toiset kentät sitten palvelevat omistajia/jäseniä ja suuritasoituksellisten vierailuja klubikentille rajoitetaan nykyistä voimallisemmin. Golfliiton periaate vastavuoroisesta vierailusta voidaan haudata kokonaan ja kentät itse päättävät, keitä he päästävät kentilleen. Selkeät tasoitusrajat käyttöön klubikentille, samoin reilusti rajoituksia vieraspelaamiseen. Parhaat ajat vain jäsenten käyttöön. Joillakin kentillä voisi brittityyliin toimia useampia golfklubeja.
58. hiljaisina aikoina fee hinnoitteluun joustoa. esim pääkaupukiseudulla juhannuksesta heinäkuun loppuun feen hinnat alemmaksi.vaihtoehtoisia pelaamis mahdollisuuksia lisää. kuukausi pelioikeuksia lisää. klubeilla vieraspelaajille myös hymyä. muutaman kentän voisi sulkea muilta kuin osakkeen omistajilta.lisää jäsenpohjaisia ja kunnallisia kenttiä.
59. Kunnallisia kenttiä heti. Onhan tänne rakennettu urheilukenttiä ja hyppyrimäkiäkin, joissa vain muutamia harrastajia. Pay&Play on edullinen vaihtoehto ja vähän pelaavalle paras. Helsingin Laajasalossa upea pieni 6-reikäinen puistokenttä kuin malliksi. Laatu/luxus/omistaminen ei ole pääasia, vaan mahdollisuus harrastaa lajia ja liikkua luonnossa mukavassa seurassa tärkeintä. Vastakkainasettelu omistaja/vieraspelaaja näivettää lajin. Toivoisin kenttien suoraselkäisesti kertovan etteivät vieraat ole tervetulleita (jos uskaltavat/pystyvät), niin osaamme pysyä poissa. Lajia vaivaa jokin kummallinen mammuttitauti, ei kaikilla ole varaa maksaa tuhansia pelioikeuksista, hienoista klubirakennuksista ja oheispalveluista – pelaaminen on kuitenkin pääasia… raha, omistaminen ja kateus sotkevat hienon harrastuksen mahdollisuudet. Lisää kenttiä kaikille ja heti.
60. Rikkoa golfliitto ja perustaa uusi pohjautuen samaan periaatteeseen kuin Talin jäsenjonossa. Vaikuttamaan tulisi päästä vain alle 50-vuotiaita tuoreempia golfaajia joilla on innovaatiokykyä. Vanhojen perinteiden ja Neuvostoliiton matkiminen johtaa golfin perusimagon ja kehitysmahdollisuuksien kuolemiseen.
61. Toivottavaa olisi, että nykyisten kenttien lisäksi tulisi enemmän edullisia pay&play -tyyppisiä kenttiä. 9 -reikäisinä perustamiskustannukset olisivat edullisempia ja voisivat olla jopa par 3 kenttiä nyky-Himoksen malliin. Kenttä on aloittelijalle ystävällinen ja pelattava, vaikka ei ihan greeneihin osukaan. Kokeneemmille se on pelaajille oivallinen lähipeliharjoituspaikka. Yleisen ilmapiirin suhteen olisi toivottavaa, että hyväksyttäisiin eri tavat nauttia golfista ja siihen myös olisi mahdollisuudet. Kuntien liikuntapaikkarakentamiseen voisi otta em. kentät myös ohjlemistoon. Ensimmäiset voisivat olla jopa vain esim. 6 -reikäisiä, jolloin perustamis- ja hoitokustannukset olisivat varmaankin siedettävät. Pelaamisen mahdollisuuksien rajoittaminen lajissa kuin lajissa on turmion tie.
62. Junnuja lisää kentille! Laji ukkoutuu ja akkautuu kovaa kyytiä.
63. Suomi on isomaa ongelmat ovat etelässä ja meillä täällä pohjoisessa ihan erilaiset kehityksessä pitäis ottaa tämä huomioon. Kenttiem proot yrittävät liikaa rahastaa uusien pelääjie kurrissitukislla ilman että kurssilaisista tulee vakio pelaajia. joten jos näin jatkuu pitää vähän pelaavillekkin tehdä se mahdolliseksi.
64. Golfkentät kannattaviksi ja osakkaiden etujen parantaminen.
65. Greenfee maksuihin eri aikoina eri hintoja, joilla ohjataan pelaamaan ”ei ruuhkaiseen” aikaan. Työssäkäyville hyvät starttiajat: lomakauden ulkopuolella klo 16 -18 ja lomakaudella + viikonloppuisin prime time. Eläkeläisille, lapsille, työttömille yms. edullisia aikoja sellaiseen aikaan, joka ei häiritse työllisten pelaamista. Näin myös kenttien käyttö tasaantuu ja ruuhkat vähenevät. Osakkeen ostan vain, jos siitä on selkeää hyötyä ja siitä pääsee myös eroon halutessaan.
66. neuvosto-aikanen säännöstelyinto roskikseen…
67. Tästä pitäisi tehdä vieläkin enemmän tavakansalaisen peli. Eli helpottaa niiden pelaamista, joilla ei ole osaketta tai green card -korttia tms.
68. Itse olen tyytyväinen pelioikeuspalaamiseen ja pelilippu-tyyppiseen vieraskenttäpelaamiseen. En halua olla sidottu vain yhteen kenttään. Nuoria lisää lajin pariin, mutta toivon Golf-etiketin säilyttämistä, se on hieno osa lajia (vrt. hyvät käytöstavat ja muiden huomioon ottaminen)! Kuitenkin pukeutumisetikettiä voitaisiin päivittää, jolloin nuoret kokisivat lajin nykyaikaisemmaksi. Ei sen tarvitse merkitä farkkuja! Klubeilla tulisi ottaa huomioon koko perhe (esim. lastenhoito). Myös hyvätasoinen ravintola houkuttelee vierailemaan muulloinkin kuin pelikierroksen yhteydessä (muitakin kuin golfareita). Avoimuutta klubi-toimintaa eli hyvää sisäistä ja ulkoista viestintää sekä ammattiataitoisia ja innostuneita työntekijöitä.
69. Eri kentät voisivat rakentaa ns. kimppoja ja tarjota greenfee pelaajille pelipakettaja esim. rajoitetuin pelioikeuksin hiljaisempina aikoina.
70. Golfin tulisi avautua enempi, ja koittaa vieläkin enemmän päästä irti turhasta elitistimaineesta. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus valita millä tavoin peliä harrastaa, eikä olla liian sitoutuneita juuri tietynlaiseen malliin kaikille kentillä. Suomessa olisi tilaa myös enempi esim pitch&putt kentille, joissa pääsisi golfiin kiinni vieläkin nykyistä helpommin.
71. Lisää markkinointipanostus 2jokamiehen golfiin” myös liikuntamuotona. Nuoten mukaan saanti ensiarvoisen tärkeää.
72. Supergolf tyyppinen palvelu on tosi jees. Lisää kenttiä tähän mukaan!
73. Tietynlainen kontrolli tulisi pitää pelaajien keskuudessa. Koko ajan enemmän törmää puupäihin ja vaaratilanteisiinkin tupaten täysillä golfkentillä. Pitäisi unohtaa liika business-ajattelu ja epätoivoinen rahanteko ja keskittyä siihen, että pelaajat viihtyisivät kentällä, peli etenisi turvallisesti ja joutuisasti ja ennenkaikkea että lähtöaikoja saisi suurinpirtein siihen ajankohtaan kuin haluaa vielä edellisenäkin päivänä.
74. Suomesta puuttuu public course pelaaminen joka on halvin,helpoin ja joustavin tapa päästä lajin alkuun. Tähän vaikuttaa tietysti golf kulttuurin olemattoman lyhyt historia maassamme, ja ongelma korjaantunee ajan myötä kun peli yleistyy ja siihen liittyvä stigma vähenee.
75. Enemmän juhnioreja kentille, alkavat täyttyä senioripelaajista liikaa. Samalla Suomen kv. taso paremmaksi
76. GreenCard-koe kunniaan. Nyt kortin saa liian helpoin kriteerein. Golfopettajien moraalia parannettava niin, että heidän oppilaansa selviävät kentällä kuin kentällä. Pelaamisen vaihtoehtoja kehitettävä vielä. Paluuta vanhaan osakesidonnaiseen järjestelmään en toivo. Golfkenttää voi pyörittää ja laajentaa pienelläkin rahalla. Nykyisin jotkut kentät ovat tottuneet vaihtamaan kunnossapitokalustonsa parin vuoden välein, joka ei ole järkevää.
77. Moi Golfkentät eivät ilmeisesti ole vielä tajunneet mitään 😉 1. Oikea hinta kierroksesta -> gfn hinta pitäisi olla 30 euroa -> maksan sen mielelläni, kenttä saa rahaa ja loppuu pelleily kaikenmaailman korteilla ja lipuilla 2. Rajoitetaan vieraspeliaikoja (mutta ei liikaa) -vaikka vähän niinkuin Ringsidessä on tasan ja puolen lähdöt seuralaisille Laskeskelin tässä äsken, että olen pelannut reilu 40 kierrosta, supergolffilla puolet, golfpiste.com kortilla ehkä 5, kymmenen kisakierrosta, muutaman ilmaisen, yhden sokoshotlapaketin yhteydessä ja 2 gftä olen maksanut suoraan kentälle 🙂
78. Osakkeen omistamiseen pitäisi tulla jotain järkeä. Kuka ostaa osakkeen jonka yhtiövastike on melkein saman hintainen kuin kausipelioikeus kenelle tahansa?
79. Green cardin saamiskriteerien parempi valvonta – uusien pelaajien tulee osata säännöt ja varsinkin etiketti ja turvallisuusnäkökohdat paremmin lähtiessään kentille pelaamaan ilman kokeneempaa seuraa. Muuten kaikkia rajoituksia tulla lajin pariin ja harrastaa golfia pitäisi purkaa ja mahdollistaa pelaaminen entistä monipuolisemmilla tavoilla, sekä parantaa kenttien välistä yhteistyötä. Liiton ”halpapelaamis”-työryhmän esitykset ovat kerrassaan pöyristyttäviä ja lajin kannalta ainoastaan vahingollisia. En lainkaan ymmärrä kuinka lajiliitto voisi ajaa tuollaisia esityksiä, kun sen tehtävä olisi nimenomaan edistää golfin harrastamista eikä vaikeuttaa sitä.
80. Markkinointiin vapautta ja luovuutta, älkää jämähtäkö osakekenttä-vain-osakkaille osastolle. Muualla maailmassa fee / kausipelaajia pidetään tärkeinä.
81. Sääntely- ja rajoittamisyritykset tuntuvat pahoilta – pitää luoda positiivinen ilmapiiri golfyhteisöihin ja kehittää palveluja vastaamaan eri golffariryhmien tarpeita (vrt Golf Centerin tj:n ehdotuksia – siinä on asennetta tulevaisuutta ajatellen).
82. Osakkenomistajen tulee pitää huolta siitä, että osakeesta maksetulle rahalle saa myös hyötyjä.
83. Osakeomistaminen kannattavaksi. Osakkeen omistajïlle helpotuksia maksuihin erilaisten avustusten kautta ja osakkeen omistajille pelaaminen yhtä halvaksi/kalliiksi kuin vuokrapelaajille tai muilla tavoilla pelaajille. Osakekentillä ei ole kohta maksajia kenttien ylläpidosta kun vanhat osakkeen omistajat poistuvat seuroista.
84. muutama huippupelaaja euroopan tourille ja sitä kautta lisää lajin näkyvyyttä ja suosiota.
85. Keskustelua Golfista, eikä sen ympärillä vellovista asioista = kentät ja omistaminen on oma ja pelaaminen oma asiansa Jatkossa löytyy varmasti uusia ratkaisuja kuten löytyi tenniksessäkin osakehallien suhteen. Kaikki osakkeet kaikilla kentillä kulujen maksajiksi – järkeistää osakkaitten ja gf-pelaajien kuluja.
86. Haluaisin pelioikeuksien tehokäytön kuriin. Haluan pelilippuihin hallinnointimaksun, muiden kuin ko. osakkeen omistajan käyttäessä niitä. Haluan green fee pelaajien edelleenkin vierailevan kotikentälläni, määritellyllä hinnalla. Nostetaan jäsenmaksuja. Tämä nousuosa ohjataan golf-liitolle pelkästään juniorityöhön käytettäväksi.
87. Mahdollisimman moni voisi pelata mahdollisimman monipuolisesti eri kentillä edullisesti/kohtuuhintaisesti.
88. Golfosakemarkkinoiden toimivuuden parantaminen
89. Enemmän tilaa pelata. Lyhyemmät varausajat.
90. Erilaisten pelimahdollisuuksien lisääminen. Oman kotikentän kiertäminen keväästä syksyyn ei ole parasta golfia. Pyrin itse siihen, että puolet kierroksista pelataan kotikentällä ja muilla kentillä turistina ja kavereita tapaamassa n. 20 kenttää kesässä. Golfpiste ja Senioriklubi mahdollistavat tämän, pelkkä greefee-pelaaminen tulisi aivan liian kalliiksi.
91. Toivon että yksikään Golfliiton työryhmän esittämistä ehdotuksista ei toteutuisi Suomessa.
92. Nykyinen tilanne mahdollistaa erilaisilla kentillä pelaamisen ja niistä nauttimisen. Itse en varmaan jatkaisi lajin parissa, mikäli joutuisi sitoutumaan yhdelle kentälle. Tuen nykyistä seuraa rangemaksuilla, green-fee maksuilla,jäsenmaksulla yms. Suomessa on niin monia hienoja kenttiä, että niistä pitää voida nauttia nykyiseen malliin.
93. golf yhteisöjen klikkyityneet luikurit kuriin
94. Reipasta peliä, mutta ei juoksukilpailua.
95. Markkinatalous toimii, Ekströmin komitean lausunnot ovat menneestä maailmasta. Ei golfia kehitetä rajoituksilla ja liiton määräyksillä, vaan osakeyhtiöiden on kehitettävä toimintaansa osakkaiden edut huomioiden. Pay and play kenttiä tarvitaan lisää.
96. Opiskelijat tulis ottaa paremmin huomioon ja nähdä tulevina lajin rahoittajina. Liika liitolta tuleva rajoittaminen ei ole mielestäni hyväksi.
97. Leif Ekströmin työryhmän esitys on hyvä, sellaisenaan käyttöön!!
98. Kenttien olisi syytä kehitellä monipuolisia paketteja joilla tarjota pelimahdollisuuksia erilaisiin tarpeisiin.
99. Lokit ja paloheinä ja supergolf kiellettävä. Jos se ei onnistu uusia hybergolfeja syntyy.
100. Pelaamisessa ja pelaamaan pääsyssä pitäisi toteutua oikeudenmukaisuus sen suhteen, kuka/ketkä ovat kenttien synnyn mahdollistanet ja kuka/ketkä myös maksavat tulevat korjausinvestoinnit. Eli kaikessa pelaamiseen liittyvässä osakkeenomistajien pitäisi ajaa kaikkien muiden pelaajatahojen ohitse ja kirkaasti.
101. Osakkeen omistajilla on etuja juuri niin paljon kuin haluavat versus kustannukset. Keskusjärjestön tehtävä on ajaa jäsentensä etuja ei golf-kenttäyhtiöiden. Jos kentät joutuvat oikeasti kilpailemaan jäsenistään niin ala tervehtyisi kun mahdollisesti ns. mädät omenat saataisiin korista. Muutamat osakkeen omistajat kuvittelevat että heidän kentänsä arvo on korkeampi kuin todellisuudessa. Joillakin kentillä on kustannusrakenne normaalin osakkeen omistajan kannalta hirveä. Vaikka yhtiöjärjestyksen pitää lukea ymmärtää ennen ostoa niin moraalisesti tulkiten kyseessä on kuitenkin huijaus. Eli lyhyesti antaa alan tervehtyä kuten kuuluu ja mahdollisesti laittomatkin ohjaus yritykset seis golf liitolta ja panostus junnuihin.
102. Tunnen paljon golffareita jotka eivät pelaa vuodessa edes viittä kierrosta. Heitä varten tarvittaisiin pääkaupunkiseudulle, tai lähistölle viihtyisiä, väljästi (turvalliseksi) rakennettuja jokamieskenttiä (sisältää par-3, -4 ja -5:sia) joilla ei tarvittaisi tasoituskorttia. Esimerkkinä Rönnäisten New Cource. Harmi vain kun on niin kaukana helsingistä. Ihannereikämäärä moiselle kentälle olisi 12 (etu 6 + taka 6). Sellaisella olisi nopeaa piipahtaa pelaamassa ”puolikas” tai ”kokokierros”. Monen vähän pelaavan mielestä 9-reikää on liian vähän ja 18 menee aivan liian kauan.
103. Haluan että golfarit ovat jatkossakin hyvin käyttäytyviä, toiset huomioonottavia, ja kentän kunnosta huolehtivia. Eli tapa- ja käyttäytymiskoulutusta peliopetuksen lisäksi.
104. Antaa vapaan markkinatalouden toimia.
105. Itselläni on vahva tausta alppilajeissa. Junnumaajoukkue, kv-kisat jne. Olen ain ihmetellyt miksi olemme niin paljon perässä esim ruotsia tenniksessä, golfissa, jalkpallossa jne kun meillä on samat olosuhteet!!! Oma vastaus: rakkaus lajiin, kulttuuri, osaaminen, mentaali puoli. Emme osaa keskittyä olennaiseen! Ei rankaista junnuja sen takia että kaveri ei muista ottaa lippistä päästään Talin klubilla tarpeeksi ajoissa. Golf ei saa olla elitistilaji mikä se valitettavasti vielä on. Alpilla oli samat ongelmat 80 ja 90 luvulla! Tänä päivänä meillä on Palander, Poutiainen, Sandell jne..ja nousevia tähtiä on tulossa. Naureskelen ( valitettavsati ) kun eri kerhoilla näen junnuja ( jotka ovat valmennusryhmissä ) jotka keskittyvät vertailemaan kenellä on mitkä uudet Lindebergin vaatteet, mikä uus putteri jne…kun niiden kanssa menee pelaaman niin kaverin sipuli menee sekaisin ensimmäisen huonon lyönnin jälkeen!! Homman huomasi hyvin Vanajalinassa. Meillä on tusinassa 12 pelaajaa jotka voivat pelata max paariin. Niitä löytyy maailmalla tusinassa tuhansia.Kotimaisissa kisoissa gimmat pianaa rundeja 80+!!! Mitä V*****? Voisin jatkaa tätä monta sivua vielä mutta sillä ei valitettavasti ole merkitystä! Laji pitää suunnata kaikille ja kaikille jotka sitä haluavat kokeilla! Enemmän kunnallisia kenttiä ja rangeja. Jos osaamista ei löydy tarpeeksi suomesta niin haetaan ulkomailta. Alpeissa esim Leitner teki hiukeaa jälkeä! Loppujen lopuksi kaikki on kiinni itse pelaajasta ja miten hän suhtautuu lajiin ja viestii siitä!! Golf on huippu urheilua!
106. Pelaamaan pääsyn helppous Mahdollisuus pelata useilla kentillä tulisi olla helppoa Saadaan uusia ihmisiä golfin pariin = aloitamisen helppous
107. K,aikilla on huoli,golfin imagon laskemiseksi ns. kansanurheiluksi, mutta mitä tehdään. kaikki julkinen painettu, sana on täynnä, vuorineuvosgolfia,kaukomatkoja,ja kalliita autoja. laskettelu oli aikanaan vähän samanlaista, mutta ns. nuoriso imago, on ”laskenut”tasoa. Nuoriso /kansan syvät rivit kunniaan. nim. 65 v
108. Golfia pidetään kalliina ”snobbien” lajina. Imagoa pitäisi muuttaa vahvemmin jokamiehen lajiksi, jos lajin harrastajamäärää halutaan kasvattaa ja suosiota lisätä. Mikä tahansa harrastus maksaa, ja monesti vielä enemmän kuin golf! Erilaiset greenfee-tarjoukset, happy hourit jne. ovat myös hyviä, ja ne mataloittavat kynnystä tutustua vieraisiin kenttiin. Monet kentät ovat hinnoitelleet perus-greenfeensä ”taivaisiin”, mikä toisaalta lisää ko. kentän ”snobimaista” mainetta, mutta toisaalta myös pitää vieraspelaajat varsin tehokkaasti pois niiltä. Jos lajin harrastajamäärää halutaan lisätä, kannattaisi se tavalla tai toisella tuoda lähemmäs ei-golfareita. Golfkentät kun eivät sijaitse kaupungin keskustassa, ja kynnys mennä kokeilemaan lajia voi olla liian korkea esim. juuri etäisyyden takia.
109. osakkeenomistajinen edut kunniaan, kultakortin laajentaminen useammille kentille, yrityspelioikeudet aisoihin korottamalla niiden tariffeja ja määrittelemällä maksimipelimäärät
110. Mielestäni golfin pitäisi tulevaisuudessa suuntautua entistä enemmän pelaamismahollisuuksien lisäämiseen. Kenttäosakkeen omistaminen ja pelaaminen ei pitäisi olla niin sidoksissa toisiinsa kuin nykyään. Osakkeiden omistaminen pitäisi olla enemmänkin sijoitustoimintaa ja omistajia pitäisi palkita hyvästä taloudellisesta tuloksesta osingoilla, samoin kuin muutkin osakeyhtiöt. Kenttien tulisi kattaa toimintaansa entistä enemmän pelaamisesta kertyvillä varoilla ja siten suunnata markkinointia ”maksaviin asiakkaisiin”. Kenttäyhtiöiden tulisi panostaa entistä enemmän pelaajamäärien kasvattamiseen ja sitä kautta parantaa kenttäyhtiöiden tulosta. Samalla tämä pelaajamäärien kasvattaminen antaisi mahdollisuuden saada lisää huippupelaajia ja sitä kautta entisestään lisätä golfin suosiota. Tällä olisi taas positiivinen vaikutus pelaajamääriin ja sitä kautta kenttäyhtiöiden talouteen.
111. Pelaamisen aloitus helpommaksi. Aloittelevia pelaajia ”tuettava” esim halvemmilla pelimaksuilla, vaihtoehdoilla ja opastuksella, esim kokeneiden pelaajien opastamilla kierroksilla. Usein näkee naisten aloittavan golfin,mutta tasoitus luettelosta näkee, että pelaamista ei ole jatkettu. Naisilla usein puuttuu itsenäinen rohkeus jatkaa pelaamista/harjoitusta omatoimisesti Miehenä mukava, että saadaan myös lisää naispelaajia mukaan. Vaikka omistan osakkeen, niin haluan ehdottomasti, että myös greenfee pelaaminen olisi kohtuu halpaa ja helppoa.Huippupelaajiin myös satsausta
112. helpotettava pelaamista eri kentillä ja hintoja laskettava, jotta useammat ihmiset voisivat pelata.
113. Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen. Oskkaat maksavat – siis rakentakoot kukin kentästään mieleisensä. Ei yhteiskunnan tukia osakekentille. Kuntakentät tulevaisuudessa oma lukunsa. Ei liittojen tai vastaavien määrämiä ”pakkoveroja”. Peliturvallisuuden ja ”liikennesäntöjen” vaatimus- ja laatutason nosto. Green Card -rahastus pois laatuvaatimuksin. Rekisteröinti vakuutuksineen säilytettävä.
114. ”yritysosakkeiden” pelilippujen jakaminen pois, ja normaalien greenfeemaksujen lievä läskeminen, tai ainakin nousun hillitseminen. Sillä nykyään noista ”firmojen” jakamista pelilipuista pääsee nauttimaan lähinnä sellaiset henkilöt, joilla olisi muutenkin varaa maksaa normaalit maksut.
115. olisi joku pelilippu systeemi jolla saisi pelata halvemmalla vieras kentilla, mutta ei siten että supergolf käärii rahat vaan rahat jaettaisi vaikkapa kauden jälkeen niille kentille missä jokainen tämän kortin lunastanut on pelannut, suhteutettuna pelikierrosten määrään kentällä..
116. Asennekasvatus. Useat golfin pelaajat vain valittavat ja kitisevät kun harrastajamäärät kasvavat ja aloittelijoita on entistä enenmmän kentillä. Missään muussa lajissa tätä ei tapahdu. Kansainvälisen tason pelaajien kehittymiseen tarvitaan nuorten ”piilevien lahjakkuuksien” houkuttelemista kentille pelaamaan ja ”löytämään” lajin.
117. Annetaan markkinatalouden ja kilpailun hoitaa kenttien kehittymisen eikä lähdetä liiton tasolta sääntelyn ja rajoittamisen linjalle!
118. Ei rajoitettaisi pelaamista vaan päinvastoin,luotaisiin niin osakkeenomistajille kuin ”halpapelaajillekin” erilaisia pelivaihtoehtoja(kenttien välinen yhteistyö os.omistajille, pelipaketteja gf-pelaajille). Tällä tyylillä kaikki voittaa.
119. Lisää kilpapelaajia ET:lle ja sitä kautta juniorien kiinnostusta lajiin. Ukko-osastolle yhdistettyjä palvelutalo/golf -konsepteja.
120. Yleisen golfin kehityksen kannalta lajin pariin tulisi olla helpompi päästä ja pay & play -kenttiä olisi mielekästä saada ainakin pk-seudulle. Green Card -tutkintoa tulisi kehittää sillä viime vuosina kortin saaminen on monin paikoin pelkkä rahastustoimenpide eikä kunnollinen opastus golfiin lajina. Osakkaiden osalta on päästävä pelaamaan primetime-aikoina (vkl, arki-illat), osakkaille on tuotava lisää etuja jotta osakkeen omistamisesta tulee jälleen mielekästä. Esimerkiksi oman osakkeeni/kotikenttäni vuokrapelioikeuden on saanut jo useamman vuoden pari sataa halvemmalla kuin itse maksan vuosittaista vastiketta!
121. Lajin imagon kohentaminen ja sitä kautta myös julkisen rahoituksen hyväksyttävyys kunnallisten tai kunnan vuokramaalla toimivien kenttien luomiseksi jokamiespelaamiseen.
122. Sitoutumattomien pelaajien määrä on liian suuri. Pelilippujen myynti saatava kuriin. Nimeämättömät pelioikeudet kiellettävä.
123. aloittelijoille helpompaa pääsyä lajiin sisään ilman suuria rahallisia panostuksia
124. suositaan omalla osakkeella pelaavia ja tarjotaan näille halvempia greenfeetä muilla kentillä , laajennetaan SGKY:n kulta- ja etukortti järjestelmää koskemaan kaikkia Suomen kenttiä.
125. Haluan kaikille golfista kiinnostuneille mahdollisuuden pelata edullisesti. Siis kunnallisia kenttiä suuriin kaupunkeihin .Ei saa olla niin että uimahallit ja hiihto yleisurheilu ja useat muut lajit ainoastaan saavat yhteiskunnan tukea.
126. Golfliiton työryhmän ehdotukset ovat syvältä ja vain osakkeen arvoa hetkellisesti ja keinotekoisesti nostavia. Ovatko ehdotuksen tehneet aikeissa myydä omistamansa lukuisat osakkeet ja nettoavansa hyvät tulot?
127. Annetaankaikkien kukkien kukkia. Vieraspelaaminenkin on kivaa – myös oudoilla kentillä. Tilaa on paitsi ruuhka-aikoina. Pelilippujärjestelmää täytyy kehittää (pois yksittäin myydyistä lipuista).
128. unelma tilanne olisi että greenfee pelaamisen hinta suomessa tippuisi lähemmäksi 30e per kierros hintoja. tämä lisäisi takuulla vieraspelaamista ja samalla kenttien tulot eivät tippuisi. itse pelaan omalla kentällä reilut 100 kierrosta vuodessa ja kauden ”suola” seuran mestisten lisäksi on kavereiden kanssa pelatut noin 20 vieraskenttää vuodessa. uusien pelaajien saamista lajiin pitäisi edistää esimerkiksi kaveriviikoilla joita on järjestetty omassa seurassani nokialla riverissä muutaman kerran ja yksi kaveri on alkanut sen johdosta pelaan golffiakin jo tosin liittyi etäjäseneksi hattulaan mutta on kantanut takuulla muutaman kausimaksun verran greenfee tuloja eri kentille.
129. Toivoisin voivani pelata kaikkialla Suomessa ystävällisessä ja kannustavassa seurassa. Kentällä ei pitäisi erottaa lääkäriä siivoojasta. Paremmin ansaitsevien ehdoilla ei golfin pelaaminen suomessa onnistu. Lajia tulisi kehittää koko kansan terveys liikuntana ja tapakavattajana. Jolloin seurauksena olisi hyvätapaisia jatoiset huomioon ottavia pelaajia, ja kaikilla olisi kivaa. Nyt täällä jo SGL;n puheenjohtjakin nimittelee jäsenistöään siihen malliin, että voisi hävetä ja pyytää julkisesti anteeksi. Ei anna hyvää kuvaa lajista tuollainen. Jos hölmöily liitossa ei lopu, joko lopetan golfin tai siirryn jäseneksi ulkomaille. SGL voisi tarjota jotain juuri harrastuksen aloittaneelle. Hienoja puheita on kyllä kuultu, ei kuitenkaan mitään kokreettista asiaa ei ole näkynyt. Ei edes artikelia asian tiimoilta liiton sivuilla. Se yksi on niin vanha että sen varmaan aosaa jo ulkoa.
130. Monille pelaajille säännöt tuntuvat olevan tuntemattomia, sääntöjen tietämystä pitäisi kehittää.
131. Toiveet: 1) SGL arvioi tilannetta uudelleen ja päättää ajaa kaikkien golf-harrastajien, ei vain pääkaupunkiseudun kenttien osakkeenomistajien etuja 2) Suomen golfmarkkinoille tulee uusia tuotteita so. jäsenyys- ja pelipaketteja, jotka mahdollistavat myös vähän pelaavien kohtuuhintaisen harrastuksen.
132. Missään nimessä se trendi että kentällä on pieni osakkeenomistajien eliitti jotka hukkaavat kaikki viikonloput omiin kilpailuihinsa ei saa lisääntyä.
133. Kunpa saataisiin Ruotsin mallin mukaiset halvemmat pelimaksut ja huonommat klubitalot suomalaisen snobismin tyyssijan tilalle niin hieno laji saisi arvoisensa puitteet.
134. Golfliiton nykyiset esitykset palauttavat toteutuessaan golfin eliittilajiksi, jolloin harrastajamäärä laskee kymmeniä %:ja. Samalla useat kentät menevät konkurssiin. Erilaisia pelaamisvaihtoehtoja tarvitaan, jotta laji kasvaa ja sitä kautta mahdollistuu myös uusien kenttien rakentaminen. Ei nuori, aloitteleva harrastaja pysty maksamaan monia tonneja pelikausi / jäsenmaksuja lajia aloittaessaan. Vai onko lajista tarkoituskin tehdä varakkaitten eläkeläisten harrastus. Sitä kautta tuskin syntyy kilpailullista menestystäkään. Sitä syntyy vain sitä kautta, että harrastajie tulee lisää lajiin.
135. Tehobisneskäyttö puihin, jos vain suinkin mahollista enää. Naurettavia liikemiehiä. Keksisivät jotakin oikeaa bisnestä. Eritasoiset Pay and play kentät olisivat ratkaisu vähän pelaaville.
136. lajihan on jo aika pitkälle viety ja toivoisinkin kehitystä tapahtuvan lähinnä itsessäni jos golf haluaa kehittyä tulee pyrkiä pois politiikasta ja lisätä nuorten panosta/ideoita, (ehkä Lädyjenkin), tuleviin päätöksiin.fi
137. Vähentää vaate-etikettiä. Vapaammissa asuissa pitäisi saada pelata, esim farkut, verkkarit, t-paita, ym. Vain kilpailuissa vaadittaisiin parempaa pukeutumista. Pääkaupunkiseudulla kenttien lisäämistä voisi jäädyttää 10 vuodella, jotta nykyiset täyttyisi jäsenistä.
138. Pelimahdollisuuksien lisääminen ja vapaampi pelaaminen. Huonoon suuntaan ollaan menossa jos ehdotukset menevät läpi. Ei hirveästi ole valittamista ainakaan omaa klubia kohtaan
139. Golfliiton rajoittamisaikeet torjuttava jyrkästi. Pelaajia tarvitaan lisää, houkuttelu rajoja madaltamalla ja järkevällä hinnoittelulla. Esim. nuoret ja perheet tarvitsevat uusia ja edullisia vaihtoehtoja. Etiketti ja sujuvuus tärkeitä; hoidettakoon kenttäkohtaisesti – ei liitosta määräilemällä:
140. nuorten mahdollisuuksien parantaminen
141. Uskoisin olevan kysyntää 9 reiän pelaamiselle! Siihen järkevä hinta ja ehkä jopa klubikisoja. monilla aika ”kortilla”
142. Yhteistyötä kenttien välillä lisää, esim. sopuhintainen pelioikeus yhteistyökentille. Nuorten aloittamiskynnystä laskettava, kynnys tulla lajin pariin ei saa olla liian korkealla eikä kallis. Elitismin vaaraa on.
143. Toivoisin, että HCG:n malli laajenisi muihinkin seuroihin eli että jäsenellä olisi mahdollisuus pelata myös muilla kentillä kuin vain oman seuran kentällä. Se tuo vaihtelua pelaamiseen ja on oppimisenkin kannalta tärkeää.
144. Kenttäyhtiöiden yhteistyötä pitäisi parantaa – kokemuksien mahdollistaminen. Myös harjoitteluun ja sen olosuhteisiin tulisi kiinnittää huomiota.
145. Yleinen ilmapiiri golfin parissa olisi avoin kaikenlaisille eri tavoille pelata. Elämäntilanteen mukaan lajia olisi kiva harrastaa välillä intensiivisemmin ja välillä ei niin sitoutuneesti. Jos kaikki halutaan pelaavan vain yhden muotin mukaan, pelaajia varmasti lajin parista katoaa. Jo nyt pelaajissa on harmittavan vähän nuoria – ukkoutuminen suuri vaara.
146. Lisää ns. ”Pay and Play” kenttiä jotta lajiin tutustumisen kynnystä saadaan madallettua.
147. Lisää harrastajia ja varsinkin junioreita. Laji mahdollisimman edulliseksi ja kynnys matalalle. Kenttäyhtiöt itse osaavat päättää millaisella jäsen-/maksuprofiililla toimivat. Kaikkien kenttien ei tarvitse olla samasta muotista. Osakkeenomistajana olen suorastaan järkyttynyt, miten liitto esittää. Golfseuran pitäisi olla järjestämässä urheilullista toimintaa (harjoituksia, kilpailuja jne). Seuraa eivät tarvitse ikäiseni keski-ikäiset harrastajat, mutta jäsenmaksut maksan mielleläni, jos ja kun rahat kanavoituvat junioritoimintaan. Eihän Suomessa ole sauvakävelyseuroja, miksi samanlaisesta harrastuksesta golfkentällä on oltava seuran jäsen?
148. greenfee paketteja joilla voi pelata useammalla lähikentällä jotka eivät ole sidottuja ainoastaan yhteen kenttään,
149. SGKY etukortti on hieno ratkaisu eri kentillä pelaamiseen. soisin sen olevan käytössä jatkossakin
150. Suomessa on paljon toinen toistaan hienompia kenttiä, jokaisen golfarin tulisi päästä pelaamaan ja kokemaan näitä ELÄMYKSIÄ kohtuu helpolla ja edullisesti. Eli toivon ja uskon että vieraspelaajia halutaan kentille. Kaikilla ei ole varaa hankkia osakkeita ja itselläkin kierroksia tulee aika vähän vuodessa, olisi surkeaa hankkia pelioikeus omalle kentälle ja sen jälkeen ei malttais pelata muualla.
151. – juniorityö – eläkeläisille edullisempi greenfee arkisin vieraskentille sesonkien ulkopuolella
152. Ei tarvitsisi sitoutua johonkin kenttään rahallisesti, mutta olisi mahdollista harrastaa lajia, vaikka pelikierroksia ei kaudessa tulisi monta. Sillä osallistuuhan sitä kuluihin jo greenfeen hinnassa. Kyllä kaikki irtoraha kentille on tervetullutta, vaikka ei olisi osakkeenomistaja.
153. Ympäristönäkökulma tulee jatkossa korostumaan ja siitä pitää huolehtia
154. Itse pelasin ensimmäisen golfkierrokseni lomamatkalla USA:ssa n. 15 vuotta sitten. Olin ennen kierrosta lyönyt Suomessa 5-10 palloa ja USA:ssa n. 30 palloa. Sitten lähdimme kunnon kentälle (par 72) pelaamaan 9 reikää. Hinta vuokramailoineen oli alle 20 dollaria. Lyöntejä tuli paljon, mutta hauskaa oli. Tästä kierroksesta syttyi kipinä golfiin. Pelasin USA:ssa vielä muutaman 9 reiän kierroksen. Suomessa halusin jatkaa harrastusta, mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Piti suorittaa greencard, liittyä seuraan jäseneksi, mikä onnistui vain pelioikeuden haltijana. Onneksi nykyään golfin aloittaminen on tehty helpommaksi. Kynnystä pitäisi vielä madaltaa. Pitäisi olla kunnon kenttiä, joissa aloittelija pääsisi pelaamaan ilman tasoituskorttia ja kierroksen hinta olisi kohtuullinen. Lisäksi golfin harrastaminen pitäisi olla mahdollista erilaisissa elämäntilanteissa. Itse omistan osakkeen, mutta tällä hetkellä ehdin kiertää noin 10 kierrosta kesässä. Olen vuokrannut pois pelioikeuteni ja olen pelannut lähinnä Supergolfin pelioikeuksilla. Jos tällainen pelaaminen halutaan estää, se on Suomen golfin kannalta turmiollista. Golfin parista putoaa pois monta kymmentä tuhatta golfin harrastajaa.
155. Aloituksen helpottaminen.Harjoituskenttiä!
156. Toivoisin enemmän Supergolfin kaltaisia vaihtoehtoja. Yhden kentän kiertäminen ei monellekaan kolahda. GF-tarjouksia kannattaisi kenttien tarjota enemmän hiljaisina aikoina ,jotta käyttöastetta parannettaisiin. Samalla seurat saisivat kassan pohjalle ylimääräistä rahaa. Esimerkkinä voisi mainita Talin yllättävän tyhjän kentän. Tuntuu epäoikeudenmukaiseslta, että vain harvat ja valitut saavat käyttää kenttää, vaikka tyhjiä aikoja. Varsinkin 9-reiän käyttömahdollisuutta pitäisi hyödyntää, koska perheellisellä ei yksinkertaisesti vain löydy aikaa 6 tunnin urheiluharrastuksiin. Golfleskiäkin lienee ihan tarpeeksi, jos harrastus ei vie koko perhettä mukanaan. Tosin tilanne muuttuu lapsien kasvaessa ja silloin osakevaihtoehdotkin ovat jo kiinnostavia, mutta eri kenttien pelivaihtosopimuksia saisi olla huomattavasti enemmän. Monet jättävät harrastuksen kokonaan, koska rahallinen sitoutuminen tuntuu varsinkin alussa epäjärkevältä, ennenkuin on varma harrastuksen jatkumisesta.
157. Kateus ja elitismi pois pois pois.
158. Lisää erilaisia pelimahdollisuuksia, esim. viikko, kk-maksuilla ja joustavalla hinnoittelulla eri vuorokauden-, viikon- ja vuodenajoille. Lisääerilaisia helposti saavutettavia ja monipuolisia kenttiä lähelle asutusta esim. laadukkaita chip/pitch and putt ja par3 kenttiä tai tasoituskelpoisia 3-4, 6, 9 tai 12 reiän kenttiä. Kentillä tulisi ottaa paremmin huomioon eritasoiset ja erilaiset harrastajat mm. huomioimalla lapset, juniorit, perheet ja eläkeläiset pelaamisessa ja toiminnassaan ja räätälöidä heille erilaisia tapahtumia ja pelimahdollisuuksia. Useat kentät ovat ajoittain vajaa käytöllä ja näitä aikoja tulisi myydä joustavasti halvemmalla ja mahdollistaen esim. vajaiden kierrosten pelaaminen esim. 1-2 euroa per reikä.
159. – junioritoimintaa lisää ja sitä kautta lisää lahjakkuuksia lajiin ja kilpagolfin tason nosto. Tarvitaan Paloheinän kaltaisia pay and play kenttiä, joissa 9r tai vaikka 12r (ei aina tarvitse olla 18r). Nämä P&P kentät pitää olla julkisten liikennevälineiden reitin lähettyvillä.
160. Klubitoiminnan edelleen kehittaminen niin etta itse klubit olisivat aktiivisempia kohtaamispaikkoja, kehittaen kulttuuria ja sita kautta lajia Suomessa.
161. Toivoisin enemmän mahdollisuuksia pelata eri kentillä hieman halvemmalla. Esimerkiksi tyyliin golfpiste.comin etukortti. Siinäkin etukortissa olisi huomattavaa tasa-arvoisuuden edistämistä, jos etuja saisivat muutkin kuin pariskunnat. Eduthan on tyyliin ”greenfee kahdelle yhden hintaan”. Sorsii aika paljon yksin pelaavia vastaa, ei ihan tasapuolista. Hieman potuttanut kun käynyt kentillä pelaamassa, joilla saisi etuja, mutta kun on yksin liikkeellä edut jää käyttämättä. Voisitte ensi kesäksi hieman miettiä noita, saisi olla edut mieluummin tyyliin ”1-2 greenfeetä puoleen hintaan”.
162. Kukaan ei halua maksaa muiden golfkierroksia.
163. [No Answer Entered]
164. Osakkeeseen perustavat edut paremmin esille. Osakkeenomistajahan ovat pääsääntöisesti maksaneet omistamansa kentät, ilman valtion apuja, vertaa hyppyrimäet jne…. Jos ”halpapelaaminen” yleistyy pitäisi varmaankin yhteiskunnan ostaa osakkeet ettei niiden arvo häviä??? Utopiaa…. Toinen hyvä kehityssuunta ovat kunnalliset kentät, joissa voi aloittaa harrastuksen ja myöhemmin ostaa oman osakkeen ja alkaa nauttimaan sijoitetusta pääomasta. Jokamies kenttiä tarvitaan, muttei nykyisten seurojen rahoilla.
165. Edullisia lippuja Suomen eri kentille. Kiertävä pelaaja kesälomalla.
166. Pelimahdollisuuksia pitää kehittää ja erilaistaa, jotta sopivat erilaisille ihmisille sen sijaan, että ihmisiä yrittään ahtaa samaan muottiin. Tämä monipuolistaminen tapahtuu parhaiten vapailla markkinoilla, jossa golfkentät kilpailevat keskenään ja kehittävät omaa tuotettaan, palvelua ja hinnoitteluaan.
167. Enemmän positiivista suhtautumista golfiin yhtenä kuntoliikuntamuotona.
168. 30v. pelaamisesta huolimatta aloittelijoille luotava miellyttävä ja mukava tapa tulla golfiin. Niuhotus pois etikettiä unohtamatta.
169. Tämä vieraspelaajien pelaamisen kieltäminen yli 36 tasoituksella on kyllä aivan surkea. Pelaajilla täytyy olla vapaus päättää itse missä pelaa. Golf tuskin koskaan tällä menolla pääsee eroon elitistien lajin maineesta ja näin ollen pelaajien määrä tuskin kasvaa.
170. Green fee hinnat pienemmiksi, houkuttelisi pelaamaan useilla eri kentillä. Nykyisin korkean kausimaksun maksajan ei kannata pelata muilla kuin kotikentällä!
171. Golfista ei tule ”kansanurheilua” ennen kuin golf saadaan koulujen liikuntatuntien ohjelmaan. Tämä edellyttäisi merkittävää panostusta yhtieskunnalta, koska pay & play / pitch & putt -tyyppinen kenttä tarvittaisiin jokaiseen kuntaan. Suomenkin pitäisi siirtyä täysin vapaaseen golffaamiseen esim. Englannin mallin mukaan. Eli kuka tahansa voisi pelata eikä tähän tarvittaisi golf ry:n (pakko)jäsenyyttä. Golfin perusongelma Suomessa on se, että lajin aloittaminen on liian vaikeaa. Tähän ei mielestäni ole ratkaisu säätelyn ja rajoitusten lisääminen.
172. Kustannuksien kohdistaminen olennaiseen (riittävän hyvät väylät ja viheriöt, ei tarvitse ampua yli). Tätä kautta vastikkeet/laatu -suhde kohdalleen ja pelioikeuksia markkinoille kenttien toimesta ainakin ”passiivisten” osakkeiden verran (tulot kentille). Vrt. taloyhtiöiden tulonmuodostus vuokratiloista.
173. Kenttien ulkopuoliset tahot pois golfmarkkinoilta, kentille oikeus päättää miten tarjoavat pelimahdollisuuksia. Kenttien tasoituskorttien määrän rajoittaminen paras vaihtoehto.
174. nykyisellä pelaajamäärällä kentät on riittävät, mutta tulevaisuudessa niitä pitää myös pystyä peruskorjaamaan ja ylläpitämään, etteivät ne näivety
175. Pelioikeus mahdollistaisi useammalla kuin yhdellä kentällä pelaamisen. Yhteistyötä kenttien kesken. Tietenkin pelioikeus maksaisi enemmän usealle kentälle kuin yhdelle kentälle.
176. Supergolf-korttityyppisen markkinoinnin lisääminen, mielenkiintoisinta on pelata mahdolisimman monilla eri kentillä vaikkapa maksamalla isomman kausimaksun
177. Seurojen pitää panostaa juniori-pelaajiin. Kaukojäsenet voivat pelata kun osakkeen omistajilta jää aikaa.Kukas muuten kustantaa kenttien kustannukset.
178. Junioreille pelaaminen edulliseksi, laadukas juniorityö, rennompi meininki klubeille, ei tiukkaa nipotusta pelinopeudesta (ne klubit, joilla on useampi kenttä, voisivat jopa erotella mikä kenttä on nopeille pelaajille, mikä hitaille. ja vaihdella näitä esim. vuoroviikoin)
179. yrittää hälventää lajiin edelleen liittyviä ennakkoluuloja ja saada lisää harrastajia
180. että suunta otettaisiin kohti tulevaisuutta ja avointa golffia, ei paluuta vanhaan elitistiseen ja rajoitettuun golffiin.
181. vanhat ja kangistuneet ajattelutavat saisivat vähentyä golffareiden ajatusmaailmassa..ja eiköhän näin käykkin vääjäämättä..
182. Olisi hienoa mikäli golf tulisi samantyyppiseksi kansalaislajiksi kuin laskettelu… monet käyvät rinteessä viihtymässä, eivät niinkään numerolappu rinnassa pujottelukeppejä kiertämässä. Välineet saa vuokrattua edullisesti paikan päältä, hissilipun voi ostaa tunniksi, päiväksi, viikoksi, koko kaudeksi. Ehkäpä pay & play ottaa jalansijaa jatkossa.
183. Hinnat myös 9-reiämn pelaamiseen.
184. Osakkeenomistus on kokenut selvän laskukauden. Jotta asiaan saataisiin korjausta, tulisi kenttien hinnoitella portaattainen vuosittainen hoitomaksu. Paljon pelaavien tulisi maksaa suurempi osa hoitokuluista ja vähemmän pelaavien vastaavasti vähemmän; luonnollisesti paljon pelaava maksaisi edelleen kierroksestaan vähemmän kuin vähän pelaava. Nyt osakkeenomistus houkuttelee vain paljon pelaavaa ja kentän omistajien enemmistö onkin paljon pelaavia=lähtöaikoja löytyy niukemmin omistajille parhaina arki-ilta-aikoina. Kenttien tulisi miettiä miten asioita tulisi kehittää enemmän business-kannasta = johdon pitäisi olla erillinen ry:stä; nykymallilla ainoastaan aktiivipelaajan ääni kuuluu ja asioita kehitetään heidän suuntaansa. Perusgolfaria ei kiinnosta pätkääkään sosiaalinen seuratoimita vaan golf on yksi harrastus muiden joukossa = golf on ostopalvelu eikä pelaaja ymmärrä miksi pitäisi sen lisäksi osallistua kaiken maailman kissaristiäisiin ja vielä maksaa siitä vastikkeessaan.
185. Golf-liitto saisi ajatella muutakin kuin pääkaupunkiseudun tilannetta ennenkuin tekee koko maata koskevia päätöksiä… Green fee-hinnat ovat älyttömiä jo nyt joten on ihme että joku vielä viitsii rutista jos sellainen pelaaja heidän kentilleen eksyy rahaa ovesta kantamaan.
186. Suomeen lisää kenttiä ja hiukan alhaisemmat greenfee maksut = lisää harrastajia. Seniori- ja junioritoimintaan panostettaisiin enemmän. Esim. monelle eläkeläiselle loistava liikunta-ulkoilumuoto, mutta aivan liian kallista suhteessa keskimääräisiin eläkkeisiin.
187. Osakkeen omistajille (kenttien maksajille) edullisemmat vieraspelaamismahdollisuudet verrattuna kauko-ym jäseniin!!!
188. Poistaa myytti golfin elitismistä. Käydyn keskustelun perusteella vaikuttaisi sille, että osa nykyisistä osakkeenomistajista haluaisi päinvastoin pienentää harrastajamäärää kuin lisätä sitä. Samaten SGL:n halu antaa vanhan liiton ”tallimääräyksiä” (esim pelilippu pelaamisesta ja gf aikojen rajoittamisesta) tuntuu nykypäivän ihmisestä oudolle, eritoten kun pääosa kentistä on osakeyhtiöitä, olisikin eri asia jos Suomessa pelattaisiin kunnallisilla kentillä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje