16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomi seitsemäs EM-kisoissa

Tuomas Tuovinen nousi vaikean avauskierroksen jälkeen omalle tasolleen EM-kisoissa.

Miesten EM-kisat päättyivät suomalaisittain mainiosti. Ensimmäistä kertaa lyöntipelien jälkeen kahdeksan joukossa ollut Suomi kukisti kahden hävityn pelin jälkeen Ruotsin 4-1. Lopullinen sijoitus on seitsemäs. Suomalaisista voittivat pelinsä nelinpelipari Ari Savolainen- Thomas Sundström, Tuomas Tuovinen, Janne Mommo sekä kaikki singelinsa voittanut Toni Karjalainen. Panu Kylliäinen hävisi oman pelinsä. Mestaruuten jyräsi lopulta Skotlanti joka oli lyöntipeliosuuden jälkeen vasta viides. Skotit kukistivat kuitenkin lyöntipeleissä edellään olleet suomalaiset, välierässä ylivoimaisen ennakkosuosikki Englannin, ja finaalissa luvuin 5-2 lyöntipelikakkosen Irlannin. Pettyneimpiä joukkueita kisan jälkeen olivat varmasti englantilaiset ja ruotsalaiset jotka lyöntipeliosuuden jälkeen vaikuttivat vahvimmilta. Reikäpeli on kuitenkin yllätyksellistä, ja esimerkiksi Islannin venyminen välieriin lähes sensaatiomaista. Suomen joukkue pelasi kokonaisuutena kiitettävästi, lyöntipeliosuuden neljäs sija on hieno osoitus eteenpäinmenosta, ja hyvää jatkoa MM-kisojen menestyksille.

EM-kisat Ruotsi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje