26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomen PGA uudistuu

Suomen PGA uudistukset tähtäävät mm. golfin harrastajien ja kilpatason pelaajien taidon kehittymiseen.

Suomen PGA on ryhtynyt ajamaan sisään mittavaa uudistusohjelmaa, jota on käytännössä valmisteltu vuodesta 2008 asti. Aiempi 80- ja 90-luvun taitteessa käyttöön otettu Ruotsin mallin mukainen kaksitasoinen lajitutkinto ei enää täysin vastaa lajin ja sen ympärillä toimivan maailman tarpeita. Lajin harrastajamäärät ovat olleet tasaisesti kasvussa ja lajin ympärille on syntynyt tyystin uusia liiketoiminta-alueita, jotka ovat asettaneet haasteita ammattilaisten koulutukselle. PGA-ammattilaisten kysyntä lajiin tiiviisti sidoksissa olevien liiketoimintasektoreiden taholta on myös kovassa kasvussa. Näihin muuttuneisiin olosuhteisiin Suomen PGA on viime vuosien aikana suunnitellut ja rakentanut uuden peruskoulutusohjelman sekä lukuisia jatkokoulutusohjelmia. Näiden sisäänajo on jo käynnistetty ja vuoden 2012 aikana ne tulevat olemaan täydessä toiminnassa. Peruskoulutusohjelma tullaan laatimaan yhteistyössä Suomen Golfliiton kanssa. Euroopan ammattilaisjärjestöjen kattojärjestö, The PGA´s of Europe, on vuosien varrella ajanut kaikkiin jäsenmaihin koulutusjärjestelmät, joiden tavoitteena on ollut keskinäinen vertailukelpoisuus. Tämä on auttanut paikallisia järjestöjä rakentamaan kattavat lajia ja harrastajia palvelevat kokonaisuudet. Tämä yleiseurooppalainen järjestelmä on koulutuksen ja opetuksen vertailukelpoisuuden ansiosta mahdollistanut myös alan ihmisten sujuvan liikkuvuuden maasta toiseen. PGA vastaa ajan tuomiin haasteisiin

”Svingin mekaniikka ei ole juuri vuosien varrella muuttunut, ammattilaisten toimintakenttä sitäkin enemmän”, Jouko Mikkola sanoo. Kuvassa yhdysvaltalainen golfpro Jim McLean.

”Lajin ydin, eli svingin mekaniikka, pallon lentolait ja pelaaminen eivät ole juuri vuosien varrella muuttuneet, mutta golfammattilaisten toimintakenttä on sitäkin enemmän. Harjoitusalueella työskentelyn sijaan yhä useampi ammattilainen ansaitsee leipänsä työskentelemällä teknologian,markkinoinnin, myynnin, kilpailutoiminnan, tuotekehityksen ja johtamisen ammateissa. Uudistetun koulutuksen tavoitteena on golfin ydinasioiden ohella tarjota koulutusta, joka vastaa yhteiskunnassa ja lajin harrastamisessa tapahtuneisiin muutoksiin”, sanoo Suomen PGA:n koulutuspäällikkö Jouko Mikkola. Suurimmat panostukset suunnataan jatkokoulutusohjelmaan, jonka rungon tulevat muodostamaan PEILI-koulutus kokonaisvaltaisen valmennuksen tueksi (antaa valmiudet työskennellä junioreiden ja nuorten ammattipelaajien kanssa), ulkomaalaisten osa-alueidensa huippuammattilaisten luennot sekä useamman päivän kestävät seminaarit. Muun muassa syksyllä saapuvat Suomeen TPI:n (Titleist Performance Institute) perustajat ja kouluttajat Greg Rose ja Dave Phillips vetämään perustason koulutuksen. Muita aiheita tulevaisuudessa tulevat olemaan laajennettu lähipelikoulutus ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Uudistetun koulutuksen ytimeen sijoittuu luokitusjärjestelmä, joka perustuu golfammattilaisten ansaitsemiin pisteisiin. Järjestelmän ansiosta kaikkien maassamme toimivien ammattilaisten lähtötasot saadaan selvitettyä ja niitä pystytään jatkossa tarkoin seuraamaan. Osa pisteytyksistä tullaan huomioimaan takautuvasti. Luokitusjärjestelmä pisteyttää ammattilaiset viiteen eri tasoon alkaen K1:stä K5:een ja lopulta Master Professional -tasoon.
Monipuolinen ja kattava pisteytys

Golfin tekniikan omaksuminen on helpompaa PGA-ammattilaisen avustuksella. Työnsä ääressä Talmassa opettava Pasi Purhonen.

Golfin tekniikan omaksuminen on helpompaa PGA-ammattilaisen avustuksella. Työnsä ääressä Talmassa opettava Pasi Purhonen.

”Luokitusjärjestelmä syntyy tavallaan koulutuksen uudistuksen sivutuotteena. Sen avulla halutaan paitsi selvittää ammattilaisten lähtötasot, myös varmistaa, että jatkokouluttautuminen olisi nousujohteista ja luonteeltaan säännöllistä. Siksi pisteytysjärjestelmä on suunniteltu monipuoliseksi ja kattavaksi. Jatkossa se huomioi aiempaa laajemmin myös omatoimisen opiskelun ja toiminnan lajin parissa. Järjestelmä tukee aktiivisia ammattilaisia, joilla on hyvät vuorovaikutustaidot ja halu oppia kaiken aikaa uutta.” ”Perusasioiden ohella tullaan jatkossa painottamaan lajin ympärillä tapahtuvia toimintoja. Ydin on edelleen pelissä, sen opettamisessa ja kilpailemisessa, mutta muiden toimintojen painoarvo on kasvanut valtavasti viime vuosina. PGA-ammattilaiset ovat haluttua työvoimaa monella alalla janiinpä koulutuksen tulee vastata kannustavasti näihin tarpeisiin. Täytyy pitää mielessä se, että nämäkään teesit eivät tule olemaan kiveen hakattuja, vaan PGA:n on aina kyettävä reagoimaan muutoksiin. Sama koskee myös luokitusjärjestelmän pisteytyksiä”, Mikkola sanoo. PGA:n jäsenkunnan taustoissa on nykyään hyvinkin suuria eroja. Aiemmin kilpapelaajat ryhtyivät uransa päätyttyä opettamaan golfia, kun tänä päivänä saattaa 20-vuotias nuori haluta alalle ilman merkittävämpää kilpataustaa. Koulutuksen tulee tarjota mahdollisuuksia niin valmentajiksi ja opettajiksi tähtääville kuin esimerkiksi kenttäarkkitehdin tai golfkentän toimitusjohtajan uraa havitteleville, järjestöstä painotetaan. Lähde: Suomen PGA, tiedotus

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    jari lehtonen says:

    Mielenkintoisia,näkökulmia golf PGA asioihin. En ymmärrä miksi ei painoteta matkailun tärkeyttä golfkenttien tulolähteenä, se on erittäin tuottavaa vientikauppaa.Olen myynyt 20v matkailutuotetta ja tehnyt erittäin paljon vientikauppaa. Kunhan politikot ymmärtäisivät, kun tuon matkailioita Suomeen se on vientikauppaa….?