26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Soulin kuningattaren sielussa oli paikka myös golfille

Aretha Franklin unelmoi yhteisestä kierroksesta Tiger Woodsin kanssa. Elokuussa 1997 se tavallaan onnistui.

Aretha Franklin, Queen of Soul, saatetaan haudan lepoon tänään perjantaina. Ihailijoilla oli tällä viikolla kaksi päivää aikaa käydä jättämässä henkilökohtaiset jäähyväiset 76-vuotiaana haimasyöpään menehtyneelle artistille.

Varhaisessa teini-iässä kaksi lasta saanut Franklin eli myrskyisän elämän, jossa parisuhdeväkivalta ja alkoholi olivat pitkät ajat läsnä. Kokemuksista syntyi musiikkia, joka kosketti kuulijoita ympäri maailman. 

Ykköshittejä Franklin levytti urallaan yhteensä 20. Grammy hänelle myönnettiin 18 kertaa. Vuonna 1987 Franklinistä tuli ensimmäinen Rock and Roll Hall of Fameen valittu naisartisti.

Muistosanoissa Frankliniä on luonnehdittu muun muassa kansallisaarteeksi. Häntä tarvittiin, kun ihmisoikeustaistelija Martin Luther Kingiä haudattiin. Hän oli itseoikeutettu esiintyjä myös Bill Clintonin ja Barack Obaman virkaanastujaisissa.

Aretha Franklinille myönnettiin vuonna 2009 Medal of Freedom ansioistaan yhdysvaltalaisen kulttuurin rikastuttamisessa ja levittämisessä. Kuva © Getty Images.

Henkisestä ja fyysisestä kunnostaan Soulin kuningatar piti huolta golfkentällä.

Toimittaja Andy Smith palasi muistokirjoituksessaan puhelinkeskusteluun, jonka hän oli käynyt laulajan kanssa vuonna 1997.

”Kun jää oli rikottu, huomasimme puhuvamme golfista. Kyllä, golfista.”

”Hän sanoi, että haluaisi ’kävellä 18 reikää’ Tiger Woodsin kanssa ja että rentoutuakseen ja saadakseen liikuntaa hänellä oli tapana mennä driving rangelle, lyödä palloja ja kävellä sitten muutamia reikiä kuntoilun merkeissä.”

Kun juttu oli julkaistu, Smith sai lukijalta sähköpostiviestin, jonka mukaan Franklin oli kuin olikin ollut samaan aikaan kentällä Woodsin kanssa.

”Lähettäjä oli nähnyt Franklinin Woodsia seuranneen yleisön joukossa Ohion Akronissa elokuussa 1997 pelatussa kilpailussa. Tavallaan Franklin siis oli kävellyt 18 reikää Woodsin kanssa.”

Vuosi 1997 oli se, joka nosti Woodsin lopullisesta golfin tähtitaivaalle, eräänlaiseksi vastineeksi Franklinille omalla ”taiteenalallaan”.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje