26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Season Golf avasi hallinsa

Astrid From on yksi Season Golfin vakioasiakkaista.

Suomenojan Season Golf avasi ensimmäisenä sisähallinsa perjantaina.Sateisten ja tuulisten sääennusteiden johdosta pallot kerättin ulkorangelta, toiminta vietiin halliin. ”Ulkoruokintakausi” käynnistyi vuonna 2008 jo huhtikuun alussa, odotettua kasvua ei kesän aikana rangella tullut, mutta talvikaudesta isäntä Pelle Klingberg odottaa edellistä vilkkaampaa. -Meillä oli suurinpiirtein samanverran pelaajia kuin edelliskesänä. Huonot kelit olivat luonnnolisesti suurin hidaste toiminnan kasvulle, Klingberg määrittää. Talvikaudelta Klingberg odottaa paljon, edellinen kausi oli ensimmäinen kokonainen Kivenlahdesta muuton jälkeen. -Homma pyörii kuten aiemminkin, parannuksena on se, että meillä on yksi tähtäysviheriö myös lyöntipuolella, Klingberg mainostaa. Suomenojan halli on saanut syystäkin paljon kehuja siitä, että sen viheriö ja lähipelialue ovat erinomaisia, ”luokseenkutsuvia”. Golf Digest Akatemian jäsenet harjoittelivat edellistalvena varsin ahkerasti Season Golfissa, palaute oli pääsääntöisesti positiivista. Halli on avoinna arkisin ja sunnuntaisin kello 9-21, lauantaisin ovet pistetään kiinni tuntia aiemmin.

Talviharjoittelukeskukset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje