16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Riikka Hakkarainen jatkooon Espanjassa

Riikka Hakkarainen © Getty Images

Riikka Hakkarainen pääsi jälleen jatkoon Euroopan kiertueella. Kahden kierroksen yhteistuloksella +3 Hakkarainen on sijalla 34. Kilpailun terävin kärki on johdossa olevan Corinne Dibnahin johdolla Hakkaraisen ulottumattomissa, mutta kahdenkymmenen joukkoon hänellä on hyvät mahdollisuudet nousta. Pia Koivurannan kohtalona oli kolmannen kerran peräkkäin karsiutuminen. ”Peli alkaa vähitellen tuntua hyvältä”, Riikka Hakkarainen kertoi kierroksensa jälkeen. Kuten perjantainakin Hakkaraisen kierros alkoi kuitenkin kehnosti tuplabogeyllä. Loppukierros sujui tasaisesti pareja tehtaillen. Pia Koivuranta pelasi kolmannen kilpailunsa Euroopan kiertueella ja putosi jälleen jatkosta. ”Pettymystä ei voi sanoin kuvailla”, Koivuranta harmitteli. Kahtena seuraavana viikkona Koivuranta pelaa Ruotsin Telia tourilla. Hakkarainen jatkaa viikonloppuna Espanjan avoimissa taistelua 250 000 euron palkintopotista. Tuloksessa -6 olevalla, kilpailua johtavalla Corinne Dibnahilla on kahden lyönnin päässä kolmikko Lara Tadiotto, Virginie Auffret ja Federica Dassu.

http://www.eviantour.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje