16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Reima Kaija puuhaamassa junioriakatemiaa Hämeenlinnaan

Reima Kaija toimii Hämeenlinnaan suunnitteilla olevan junioriakatemian projektivastaavana.

Takavuosien maajoukkuevalmentaja Reima Kaija palasi tällä kaudella takaisin kotikaupunkiinsa Hämeenlinnaan yli 20 vuoden tauon jälkeen. Vuodet kuluivat pääasiallisesti Vierumäellä, jonne Kaija kehitteli 80-luvun lopulla sittemmin suuren suosion saavuttaneen golfkurssitoiminnan. Nyt Linna Golfin prona toimiva Kaija on puuhaamassa Hämeenlinnaan junioreille tarkoitettua valmennusakatemiaa.

Pitkän linjan golfvalmentaja Reima Kaija on vaikuttanut ammattimaisessa golftoiminnassa vuodesta 1988 lähtien. Varsinaisesti Kaija tunnetaan Vierumäen urheiluopiston golfkurssitoiminnan isänä, mutta hän on vuosien varrella ehtinyt vaikuttaa myös mm. Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajana, golfopettajien koulutusjärjestelmän kehittäjänä sekä vastapainoksi valmennustyölle Golfsarfvik Oy:n toimitusjohtajana. Täksi kaudeksi Kaija teki paluun vanhaan kotikaupunkiinsa Hämeenlinnaan, jossa hän toimii nykyään Linna Golfin prona.

Kaijan sydän on aina sykkinyt juniorivalmennukselle, mihin liittyen hän on käynnistänyt yhdessä kolmen muun henkilön kanssa Hämeenlinnaan lasten ja nuorten golfvalmennustoimintaan liittyvän akatemiahankkeen.

Nk. Tiilaakso-akatemian tarkoituksena on koota alueen golfseurojen, Aulangon Golfklubin, Hattula Golfin, Linna Golfin sekä Tawast Golfin juniorityö yhden organisaation alle. Kaijan mukaan akatemia tarjoaisi valmennuksessa oleville pitkälle organisoitua mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä urheilijana ja ihmisenä sekä hyvin suunnitellun ja ohjatun mahdollisuuden golfin harjoitteluun.

Varsinaista organisaatiota ei ole vielä perustettu, mutta tulevan talven aikana on tarkoitus muodostaa ensimmäinen valmennusryhmä. Pilottiryhmä tulee olemaan kilpaurheiluun panostava 6-8 juniorin joukko. Toimintaa on tarkoitus laajentaa ensi vuoden aikana.

Lähde: Hämeen Sanomat

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje