Stenna Westerlund nauttii olostaan Master Golfissa. Hän on löytänyt sieltä oman paikkansa. Kuva Juha Hakulinen.
Kilpagolf | Kotimaa | Uutiset |
17.7.2017

Plan B – pelaajasta valmentajaksi

Stenna Westerlund ja Tommi Laitto kertovat omat tarinansa, kuinka he vaihtoivat peliuran opettavan ammattilaisen uraan.

Golfmaailma on pullollaan hyviä pelaajia, jotka joka viikko taistelevat elannostaan kilpailuissa ympäri maailmaa. Lapsuuden unelmat toteutuvat heistä vain pienellä joukolla niin hyvin, että he pystyvät elättämään itsensä ja perheensä golfista saaduilla palkintorahoilla. Pelaavan ammattilaisen karu arki käy kuitenkin monille liian kovaksi, ja silloin on hyvä pohtia, voisiko peliuran kokemuksista ammentaa jotain tulevalle uralleen. Master Golfissa opettava Stenna Westerlund ja Kurk Golfin pro Tommi Laitto ovat tehneet juuri niin, eivätkä ole katuneet hetkeäkään.

Westerlund oli aikoinaan Suomen parhaita naisamatöörejä, ja hän voitti amatööriurallaan myös naisten lyöntipelin Suomen mestaruuden. Vuosi oli 2007. Seuraavalla kaudella hän siirtyi ammattilaiseksi, mutta ammattilaisura pelaajana ei kestänyt lopulta kuin kaksi vuotta.

”Pelasin yhtä kilpailua, ja se päätös tuli sen kilpailun aikana. Olin minä sitä jo pohtinut, että ehkä tämä ei ole se minun juttuni. Olin aina rakastanut harjoittelua, ja tykkäsin myös kilpailemisesta, mutta siinä loppuvaiheessa kilpailut eivät enää sytyttäneet minua. Minulla ei ollut tarvetta olla porukan paras, eikä ollut sellaista intohimoa näyttää muille. Tein sitä vain itselleni”, Westerlund kertaa peliuransa päätepistettä.

Westerlundille amatööriura oli sitä golfin nautinnollisinta aikaa. Paineet olivat paljon pienemmät, ja toiminta oli muutenkin leppoisampaa. Ammattilaisena golf muuttui työksi ja suorittamiseksi, ja golfin lisäksi piti huolehtia monista muistakin asioista.

”En osannut nauttia siitä samalla tavalla. Se oli enemmän sellaista puurtamista”, Westerlund sanoo suoraan.

”Vaikka se oli ammattilaisena välillä sellaista puurtamista, niin siinä sai laittaa itsensä täysillä likoon. Ja jäi ammattilaisurastakin totta kai hienoja muistoja, hienoimpia ehdottomasti Talin LET-kilpailut. Mutta olen luonteeltani sellainen, että jos teen jotain, niin haluan tehdä sen kunnolla ja hyvin.”

Laitto taas muistelee uraansa toisinpäin: ammattilaisuus oli se koko homman suola.

”Kyllä minun pitää sanoa, että nautin siitä ammattilaisuudesta paljon enemmän kuin amatööripeleistä. Ammattilaisuudessa tuli selkeämmin esille se, että siinä oltiin yksin tekemässä sitä hommaa. Totta kai oli tukijoukot taustalla, mutta silloin tein sitä hommaa vain itselleni ja oman ruoan eteen”, Laitto sanoo.

Laitolle jäi lämpimät muistot omasta pelaajaurastaan. Hän sai toteuttaa unelmaansa 15 vuoden ajan. Ensin amatööriura, ja sen jälkeen pelit ammattilaisena. Laiton ammattilaisuran yksi kovimpia saavutuksia oli Euroopan Tourin karsinnoissa pelattu tulos -19 vuonna 2006. Hän pelasi korkeimmillaan Challenge Tourilla, johon hän sai villejä kortteja 2010-luvun alussa.

”Pääsin kokeilemaan yhdellä kaudella Challenge Tourille. Pelasin 5-6 kilpailua siellä. Mutta ei se homma kantanut ihan niin kuin piti”, pääasiassa Nordic Liigaa ammattilaisuransa aikana pelannut Laitto muistelee.

Laiton peliuran päätös noudatteli samaa kaavaa Westerlundin kanssa. Kipinä pelaamiseen hiipui, ja harjoitusmäärät tippuivat. Ammattilaispelit loppuivat viisi vuotta sitten.

”Siinä päättyi sellainen kolmen vuoden jakso, johon oli laadittu selkeät tavoitteet, mihin oltiin matkalla. Viimeisen kauden keskivaiheilla tuli jo sellainen fiilis, että ei saanut itsestään irti niin paljoa kuin olisi halunnut”, Laitto kertoo kilpauransa päättymisestä ilman katkeruutta äänessään.

Hymyillen ja nauttien

Westerlund, 32, ja Laitto, 35, ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa, ja he edustavat nuorempaa suomalaista golf pro -sukupolvea. He molemmat työllistyivät heti pelaajauriensa jälkeen opettaviksi ammattilaisiksi. Molemmat ovat myös suorittaneet Suomen PGA:n valmentajakoulutuksen kaikki tasot.

Westerlundin työpaikka on Master Golfissa Espoossa. Hymyilevä ja ystävällinen Westerlund ei tosin ollut pelaajauransa aikana suonut ajatustakaan sille, että hän jonain päivänä siirtyisi rangen laidalle opetushommiin.

”Kyllä minä alussa epäröin todella paljon tätä juttua, kun Masterista kysyttiin, haluaisinko tulla tänne opettamaan. Minun koko fokus oli viimeiset kymmenen vuotta ollut siinä omassa pelaamisessa. Mutta meillä on suvussa paljon opettajia ja rehtoreita, että ehkä tässä oli jotain sukuvikaa taustalla”, Westerlund miettii.

Stenna Westerlund nauttii opettamisesta. Sara Peltoniemi saa hyvät neuvot chippilyöntiinsä. Kuva Juha Hakulinen.

Westerlundin opetusuran alkuvaihetta helpottivat paljon keskustelut ja työskentely Mika Piltzin kanssa. Sieltä hän sai oppia käytännön opetustyöhön.

”Haluan kyllä kiittää Mikaa kaikesta avusta. Ja myös Karvisen Timolta ja Purhosen Pasilta olen saanut paljon apua vuosien varrella.”

Kahdeksan Masterissa viettämänsä vuoden aikana Westerlundin ajatukset opettamisesta ovat muuttuneet täysin. Tällä hetkellä hän nauttii työstään todella paljon, ja se myös näkyy hänen olemuksessaan. Hän puhuu arkipäivän opetustyöstä innokkaalla tavalla ilman mitään päälle liimattua höpinää.

”Minä rakastan opettamista. Saan kiksejä siitä, kun saan ihmisen oppimaan jotain uutta. Työni on todella monipuolista, opetan kaikkia junioreista senioreihin. Ja se, että olen naisopettaja, joka opettaa myös ruotsin kielellä, on varmasti etu”, Westerlund myöntää.

Aina ei Westerlundkaan ole näin positiivisesti omasta asemastaan ajatellut.

”Kyllä minulla oli aluksi hirveä tarve todistaa, että minä nuorena naisena osaan nämä hommat. Tämä on kuitenkin siinä mielessä miehinen maailma. Mutta kyllä meille naisopettajillekin on tilaa.”

Hauskanpitoa junioreiden kanssa

Tommi Laitto sanoo olleensa jo peliuransa aikana todella kiinnostunut siitä, miten pallolla saa tehtyä erilaisia asioita, ja miten esimerkiksi joku pystyy lyömään niin pitkälle. Hän kävi peliuransa aikana Golfliiton ohjaajakoulutuksissa, ja hän myös teki joitain opetushommia pelaamisensa rinnalla. Työt rajoittuivat pääasiassa juniorileirien vetoon. Junioreiden kanssa työskentely on suuri nautinto Laitolle.

”Meillä on yli 50 junioria viikoittaisessa harjoittelussa. Ja suurin osa heistä on tyttöjä, mikä on aika erikoista. Olen aika hauska ja rento tyyppi, ja viihdyn todella hyvin junnujen kanssa. Minusta ei saa totista tekemälläkään. Tietenkin pitää saada hommat toimimaan. Pitää heittäytyä niiden tasolle, mutta olla samalla auktoriteetti. Olikohan meillä juuri viime viikolla duckface-kilpailut junnujen kanssa”, Laitto nauraa ja vääntää huulensa oikeaoppiseen poseeraukseen.

Tommi Laitolla on hyvät työskentelytilat Kurkissa. Hänellä on käytössään myös Trackman-pallotutka. Kuva Juha Hakulinen.

Laiton peliuran päättyminen osui hyvään ajankohtaan, sillä Kurk Golf oli samoihin aikoihin hakemassa uutta prota, joka ottaisi hoitaakseen uudistetun junioritoiminnan. Laitto läpäisi tiukan hakuprosessin.

”En voi kyllä valittaa, on ollut hemmetin kivaa!”

Sekä Laitto että Westerlund ovat ehdottomasti sitä mieltä, että heidän omasta kilpapelaajataustastaan on ollut suurta hyötyä nykyisissä opetus- ja valmennustöissä. Mutta kumpikaan ei olettanut olevansa heti valmis opettaja – päinvastoin.

”Kyllä minä sen tiesin, että jos hyppään opetuksen maailmaan, niin lähden tasoitus 54:stä liikkeelle. Olin asennoitunut siihen, että pitää tehdä töitä sen eteen. Jouduin ihan täysin epämukavuusalueelleni. Se oli iso harppaus”, Westerlund myöntää avoimesti omat lähtökohtansa.

”Se oli jo aikoinaan oman isäni ehto, että pitää olla joku ammatti, että se millään tavalla tukee minun pelihommiani. On ollut hyvä, että se on vähän puskenut eteenpäin”, Laitto sanoo rehellisesti.

Persoonasta kiinni

Peliuran kääntäminen toimivaksi ja kannattavaksi opetustoiminnaksi on Laiton ja Westerlundin kohdalla onnistunut täydellisesti. Mutta kaikista ei ole opettajiksi, sen molemmat tietävät.

”Minun kokemukset opettajaksi siirtymiset ovat pelkästään positiivisia. Mutta kyllä tässä pitää luonteen olla sellainen, että se opettaminen oikeasti kiinnostaa. Ei tähän ole järkeä lähteä, jos ei oikeasti ole jotain annettavaa”, Laitto muistuttaa.

Westerlund pohtii asiaa hieman laajemmin.

”Ovat ne mitä unelmia tahansa, pelaajana LPGA:lle tai LET:lle pyrkimistä, tai sitten, jos opettaminen on se unelma, niin kannustan rohkeasti tavoittelemaan niitä unelmia. Pitää kuunnella omaa sydäntään.”

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti