Panu Kylliäinen
Uutiset |
2.5.2003

Panu Kylliäinen seitsemäs Tanskassa

Panu Kylliäinen sijoittui seitsemänneksi Nordic Leaguen toisessa osakilpailussa Tanskassa tuloksella +2 (71-75-72). Wilson Openin Royal Oaksin kentällä voitti Tanskan Allan Madsen yhteistuloksella -3. Muista cutin selvittäneistä suomalaisista Tuomas Tuovinen oli 19:s, Jyry Peltomäki 43:s ja Ari Pasanen oli 52. Suur-Helsingin Golfia edustava Kylliäinen lähti päätöskierrokselle viidenneltä sijalta. Päätöskierros pelattiin aikaisempaa paremmissa olosuhteissa ja tulostaso oli huomattavasti parempi kuin kahdella ensimmäisellä kierroksella. Kylliäinen pelasi päätöskierroksen tasaisesti par’iin. Kylliäinen teki kierroksella vain yhden birdien ja se ei riittänyt nostamaan miestä taisteluun kilpailun voitosta. Jyry Peltomäki paransi pelitulostaan kilpailun edetessä, mutta flunssaisen Peltomäen oli tyytyminen 43. sijaan yhteistuloksella +9 (77-75-73). Kilpailuunsa Peltomäki ei erityisemmin ollut tyytyväinen. – Avauspäivän kierrokset oli raskaimmat, mitä olen ikinä pelannut. Pelasimme 11,5 tuntia putkeen hankalissa oloissa. Päätöskierroksella olosuhteet oli paremmat ja se myös näkyi tulostasossa, kertoi kilpailun väliinjättämistäkin flunssan takia miettinyt Peltomäki. Suurimmaksi puutteeksi tällä hetkellä Peltomäen näkee yliyrittämisen. – Kokonaisuudessa peli oli samanlaista kuin se nyt on ollut. Peli on jokaisella osa-alueella liian väkinäistä ja siinä on yliyrittämistä. Peliin pitäisi saada vähän rentoutta, pohti Peltomäki. Kylliäisen kausi jatkuu viikon päästä Italiassa, jossa pelataan Challenger Tourin osakilpailu. Myös Peltomäen on ehdolla Italian kilpailuun, mutta tällä hetkellä mies on 11. varasijalla.

Tanska Tour, kotisivut

Teksti: Teemu Tyry

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.