Paloheinän uusi klubitalo valmistuu kesäkuussa. Kuvassa toimitusjohtaja Hanna Teerijoki.
Uutiset |
18.3.2003

Paloheinässä valmistaudutaan kauteen ristiriitaisissa tunnelmissa

Paloheinä Helsingin pohjoisosissa on ollut jo vuosia Suomen suurin golfkeskus kun lasketaan päivittäisiä kävijämääriä ja lyötyjä palloja. Uudet omistajat ovat investoineet kovasti alueen kehittämiseen, julkisuuteen on noussut viimeaikoina Oy:n ja seuran yhteistyön riitaisuus ja sen mahdollinen päättyminen. Jotta nykytilannetta ymmärtäisi, on hyvä ottaa lyhyt kertaus lähihistoriaan.. 90-luvun puolivälissä hyvät ystävykset Aarno Lehtonen ja Kalevi Ahonen vuokrasivat kaupungilta Pohjois-Helsingistä liikuntapuiston laidalta alueen johon perustivatPaloheinä Golf Oy:n nimissä rangen ja pienen par 3 -kentän. Hyvän sijainnin lisäksi alueelle veti golfista kiinnostuneita matala kynnys kokeilla lyömistä, kehittyä ja päästä pelaamaankin ilman korkeita kustannuksia. Paloheinän range veti jo alkuvuosinaan päivittäin alueelle useita satoja ihmisiä. Kuten monasti tapahtuu, yhtiökumppanit riitaantuivat vakavasti, eikä sopua löytynyt henkilökemioiden ja intressien mennessä ristiin. Johtamismallit saivat täysin tragikoomisia piirteitä kun yhtiökokouksessa valittiin vuosittain arvalla puheenjohtaja kahden omistajan välillä jotka eivät enää olleet puheväleissä keskenään. Voittanut pyöritti toimintaa vuoden kerrallaan, hävinnyt pureskeli alahuultaan kentän laitamilla. Lehtonen halusi kehittää myös kenttää, Ahoselle olisi riittänyt pienempi kenttä ja rangeen panostaminen. Aarno Lehtosta voidaan kuitenkin yksiselitteisesti pitää Paloheinän toiminnan primusmotorina ja kehittäjänä. Tämä poukkoiluvaihe kesti vuosia, ainoa ulospääsytie oli firman myyminen ulkopuolisille joka tapahtuikin alkuvuodesta 2002. Laajan urheilutaustan omaava, menestyksellisen aktiiviurheilun jättänyt PGA-valmentaja Hanna Teerijoki osti veljensä kanssa koko osakekannan. Paloheinä Golf ry on perustettu 1996 ja siihen kuuluu noin 390 jäsentä. Seuralla ja Oy:lla on ollut sopimus jonka Oy on irtisanonut, käytännössä tämä kausi mennään vanhalla pohjalla, ja jollei sopimukseen päästä, jää Paloheinä Golf ry ilman kotikenttää, sopimus alueen vuokrasta kaupungin kanssa on yksiselitteisesti Oy:lla.

Kohtuuton sopimus?

Paloheinä Golf ry maksaa Oy:lle kenttämaksu jonka suuruus viime vuonna oli noin 20.000 euroa. Summaa vastaan seura saa pitää keskiviikkokilpailut sekä viisi muuta kisaa vuosittain, käytännössä koko kentän käyttöönsä 22 päiväksi kesässä. Seura huolehtii myös jäsenikseen liittyvien maksullisesta greencardin pelikokeesta ja rahoittaa toimintansa liittymismaksuilla sekä jäsenmaksulla. -Nykysopimus on kohtuuton, ja seuran johto käyttää tätä hyväksi. Se kiristää sopimussakkovaatimuksilla uutta sopimusta ja haluaa olla vuokralaisena herrana talossa, jonka kulut maksaa Oy, Teerijoki sanoo. -Henkilöongelmat näkyvät myös siinä, että ettemme ole saaneet käyttöömme tietoja jäsenistä, jotta voisimme antaa heille sopimuksen mukaiset edutJa nyt meiltä vaaditaan tuhansien eurojen sopimussakkoja jopa tästä johtuneesta tilanteesta, Teerijoki kertoo. -Minua on kaiken kukkuraksi estetty liittymästä seuran jäseneksi. Teimme lakimiehemme kanssa seuralle ehdotuksen uudeksi sopimukseksi, mutta seuran johto ei suostunut edes keskustelemaan siitä. Olemme pattitilanteessa. -Keskitymme nyt pelkästään ensi kesään, enkä ole enää valmis keskustelemaan asiasta seuran nykyjohdon kanssa, Teerijoki sanoo. -Välttämättä emme edes tarvitse Paloheinässä seuraa, tämä on hengeltään jokamieskenttä, jossa kuitenkin YHDELLÄ RYHMÄN pelaajista on oltava greencard. Teerijoen mukaan seura on pienen klikin johtama rahantekoautomaatti, joka omia etuja suojellakseen ei suostu järkevään keskusteluun ja vahingoittaa näin jäsentensä etuja. Paloheinän toiminta kasvoi taas menneellä kaudella, Teerijoki arvioi, että alueella harjoittelee ja pelaa keskimäärin tuhat ihmistä päivässä. Luku on aivan omaa luokkaansa Suomessa, range on peräti 80-paikkainen, pieni kenttä pullonkaulana kehityksessä, mutta isännät ovat vauhdilla kehittämässä projektiaan. -Saimme juuri pidennettyä sopimustamme kaupungin kanssa, se ulottuu nyt vuoteen 2022. Uusi 350-neliön klubitalo valmistuu kesäkuussa. Se on avoin kaikille, ja uskoakseni tulee myös osittain ympärivuotiseenkin käyttöön. Tärkeää on myös pienen uuden pelikentän käyttöönotto alkavalla kaudella, se auttaa nimenomaan alkuvaiheitaan ottavia pelaajia, Teerijoki iloitsee.

Seuralla toisenlainen n&auml,kemys

Paloheinä Golf ry:n puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja Kari Sirenius näkee tilanteen toisin. -Ongelmat kärjistyivät uusien omistajien myötä. Meille tarjottu sopimus ei ollutkaan tarkoitettu hyväksyttäväksi. Maksut moninkertaistuvat, edut puolittuvat, siinä sen henki. Minä en ole kyllä kuullut sopimuksemme purkamisesta kuin huhuja, mustaa valkoisella en ole nähnyt, Sirenius kertoo. Paloheinä Golfin jäsenet maksavat 110 euron jäsenmaksun sekä 250 euron liittymismaksun. Pelikausimaksu on halukkaille 390 euroa, seuran jäsenet saavat halutessaan ostaa vaihtoehtoisesti 25 pelilippua 40 % :n alennuksella tai pelata greenfeellä. -Seuran toiminta on varsin aktiivista, kuvaavaa ovat keskiviikkokisat joihin osallistuu keskimäärin 70 ihmistä, lähes 20 % jäsenistöstämme. Kenttä vaan on niin täynnä, isännät ovat myyneet sen täyteen erilaisilla erikoistarjouksilla ja firmapäivillä. Kierrokset kestävät tolkuttoman pitkään, tältä osin on kysymys rahanahneudesta, Sirenius jatkaa. Kiusallista julkisuutta seura sai viimekesänä jolloin se joutui protestilistalle, Teerijoki vahvistaa myös Oy:n joutuneen käyttämään perintätoimistoa saataviensa turvaamiseksi. -Seuran talous on hyvällä mallilla, tilinpäätökset kunnossa ja valmistaudumme tulevaan kauteen, kuittaa Sirenius huolet likviditeettiongelmista. Varsin mielenkiintoisesti osapuolten näkemykset neuvottelutilanteestakin ovat kaukana toisistaan. -Emme ole neuvotelleet sopimuksesta joulukuun jälkeen. Yritimme saada Golfliittoakin välimieheksi, mutta seuran edustaja vetäytyi jo ennen kokousta, kertoo Teerijoki. -Kyllä meillä on neuvotteluyhteys Oy:n kanssa, toivon asioiden menevän eteenpäin, puolestaan luonnehtii nykytilannetta Sirenius. -Aikamme ja energiamme kuluu uuden klubitalon rakentamiseen ja kentän kehittämiseen. Seuran nykyjohdon pelleilyistä on saatu tarpeeksi. Sen kanssa ei enää keskustella, se on varma asia. Sopimus on virallisesti irtisanottu ja päättyy tämän kesän jälkeen, Hanna Teerijoki vakuuttaa. Sirenius painottaa seuran maksaman kenttäkorvauksen riippuvan jäsenmäärästä. -Yhdistys maksaa 21900 € ”kotikenttäkorvausta” 390:stä jäsenestä. Summa on sama, jonka yhtiö maksaa vuosivuokraa kaupungille koko alueesta. Jäsenmäärän kasvaessa kenttäkor-vaus nousee samassa suhteessa .Kun jäseniä on 1200 korvaus on 60000 € . Yhtiön maksama vuokra on kuitenkin kiinteä n.22000 €/vuodessa, Sirenius kertoo. -Sopimuksen mukaan vain seuralla on oikeus ottaa vastaan green-cardtutkintoja Paloheinän kentällä. Näin ei ole tapahtunut, vaan tutkintojen vastaanotto ja hyväksyminen on suoritettu koulutusta järjestävien toimesta, osoittaa Sireniuksen syyttävä sormi Oy:n suuntaan. -Hanna Teerijoki ei myöskään ole anonut Paloheinä Golf Ry:n jäsenyyttä, jotta johtokunta olisi voinut asiaa käsitellä, joten ainakaan yhdistys ei ole esteitä asettanut. -On myös hyvä muistaa, ettei Paloheinä Golf Ry:n intressi ole taloudellinen, vaan pelkästään golfiin lajina liittyvien asioiden edistäminen. Paloheinä Golf Oy sitä vastoin on liikeyritys, jonka toiminta-ajatus on tuottaa mahdollisimman hyvä taloudellinen tulos omistajilleen, Sirenius lopettaa.

Enn&auml,tyksellinen kausi odotettavissa

Seuran ja Oy:n ristiriidat ovat Paloheinässä paitsi taloudellisia myös perinteisesti henkilökemiaan liittyviä. -Tuleva kausi on meillä varmasti ennätysvilkas. Range ja koulutus, nimenomaankoulutuspaketit vetävät, kenttää parannetaan kokoajan ja klubitalo luo uutta henkeä Paloheinään. Aloittelijoiden kenttä on lisäresurssi joka tulee kipeään tarpeeseen, Teerijoki iloitsee. -Ensimmäinen vuotemme 2002 meni investointien johdosta pakkasen puolelle, samoin tulee käymään alkavana vuonna, klubitalo ja rangen parantaminen syövät pitkän pennin. Siltikin greenfee-maksumme ja pallojen hinnat rangella ovat samat kuin viime vuonna, Teerijoki muistuttaa. Paloheinää on mollattu ”greencardautomaatiksi” jossa kaikki osallistujat saavat merkinnät korttiinsa. Oy huolehtii koulutuksesta, ottaa vastaan greencardsuoritukset muttei pelikokeita joista vastaa ry, mutta vain jäseniksi liittyville. Loska lentää tässäkin asiassa valitettavasti molemmin puolin, Oy:n kurssien tasoa on kritisoitu vahvasti myös asiakkaiden puolelta, toisaalta Teerijoki on pahoillaan siitä että Ry:n puolesta pelisuorituksia vastaanottaa myös varsin vajavaisen golftaustan omaavia ihmisiä. Oy:n kursseilla pelikokeita on suoritettu kuten useimmissa koulutuspaketeissa luonnollisestikin on tavoitteena. Tilanne on koulutuksellisesti ja greencardin suorittamisen osalta Paloheinässä absurdi, Oy hoitaa virallisesti vain koulutuksen ja lyöntikokeet, seura pelikokeet, ne kuitenkin vain jäsenikseen liittyville. Golfliiton virallisen ohjeen mukaan vain kotiseura ja sen edustaja saa vastaanottaa greencardin pelikokeen. Käytäntö on kuitenkin jo pitkään ollut sellainen, että muuallakin suoritetut kortit hyväksytään varsin yleisesti, pakollista se ei kuitenkaan ole. Koko suomalainen greencardsysteemi kaipaisi jo muodonmuutosta, nykyinen on aikansa elänyt. Paloheinä riitoineen on tästä yksi valitettavimmista esimerkeistä. -Viime kesä oli ensimmäinen kautemme, opimme virheistämme ja toimintamme hakee yhä muotojaan. Kaikki opettajamme ovat nyt PGA:n pro-tasoa ja pyrimme entisestään nostamaan kurssiemme tasoa. Niille jotka eivät edisty muiden tahtiin olemme usein antaneet veloituksetta lisäopetusta. -Meillä on tiukka linja, se on elinehtomme, Teerijoki painottaa. Paloheinästä on tulossa mielenkiintoinen ennakkotapaus. Onko tilanne vuoden 2003 loputtua se, että Paloheinä on Suomen ainoa kentän omaava golfkeskus ilman seuraa? Se olisi varsin valitettava tilanne, joka tuskin palvelisi kenenkään etuja, ei varsinkaan Paloheinä Golfin 391:n jäsenen jotka jäisivät ilman kotikenttää. Riidan keskelläkin on syytä muistaa se, kuinka paljon hyvää ja tärkeää Paloheinä on jo nyt synnyttänyt suomalaiseen golfiin. Siellä ovat useat tuhannet ihmiset ensimmäisen kerran lyöneet palloa ja pelanneet pienellä kentällä. Paloheinä on myös entistä useampien helsinkiläisten harjoituskeskus, myös sellaisten joiden oma kotikenttä on kaukana asuinpaikasta. Sijainti takaa sille jatkossakin ainutlaatuisen aseman suomalaisen golfin yhtenä tärkeistä moottoreista. Rahasta ja vallasta on maailmassa taisteltu ikuisesti, Paloheinän tapaus ei tässä tapauksessa oleellisesti eroa normaalista elämän kiertokulusta tai urheilutoiminnasta.

Paloheinä Golf, kotisivut

Teksti: Teemu Tyry

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.