16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Padraig Harrington johtaa, Mikko Ilosen putteri kylmänä Hampurissa

Padraig Harrington hallitsi tilanteet myös kolmannella kierroksella © Getty Images

Padraig Harringtonilla on kahden lyönnin johto ennen päätöskierrosta Deutsche Bank – Sap Openissa. Pelikaverikseen hän saa Pohjois-Irlannin Graeme McDowellin, 23-vuotiaan nuorukaisen joka voitti elokuussa Skandinavian Mastersin. Tiger Woods on ollut suuri pettymys järjestäjille ja yleisölle. Maailmanykkönen on sijaluvulla 38:s, eroa kärkeen on yhdeksän lyöntiä, eikä asiaa voittotaistoon siis ole. Mikko Ilosen esitys lauantaina oli myös vaisu, tuloksellaan 74 hän pysyi viimeisten jatkoonpääsijöiden joukossa. Ilonen puttasi peräti 35 kertaa, kolmen putin viheriöitä kertyi kolme. Sunnuntaina Ilonen pelaa yhdessä Pohjois-Irlannin Ronan Raffertyn kanssa.

Live scoring, Hampuri

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje