16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvistin valinnat

Minea Blomqvist on loppuvuoden palkituimpia urheilijoita Suomessa.

Upean kauden 2004 päätteeksi Minea Blomqvistia muistetaan monenmoisilla valinnoilla. 19-vuotias neito on nostanut tunnettuisuuttaan paitsi kotimaassa myös ulkomailla USA:ta myöten. Suomalainen naisgolf nosti päätään monta luokkaa, vanavedessä myös Riikka Hakkarainen, Ursula Tuutti, Jenni Kuosa sekä Pia Koivuranta tulivat golfia seuraaville penkkiurheilijoille tunnetuiksi kasvoiksi. Minea voitti neljä kilpailua ja ansaitsi rahaa yli 120.000 euroa. Poikaystävä Roope Kakko otti mallia valitustaan, voitti amatöörinä ensimmäisen pelaamansa Challenge Tourin kisan ja siirtyi ammattilaiseksi menestyen varsin hyvin.

Euroopan Tourin kauden tulokas

Hiljainen mies Etelä-Afrikasta valittiin loppukuukausien pelaajaksi ET:lla &copy Getty ImagesVoitettuaan Etelä-Afrikan Tourin Minea Blomqvist lähti merkattuna pelaajana ensimmäiselle Euroopan Tour kaudelleen. Jo ensimmäinen kisa antoi osviittaa että Minni pärjää isompienkin tyttöjen seurassa. Voitto Unkarissa ja kahdeksas tila British Openissa olivat kulmakivet valinnassa joka tehtiin puhtaasti raha/pistelistan perusteella. Minea kukitettiin kauden päätöskilpailussa kauden tulokkaana, pistelistalla hän oli seitsemäs.

Time lehden tulevaisuuden urheilija

Yhdysvalloissa ilmestyvä arvostettu aikakausilehti Time listasi tulevaisuuden tähtiurheilijoita ja mukaan mahtui myös yksi golfari. Hämmästyttävästikin valinta kohdistui suomalaiseen Minea Blomqvistiin, Michelle Wie ja muut jenkkilässä vaikuttavat teinitähdet eivät painaneet raadin mielissä Minnin tavoin. Artikkeli viidestä tulevaisuuden huipusta oli näyttävä ja levisi tietysti ympäri maailman. USA:n valloitus ei Minnille kauden päätteeksi kuitenkaan onnistunut, kahdessa esikarsinnassa hän jäi molemmissa muutaman lyönnin päähän jatkopaikasta.

Pro Urheilu -mitali

Opetusministeriön myöntämä Pro Urheilu mitali Minea Blomqvistille on lähinnä symbolinen , mutta huomionosoituksena kuitenkin vaikutukseltaan melkoinen. Golfista ja sen asemasta suomalaisten liikuttajana on keskusteltu pitkään ja hartaasti, samoin valtiovallan osuudesta pelimahdollisuuksien kehittäjänä. Minean huomioiminen alppinisti Kalle Palanderin rinnalla on merkittävä ele, golf ja laskettelu ovat pääsemässä elitistisestä leimastaan.

Golfliiton ja PGA:n palkinnot

Golfliitto ja PGA pitävät torstaina ( 16.12.) yhteisen kauden päätöstilaisuuden jossa Minea Blomqvist on ehdoton ykköstähti. Vuoden Golfteko ( British Open 8. & ET:n kisan voitto) sekä Suomen PGA:n kauden pelaaja titteli ovat itsestäänselvyyksiä ilman vakavia vastaehdokkaita.

Vuoden golfari 2004

Urheilutoimittajat valitsevat kauden päätteeksi parhaan kotimaisen golfarin. Mikko Ilosen pitkä valtakausi päättyy ainakin hetkellisesti, Minea Blomqvist on selkeä valinta. Suomen parhaiten ansaitseva naisurheilija kerännee myös melkoisesti ääniä yleisellä listalla.

Median lemmikki 2004

Minea Blomqvistille voi huoletta antaa vielä yhden tittelin. Median lemmikki naisurheilijoista kaudella 2004. Minea tottui julkisuuteen jo kaudella 2003, mutta kulunut vuosi on ollut yhtä rumbaa. Haastatteluja ja esiintymisiä TV -ohjelmissa on ollut enemmän kuin tarpeeksi.Mineaa on revitty kaikkialle ja hän on oppinut myös sanomaan kiitos ei. Pienoinen väsymys joka ehkä vaikutti loppuvuodesta peleihinkin on ymmärrettävää.Kausi 2005 vaikuttaa jo ennakkoon hektiseltä, pelien ja harjoittelun lomaan on kyettävä entistä enemmän löytämään aikaa myös sidosryhmäsuhteiden hoitoon ( lehdistö&yhteistyökumppanit). Talin ET-kilpailu on ehdoton kliimaksi vuodelle 2005, Minea Blomqvistilta odotetaan entistä enemmän….

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje