16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist rahalistan kärjessä

Minea Blomqvist on pitänyt miehet takanaan rahalistalla.

Vaikka Mikko Ilosen kausi 2005 onkin ollut raju pettymys, ovat muutt suomalaisammattilaiset ansainneet rahaa enemmän kuin moniin vuosiin. Kausi on vielä kesken , Suomen PGA:n rahalistan kärkeen ohi Minea Blomqvistin on vielä mahdollisuus nousta sekä Mikko Ilosella että Toni Karjalaisella . Minea Blomqvistin ansiot jäävät edelliskautta pienemmiksi. Voitot jäivät nollaan kun niitä 2004 oli peräti neljä kolmesta eri maasta. Kaksi kakkostilaa ET:lta on kova näyttö, LPGA Tourin ensimmäisen karsintavaiheen selvittäminen ilman ongelmia oli melkoinen näyte henkisestä venymiskyvystä. Kolme edellistä karsintaa ( 1x ET, 2x LPGA) kun olivat tuottaneet vesiperän. Minnillä on suuri koitos edessään joulukuun alussa LPGA:n varsinaisissa karsinnoissa. Listan kakkosena on Mikko Ilonen joka taistelee lokakuun aikana paikastaan ET:lle vuodeksi 2006. Nykyiset tulot pitäisi vähintään tuplata, muuten tie vie marraskuun karsintafinaaliin Espanjaan. CT:lla hienosti pelannut Toni Karjalainen on listan kolmas syyskuun lopulla, ansioita 54.649 euroa. Kun tähän lisätään Lappajärjeltä ansaitsemansa 10.000 euroa on kausi ollut jo nyt taloudellisesti odotuksiin nähden täysosuma. Karjalaisen kokonaisonnistumisen mittarina voidaan kuitenkin pitää sitä, onnistuuko hän säilyttämään paikkansa CT:n rahalistalla 20:n joukossa ja saamaan paikan ET:lle. Riikka Hakkarainen pelasi rahassa mitattuna parhaimman kautensa ja ylitti niukasti 50.000 euron rajan. Kakkostila Ruotsin Tourin kisassa Ruissalossa ja kahdeksas tila Hollannissa olivat merkittävimmät menestykset. Hakkarainen on Ruotsin PGA:n jäsen eikä hänen nimeään tästä syystä löydy kotimaisilta listoilta- Top-Five listalla on peräti kolme naista. Ursula Wikström oli kauden positiivisimpia yllättäjiä. Hän kolminkertaisti tulonsa ET:lla jossa oli 40:n ensimmäisen joukossa. Eniten ansainneet suomalaiset: 1. Minea Blomqvist 101,602,47 euroa 2.Mikko Ilonen 76,801,29 3. Toni Karjalainen 54,649 (+10.000 Lappajärveltä) 4. Riikka Hakkarainen n.50.000 5. Ursula Wikström 39,976,08 Suomalaisten ansiot, PGA Order of Merit 26.9.2005 1 Mikko Ilonen 76 801,29 2 Toni Karjalainen 54 649,03 3 Roope Kakko 32 271,45 4 Tuomas Tuovinen 26 051,79 5 Panu Kylliäinen 19 364,35 6 Janne Mommo 13 510,91 7 Jaakko Mäkitalo 13 411,67 8 Mikko Korhonen 13 291,23 9 Erik Stenman 11 433,00 10 Ari Savolainen 10 409,51 11 Ville Karhu 9 695,57 12 Lassi Kivilompolo 8 763,46 13 Janne Martikainen 5 144,50 14 Ari Pasanen 5 040,00 15 Pasi Purhonen 3 195,00 16 Jyry-Jussi Peltomäki 3 180,00 17 Juha-Pekka Peltomäki 2 538,00 18 Sakari Aho 2 265,00 19 Peter Erofejeff 2 100,00 20 Markus Ervasti 2 022,50 21 Mika Lehtinen 2 021,00 22 Jarkko Soikkeli 1 680,00 22 Mikko Manerus 1 650,00 24 Harri Murtonen 1 473,00 25 Mikael Piltz 1 335,00 26 Ville Rintala 860,00 27 Tommi Laitto 860,00 28 Henri Salonen 830,00 29 Juha Kiviharju 366,00 30 Heikki Hirvonen 225,00 Riku Soravuo 120,00 NAISET Pelaaja Euro 1 Minea Blomqvist 101 602,47 2 Ursula Wikström 39 976,08 3 Pia Koivuranta 16 405,51 4 Jenni Kuosa 7 362,97

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje