Avoimet kentät: 14

Katso missä vielä pelataan!
Avoimet kentät

AVOIMET KENTÄT

Kenttiä auki 14

Kesägreenit 13
Osittain kesägreenit 0
Talvigreenit 1

Katso avoimet kentät
Arnold Palmer pelasi viimeisen major-kilpailunsa vuonna 2004. © Getty Images
Uutiset |
27.12.2008

Miltä hyvä lyönti tuntuu – Arnold Palmer

Tuntuma on golfin hämmentävin osa-alue ja luultavasti myös kaikista tärkein. 1960-luvun puolivälissä minun tuntumani katosi täysin mystisesti – erityisesti puteissa. Jäin miettimään, palaisiko se koskaan. Ja joka kerta se palasi. Mutta sitä odotellessa tein kaikenlaisia kokeiluja, kun yritin edistää tuntuman paluuta. Joku kertoi minulle, että väkevät alkoholijuomat olivat haitaksi. Joten kilpailuiden aikana lakkasin juomasta drinkkiä illallisen yhteydessä ja vaihdoin olueen. Mutta se vain pahensi tilannetta, sillä oluen sisältämien kaloreiden vuoksi käteni tuntuivat turvonneilta. Seuraavan vinkin olin kuullut Ben Hoganilta: Juo joka päivä inkivääriolutta. Itse asiassa se tuntui toimivan, luultavasti siksi että inkivääriolut kiihdyttää aineenvaihduntaa. Kertynyt ylimääräinen neste poistuu ja kädet tuntuvat jänteviltä. Minua auttoi myös se, että sain nukkua paljon. Tuntoherkkyys oli harvoin kunnossa, kun olin mennyt myöhään nukkumaan tai kun pyörin sängyssä koko yön. Yhdessä vaiheessa päätin lukea, mitä muut olivat sanoneet tuntumasta. Tulokset eivät olleet kannustavia. Opettajat eivät tunnu ymmärtävän tuntumaa kovinkaan hyvin. Mahtava tuntoherkkyys ymmärretään usein vain ”lahjakkuudeksi”, joka on ratkaisevaa, koska hyvällä svingillä pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti. Olen elämäni aikana nähnyt tuhansia upeita svingejä, mutta se ei takaa mitään. Erinomainen pelaaja erottuu muista siinä, kuinka hän pystyy vaihtelemaan mailanpään nopeutta vain hieman, ajoittamaan mailan vapautuksen ja säätämään svingin linjaa sekä mailan lyöntipintaa asteen tai parin verran. Niin hän hienosäätää lyöntiään pieneen draw-kaareen tai fadeen ja muuttaa pallon lentokaarta. Minulle se on tuntumaa. Mutta miten sellaista voi opettaa? Sitten on lähipeli, jossa tuntoherkkyydellä on vieläkin suurempi rooli. Ymmärrän, että nykyään griinit ovat nopeampia sekä kovempia ja griinejä ympäröivä raffi on tiheämpää, mikä korostaa tuntuman tärkeyttä. Mutta kenttien olosuhteet olivat 1950- ja 1960-luvuilla omalla tavallaan ongelmallisia. Bunkkereiden ja griinejä ympäröivän nurmen kunto oli vaihteleva, ja pelaaja tarvitsi loistavan tuntuman arvioidakseen, miten pallo tulisi käyttäytymään chipeissä ja pitcheissä. Raymond Floyd oli siinä kaikkien aikojen paras. Tourin kisoissa griinit olivat usein hitaita ja epätasaisia, ja palloa piti todella iskeä, jotta sillä oli mahdollisuus jaksaa reikään asti. Sen vuoksi minä ja monet muut pelaajat kehitimme putteihin ranneliikkeen. Kun tuntumani oli hyvä, rannetyyli toimi upeasti. Mutta kun griineistä tuli nopeampia, se ei enää toiminut niin hyvin.

En koskaan ole lakannut etsimästä tapoja parantaa tuntumaani. Me pelaajat testailimme kaikenlaista ja vertailimme kokemuksiamme. Ajoittain vallalla oli muotivillityksiä. Jonkin aikaa osa kavereista kokeili liottaa käsiään kuumassa vedessä ennen kierrosta. Siitä oli minulle apua erityisesti kylmällä ilmalla, mutta muutaman reiän jälkeen kätemme tietenkin kylmenivät. Siitä seurasi uusi villitys: alkeelliset kädenlämmittimet. Teräslaatikon sisään laitettiin tilkka polttoainetta, joka sytytettiin palamaan. Mutta niiden käyttö oli hankalaa ja ne ylikuumenivat helposti. Seuraavaksi muotiin tulivat kynsiviilat, jotka lainasimme vaimoiltamme. Niillä hioimme pois kovettumia ja saimme kätemme herkemmiksi. Leikimme myös paljon puttereiden kanssa: vaihtelimme lyijyteipin ja liitoskohtien paikkoja, lyhensimme ja pidensimme vartta, näpertelimme grippejä ja niin edelleen. Oheisissa valokuvissa minulla on grippiote, joka tänä päivänä tunnetaan nimellä ”double-reverse overlap”. Olen ylpeä tästä gripistä, koska omien tietojeni mukaan minä itse olen kehittänyt sen puttaamista varten. Siitä lähtien kun 1950-luvun puolivälissä aloin käyttää sitä, se on aina tuntunut sitovan käteni yhteen juuri oikealla tavalla. Kuvissa pitelen kapeaa putteria, jossa on varteen pujotettava nahkagrippi. Rakensin putterin itse noin vuonna 1955. Tällä putterilla ja sitä seuraavilla malleilla kokeilin kaikenlaista kehittääkseni tuntumaa. Laitoin muun muassa metallihenkarin pätkän gripin alle, jotta muistaisin, mihin peukalot laitetaan. Peukalot ovat muuten muita sormia suurempi tuntuman lähde. Käytin myös jonkin aikaa metallisahan teriä putterin gripin alla. Ne olivat mukavan litteitä ja juuri sopivan leveitä. Tämä on osoitus siitä, kuinka kovasti pelaajat etsivät sitä salaisuutta, joka varmistaisi tuntoherkkyyden ainiaaksi. Minulle tuntuma tuli hieman vahingossa. Kun olin 3-vuotias, isäni antoi minulle ensimmäisen golfmailani. Hän näytti minulle oikeaoppisen gripin ja sanoi: ”Äläkä muuta sitä koskaan!” Olen varma, että isäpappa halusi minulle gripin, joka toimisi teknisesti oikein. Mutta asento johon hän asetti käteni, antoi minulle myös mahtavan tuntoherkkyyden. En koskaan yrittänyt ottaa kevyttä grippiä. Sam Snead sanoi minulle useammin kuin kerran, että minun pitäisi pidellä mailaa kuin linnunpoikasta. Mutta minä en koskaan lähtenyt siihen leikkiin. Olen sitä mieltä, että kiinteä grippi auttaa mailan hallinnassa ja estää mailan kääntymistä käsissä. Tuntumaan liittyy myös se, että jos muutat grippiotettasi, kestää aikansa ennen kuin aivosi ovat mukautuneet uuteen tilanteeseen. Minun vasemman käteni asento tuli liian vahvaksi, kun teini-ikäisenä pelasin Wake Forestissa. Joskus siitä seurasi hook vasemmalle, joten heikensin asentoa ja sitouduin tekemääni muutokseen. Vielä tänä päivänä grippini vasen käsi on heikko, vaikka oikean käteni asento onkin niin sanotusti neutraali. Otetta helpottaa se, että minulla on erittäin suuret kädet, vaikkakaan ei niin suuret kuin Byron Nelsonilla – hänellä oli loistavan pelaajan suurimmat koskaan näkemäni kädet. Itse en ole pitkä, mutta hansikkaani koko on extra large. Varsinainen gripissä käytetty materiaalikin on tärkeää. Pidin aina nahkagripeistä ja pidän edelleen. En pidä siitä, että osumassa vartta pitkin kulkeva värinä on liian vaimennettu. Jack Nicklaus on samaa mieltä. Mutta kokeilen kumia usein, ja kai minä olen siihen tottumassa. Ja etsiminen jatkuu yhä. Juuri nyt, 79-vuotiaana, minusta tuntuu kuin olisin yksi niistä harvoista, jotka löytävät sitä enemmän tuntumaa mitä vanhemmiksi he tulevat. Mutta en olisi yllättynyt, vaikka tuntuma äkkiä katoaisikin. Kuten ystäväni Gary Player sanoo: ”Golf on arvoitus, johon ei ole ratkaisua.” Teksti Arnold Palmer ja Guy Yocom #Digest#

Teksti: Golfpiste.com

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti