16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Ilonen suosikkien joukossa Wales Openissa

Ian Woosnam ja Colin Montgomerie ovat Wales Openin suosikkeja © Getty Images

Monet supertähdet ovat suunnanneet jo USA:han valmistautumaan US Openiin. Walesissa pelataan viikonloppuna maan avoimista mestaruuskisoista Celtic Manorissa, vuoden 2014 Ryder Cup-kentällä. Viimevuotinen voittaja Paul Lawrie ei ole mukana, ykkössuosikin viittaa kantaa harteillaan ensimmäistä kertaa uuden caddiensä kanssa pelaava Colin Montgomerie. Monty ei ole aiemmin osallistunut kolme kertaa pelattuun kilpailuun. Vuonna 2000 ykköseksi ylsi Tanskan Steen Tinning, toissavuonna ykkönen oli Paul McGinley, tuolloin pelattiin huonon ilman vuoksi vain kaksi kierrosta. Viimevuoden elokuussa Paul Lawrie hallitsi kisaa jossa jouduttiin pelaamaan kaksi kierrosta sunnutaina. Mikko Ilonen nousi päätöspäivänä kolmanneksi ja saavutti uransa toistaiseksi suurimman palkintoshekin, lähes 109.000 euroa. Ilonen on merkitty mies nytkin, vedonlyöntitoimistot tarjoavat hänen ykköstilastaan kertoimia jotka ovat 40-50:n välillä, edellä on 10-15 miestä. Mikko on selvinnyt jatkoon viimeisissä yhdeksässä kilpailussaan, valmentaja Timo Rauhala uskoo Ilosen kykenevän taas hyvään suoritukseen. -Kaikki mahdollisuudet pitäisi olla sinne kolmen joukkoon ja Mikolla on kova motivaatio menestyä jotta paikka British Openiin varmistuisi, Rauhala tietää. Ilonen voi päästä Openiin seuraavin tavoin: 1. Olemalla rahalistalla seitsemän joukossa aikavälillä Volvo PGA – Scottish Open niiden pelaajien listalla joilla ei ole kategoriaa. 2. Sijoittumalla kärkipäähän Scottish Openissa 3. Sijoittumalla riittävän korkealle Openin karsinnoissa jotka pelataan kisaa edeltävänä sunnuntaina ja maanantaina. Wales Openissa jaetaan palkintorahaa yli kaksi miljoonaa euroa, voittajan osuus on 347.000.

Wales Open

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje