16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mikko Ilonen 28:s Volvo PGA:ssa

Ignacio Garrido saavutti uransa suurimman voiton viikonloppuna © Getty Images

Mikko Ilonen selviytyi jo yhdeksännen kerran peräkkäin jatkoon ET:lla &copy Getty ImagesJo kolmannen kerran peräkkäin koettiin Volvo PGA:ssa jättiyllätys, kun Espanjan Ignacio Garrido voitti Tourin lippulaivakilpailun Lontoon Wentworthissa. Andrew Oldcorn ja Anders Hansenin nimien perään voittopokaaliin kaiverretaan maailmanlistan 228:n, Ignacio Garridon nimi. Torstaina ja perjantaina hurjaaan birdievireeseen (15 yhtensä) yltänyt Mikko Ilonen jäi tasaisessa Volvo PGA Championshipissa lopulta sijalle 28:s 11 lyöntiä voittajalle hävinneenä. Mikko teki avauspäivän loppuun viisi peräkkäistä birdietä, perjantaina alkuun vielä kaksi. Lauantai oli vaikein päivä, tulos 72 pudotti lahtelaista yli 20 sijaa 11:lta tilalta. -Mikolla oli hieman ähky olo lauantaina, ruokailu meni yli hänen syötyään käytännössä kaksi annosta myöhään illalla perjantaina. Olihan tulos kuitenkin varsin hyvä, ja nyt tulevana viikonloppuna on taas uusi mahdollisuus, kertoi valmentaja Timo Rauhala. Palkintorahaa Iloselle lähetetään 31.675 euroa, ja kasassa on kaudelta jo yli 150.000 euroa, kortin varmistus vuodelle 2004 vaatinee noin 190.000, joten minimitavoite on ehkä piankin saavutettu. Tällähetkellä Ilonen on rahalistan 50:s. Voittoon pelasi yllättäjä Ignacio Garrido, 31-vuotias espanjalainen joka löytyy World Rankingilta sijaluvulta 228:s ennen viikonloppua. Garrido pelasi launtaina Ilosen kanssa samassa parissa loistotuloksen 66, sunnuntaina hän paransi vielä lyönnillä ja päätyi uusintaan Trevor Immelmanin kanssa. Garrido teki ensimmäisellä uusintareiällä hieman onnekkaan birdien osuttuun toisella lyönnillä puihin. Immelman puttasi kolme kertaa, näin espanjalainen saavutti toisen voittonsa urallaan, ensimmäinen on kuuden vuoden takaa Saksasta. Kakkostiloja hänellä on kahdeksan. Kolmoseksi nousi Ruotsin Mathias Grönberg, tasaisesti pelannut Ernie Els oli neljäs , kärkikymmenikköön itsensä pelasivat myös Paul Casey, Colin Montgomerie sekä Nick Faldo. Els nousi takaisin rahalistan ykköseksi, 583.000 euroa voittanut Garrido singahti kerralla viidenneksi.

Lopputulokset Volvo PGA Championships

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje