16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mike Weir Mastersin ykkönen

Jose-Maria Olazabal oli paras eurooppalainen © Getty Images

Mike Weirille riitti uusintareiällä bogey US Mastersin voittoon &copy Getty ImagesMike Weir on ollut alkukauden yllättäjiä US PGA Tourilla. Ennen Augustan kilpailua hän oli voittanut jo kahdesti, sunnuntaina ansiolistan helmeksi lisättiin US Mastersin ykköstila. Toisen kierroksen jälkeen johtanut Weir pelasi sunnuntaina johtopallossa yhdessä Jeff Maggertin kanssa. Kun Maggert teki alkureiílllä triplan osuttuaan bunkkerissa itseään pallolla, nousi Weir uudestaan ykköseksi. Maggert menetti loputkin mahdollisuutensa söhrittyään 12:lla bunkkerin kautta peräti kahdeksan , viisi yli parín. Ensimmäistä Mastersiaan ammattilaisena pelannut Len Mattiace ei kumarrellut viimeisenä päivänä nimekkäämpiä kumppaneitaan, vaan oli 17:n reiän jälkeen kierrostaan kahdeksan alle ja johdossa. Avaus suuntautui kuitenkin oikealle puiden taakse. Välilyönti väylälle ja bogey, yhteistulos kuitenkin komea 65. Mike Weir tuli viimeisessä ryhmässä, onnistui tekemään sisääntulossa odotetut birdiet reiíllä 13 ja 15 nousten samaan tulokseen. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1990 mentiin uusintaan, joka ratkesi ensimmäisellä, kentän kymmenennellä reiällä. Mattiace löi lähestymisensä vasemmalle puun taakse, chippasi kahdeksaan metriin josta ensimmäinen yritys vaelsi muutaman metrin pitkäksi. Bogeyputti epäonnistui, ja Weirille riitti kolmekin puttia voittoon.

Kanadan ensimm&auml,inen Major-voittaja

Väärä vasuri voitti. Mike Weir teki sen minkä odotettiin tapahtuvan <a href=Phil Mickelsonin toimesta. &copy Getty Images">Mike Weir on väläytellyt osaamistaan jo pitkään. Hän pelasi vuosikausia minitoureja, pääsi lopulta PGA Tourille vuonna 1997 ja voitti ensimmäiset kisansa vuonna 1999. Syksyllä 2000 hän oli paras World Tourin kisassa Valderramassa, vuotta myöhemmin Tour Championshipissa. Mastersin ykköstila oli uran kuudes PGA Tourilla ja siis jo kolmas vuonna 2003. Weir nousi samalla rahalistan ykköseksi ohi Woodsin, vain Bob Charles on aiemmin (1963) pelannut Major-kisan ykköseksi vasemmalta puolelta, joten historiaa tehtiin. Weirin ase golfisssa on pituuden sijasta tarkkuus sekä hyvä lähipeli. Mastersissa hän selvisi ilman bogeja suurempia lukuja, pelasi par-viitoset yli puoli lyöntiä paremmin (4,32) kuin muut pelaajat keskimäärin, eikä hermoillut ratkaisun hetkillä. Weir puttasi lähes erehtymättömästi tärkeät putit sisään loppuvaiheilla, 18:lla hän jätti 15 metrisen voittoputin kaksi metriä lyhyeksi, mutta selvitti silloinkin varmasti uusintaan vieneen yrityksen. Len Mattiacelle oli valttikortit kädessään. Hän sai siivet alleen chippaamalla sisään ulosmenossa, eagle 13:lla nosti 35-vuotiaan floridalaisen jo kärkeen. Ratkaisuvaiheissa käsi tutisi, 18:n avaus oli onneton, samoin uusintareiän toinen lyönti. Toinen sija Majorissa on kuitenkin uran huippuhetki, kahdesti viimekaudella voittanut Mattiace ei aiemmin ole ollut Majoreissa sijalukua 24:s parempi. Jeff Maggertilla kävi huono tuuri. Ulosmenossa hän osui bunkkerissa kimmahtaneella lyönnillä itseensä ja teki triplan. 12:lla bunkkeri rankaisi taas, 25 metrin matkalta Maggert löi veteen, dropin jälkeen toisenkin pallon ja teki par-kolmosella kahdeksan. Kaksi reikää kahdeksan yli, silti hän oli kisan viides vain viisi lyöntiä voittajasta.

Suosikit takeltelivat

Kisan suursuosikit takeltelivat jo alkuvaiheissa. Tiger Woods (76) ja Ernie Els (79) aloittivat surkeasti, molemmat nousivat jo kärjen tuntumaan, mutteivat missään vaiheessa vakavasti otettaviksi haastajiksi. Els pelasi toisen kierroksen tulokseen 66, Woodsilla oli sama tulos kolmannella kierroksella. Playersissa loistanut Davis Love jäi myöskin rivimieheksi, Phil Mickelson sekä Vijay Singh olivat pelissä hyvin mukana sunnuntainakin. Mickelsonin kolmast tila oli kolmas peräkkäinen Mastersissa, hän on sijoittunut peräti 17 kertaa Majoreissa kymmenen joukkoon voittamatta. Ennätys on 19 jota maailman paras vasuri tuskin haluaa rikkoa… Darren Clarke (66) romahti hienon alun jälkeen pelaten kaksi seuraavaa tuloksin 76-78. Sergio Garciasta ei ollut kärkimieheksi myöskään, tasan vuoden hyvin vaisusti pelannut Jose-Maria Olazabal sinnitteli parhaaksi eurooppalaiseksi, muttei hänkään missään vaiheessa ollut vakava uhka kärjelle. US Masters oli 14 perättäinen Major ilman eurooppalaisten voittoa, sarjasta voi tulla paljon pidempikin, sopivia voittajatyyppejä ei tällähetkellä montaa ole.

Mike Weir

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje