16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Manerus ja Purhonen työnhaussa Kanadassa

Pasi Purhonen

Pasi Purhonen lensi yhdessä Mikko Maneruksen kanssa Kanadan Tourin karsintoihin. Pienempiä paikallisia ammattilaistoureja on lähes jokapuolella maailmaa. Harvoin paikka kisoihin aukeaa pelkästään ilmoittautumismaksun maksamalla, ei myöskään Kanadassa. Tourin kevätkarsinnat käynnistyvät maanantaina ja mukana on 243 pelaajaa. 30 parasta saa kunnon kortin Kanadan Tourille. Huonommillakin sijoituksilla voi saada osallistumisoikeuden joihinkin kisoihin. Karsinnat pelataan British Kolumbiassa , Kamloopsin kaupungissa. Kahdella kentällä pelattavissa karsinnoissa pelataan viisi kierrosta, 90 reikää. Eniten pelaajia tulee luonnollisesti USA:sta, 134. Isäntämaasta on mukana 56 yrittäjää, Australiasta yhdeksän ja Japanista kahdeksan. Britttejä on mukana kuusi. Suomalaisten lisäksi on vain kaksi muuta skandinaavia, molemmat Ruotsista. Yhteensä pelaajia on 17:sta maasta. Pasi Purhonen ja Mikko Manerus pelaavat nyt kolmatta kokonaista kauttaan ammattilaisina. Purhonen on voittanut kotimaan Audi Tourilla kaksi kertaa, Maneruksella on voittotili vielä rahakentillä avaamatta. Viimekaudella menestys harvoissa CT:n kisoissa ei tuottanut menestystä tai rahaa. Toivottavasti Kanadan matka poikii työpaikan ja jatkossa myös menestystä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje