Golfin harrastajamäärä on kääntynyt laskuun Skotlannissa. Kuva: Getty Images
Maailmalta |
8.10.2017

Scottish Golf pelaa isoilla panoksilla – tavoitteena jäsenmaksun tuplaaminen

Golfin emämaassa halutaan kääntää lajin harrastajamäärä takaisin kasvu-uralle.

Skotlannin golf on tienhaarassa.

Vuoden 2007 noin 220 000 rekisteröityneestä pelaajasta on tultu vuosikymmenessä alas noin 50 000 pelaajan verran. Kun myös sponsoreita on viimeisen vuoden aikana menetetty ja kun julkisenkin rahoituksen hanoja ollaan kierretty kiinni, jotain olisi keksittävä.

Rivejä tiivistettiin jo jokin aika sitten, kun historiallisesti erillään olleet mies- ja naisharrastajien liitot lyöttäytyivät yhteen. Nyt Scottish Golf on myymässä lajiyhteisölle vuosiksi 2018–2022 uutta rohkeaa strategiaa mittavine investointeineen.

Se tietää käden viemistä golfin harrastajien taskuun yhteisen edun nimessä.

Toimitusjohtaja Blane Dodds on kutsunut joulukuun toiseksi päiväksi koolle ylimääräisen liittokokouksen, jossa on tarkoitus ajaa läpi ehdotus seurojen jäseniltä perittävän jäsenmaksun tuntuvasta korottamisesta. Tavoitteena on nostaa vuotuinen 11,25 punnan jäsenmaksu jo ensi vuonna 24 puntaan. Jäsenmaksut siis enemmän kuin tuplaantuisivat.

Keskusrekisteri tuo uutta elinvoimaa?

Dodds puhuu rohkeaan sävyyn suunnan kääntämisestä ja toiminnan nykyaikaistamisesta. Perimmäisenä tavoitteena on golfseurojen toimintaedellytysten parantaminen ja golfin vetovoimaisuuden lisääminen. Hyvinvoivista golfseuroista ja alueista halutaan tehdä lajin vahvasti lyövä sydän.

Tällä hetkellä golfseurat eivät Doddsin mukaan voi kovinkaan hyvin. Hän sanoo noin sadan seuran kukoistavan, kolmisen sadan sinnittelevän ja noin sadan seuran olevan suurissa vaikeuksissa.

Ehdotetun investointisuunnitelman luvataan helpottavan seuroja niiden arjessa ja avaavan uusia mahdollisuuksia ansaintalogiikalle. Suuria toiveita asetetaan klubien omat seuraohjelmat korvaavaan keskusrekisteriin, jonka on tarkoitus muun muassa pyörittää kansallista ajanvarausjärjestelmää ja syöttää tietoa jäseniä palvelevaan applikaatioon. Tällaisen uuden teknologian uskotaan auttavan sitouttamaan pelaajia entistä vahvemmin omiin seuroihinsa.

Parhaillaan käynnissä oleva Alfred Dunhill Championship on Skotlannin golfille tärkeä lippulaivakisa. Kuva: Getty Images

Investointiohjelman luvataan tuovan seuroille säästöjä ja muita etuja. Jäsenmaksun korottaminen mahdollistaisi myös erityisen kenttäyhteisöjä palvelevan kehittämisrahaston perustamisen. Lisäksi vaikeuksissa olevia seuroja luvataan auttaa kentänhoidossa ja laitehankinnoissa. Kilpagolfillekin olisi tarjolla tervetullut piristysruiske.

Riviharrastajille liitto tarjoaa uuden strategian osana Suomesta tuttua vastuuvakuutusta. Korotettujen jäsenmaksujen vastineeksi rekisteröityneille pelaajille luvataan myös säästöjä keskusrekisterin kautta tarjoutuvilla vieraspelaamisen erikoistarjouksilla.

Nykymeno ei ole vaihtoehto

Scottish Golf muistuttaa lobbauksessaan siitä, että jäsenmaksut olisivat korotuksen jälkeen yhä varsin maltilliset verrattuna useiden muiden lajiliittojen harrastajilta perimiin summiin. Myös vertailussa muihin Euroopan maihin Skotlanti pärjäisi edelleen hyvin. Italian ja Espanjan liitot perivät Scottish Golfin mukaan harrastajilta 75 euron jäsenmaksun, Sveitsi peräti 78 euroa vuodessa. Suomi sijoittuu ääripäiden välissä lähemmäs tyveä.

Seuroihin kuulumattomilta kiertolaispelaajilta samoin kuin maassa vierailevilta golfmatkailijoilta Dodds haluaisi alkaa periä eräänlaista green feen päälle tulevaa vierailuveroa osana kansallisen golfjärjestelmän rahoitusta. Junioreilta liiton jäsenmaksua ei edelleenkään perittäisi.

Ovatko päättäjät valmiita nielemään Doddsin tarjoaman syötin? Ilman muutosvastarintaa tuskin vältytään, sillä uudistus velvoittaisi kaikkia seuroja lähtemään ehdoitta mukaan samaan kelkkaan.

Dodds tuntuu itse uskovan vankkumattomasti ehdotuksen läpimenoon.

”Pieni lisämaksu henkeä kohti auttaa luomaan Skotlannin golfille sellaisen tulevaisuuden, josta kaikki hyötyvät.”

Mitä jos ehdotus ei menekään läpi? Sekin tietäisi muutoksia, sillä Doddsin mukaan status quo ei ole nykytilanteessa vaihtoehto.

”Haluan olla avoin ja rehellinen. Jos ehdotusta ei hyväksytä, teen budjettiin ensi vuodeksi 400 000 punnan leikkaukset. Se tietäisi tuntuvaa tinkimistä seuroille tarjolla olevista palveluista ja säästöä myös kilpagolfin puolella.”

Lue lisää

Teksti: Janne Tarmio

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Eihän Suomessakaan mitään pakkojäsenyyttä ole. Mikäli on pelioikeus kentälle, niin se riittää. Tämä pakkojäsenyysvaade on vain pinttynyt luulo 90-luvulta.

Suomessa vielä useimmat golfyhteisöt nukkuvat Prinsessa Ruususen unta! Totuutta ei joko ymmärretä tai ei uskalleta tunnustaa. Golfyhteisöjä ei voi johtaa -80 – 90 luvun metodeilla. Pakkovastikkeilla toimintansa budjetoivat löytävät köydenpään kädestään. Osakkeen omistajalle on pistettävä pöydälle ylivoimaiset edut, osakkeen omistamisesta on tehtävä arvo ei häpeä! Sama koskee toimintaa pyörittäviä Ry:ä.
Kymppi tai kaksi jäsenmaksussa ei merkitse mitään jos jäsenyydestä saatava lisäarvo on ylivoimainen. Keinoja golftoiminnan Brändäämiseen on kyllä kunhan hyppää rohkeasti ulos rutiiniputkesta. Mitä jos aloitetaan ensikausi puhtaalta pöydältä! Vai vaihdetaanko vaan taas exeliin uudet vuosiluvut budjettiin ja talousarvioon!

Onni Skotlannissa on tietysti se, että siellä golf on positiivinen, kaikkien hyväksymä harrastus. Intoa riittää laittaa asiat kuntoon, eikä media keskity negatiivisten asioiden uutisointiin niinkuin täällä tai aina vaan pintansa pitävään ’eliitin’-mikähän sekin Suomessa on! kalliiseen harrastukseen.
Golfliitto=golfpiste voisi osaltaan myös auttaa jos unohtaisi mainita jokaisen onnistumisen jälkeen ne suunnattomat!=) palkintorahat joita pelaajat ovat keränneet tai palkinnoksi saaneet. Kun tieto on lisäksi valmiiksi otsikossa, näkyy se kaikissa lehtien uutisotsikoita keräävissä sovelluksissa – ja taas saadaan lisää vettä myllyyn.
Uutisointiin voisi yrittää ujuttaa laskelmia harrastuksen kustannuksista sellaiseen muotoon, että se kiinnostaisi. Golf 55+ voisi hetkeksi unohtaa ulkomaille tehtävien golfmatkojen hehkutukset ja muistaa, että suurin osa golfaavista seniorikansalaisista pystyy tai haluaa harrastaa lajiaan vain kotimaassa. Turha golfia on yrittää myydä mukavana ja terveyttä edistävänä harrastuksena kun samaan hengenvetoon kerrotaan kuinka hauskoja ovat ryhmämatkat ulkomaille. Keskitytään kotimaahan, järjestetään senioreille ja vaikka junioreille edullisia ryhmämatkoja lähikentille tai kauemmaksi, samalla pelaajat tutustuvat toisiinsa ja saavat lisää pelikavereita.
Aamiaisella juuri juteltiin asiasta tietävien kanssa nuorten ratsastusharrastuksen tähtitieteellisistä kuluista, seuraavana varmaan sitten tulee jo jääkiekko jne. Kuitenkin esim. sosiaalitukea saavalle perheelle voidaan antaa rahaa lapsen ratsastus- tai jääkiekkoharrastukseen, mutta mitenkähän kävisi jos lapsi haluaisi harrastaa golfia – murto-osalla kustannuksista…
Golfliitto huhuu!! taas kerran, uudestaan ja uudestaan.

Kuulostaa ”terveelle”

Pakkojäsenyys pois ja sitoutumattomilta ”kiertolaispelaajilta” pieni lisämaksu / kierros. Silloin pelaajat voisivat ilmaista kiinnostuksensa sitoutua ja jos sitoutumisella vielä saa taloudellista etua, niin sen luulisi innostavan jäsenyyteen. Todennäköisesti kaikki osakkaat ei ehkä liity vapaehtoisesti seuraan. Herää kysymys miksi Oy pohjaisen yhtiön osakkaat antaisivat alennusta liiton jäsenille ? toisille osakkeidenomistajille se on perusteltua vastavuoroisuusperiaatteella.

Muuten jäsenmaksun kaksinkertaistaminen kyllä pudottaa jäsenmäärää, jos ”valtion avut” ei ole sidoksissa jäsenmäärään nin mikäs siinä.

Oma kommentti