16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sadat tutkimukset todistavat – golf on terveydelle hyödyllisempää kuin luullaan

Analyysin tehnyt lääkäreiden ja asiantuntijoiden ryhmä toivoisi että golfkentistä tulisi kaikille avoimempia paikkoja.

Kenellekään ei ole yllätys, että pelipäivä golfkentällä tekee ihmiselle hyvää. Tuleehan 18 reiän kierroksen pelanneen golfarin käveltyä suorituksensa aikana 8–10 kilometriä kauniissa luonnossa, ja kaupan päälle saa – useimmiten – vielä hyvän mielen.

Ryhmä eurooppalaisia lääkäreitä ja kansainvälisiä asiantuntijoita julkaisi vastikään analyysin 400:stä tutkimuksesta, mikä käsittelee golfin terveysvaikutuksia.

Heidän mukaansa golfin pelaaminen voi alentaa olennaisesti kolesterolin, verenpaineen ja verensokerin tasoa. Asia on merkittävä, sillä edellä mainituilla arvoilla on keskeinen vaikutus sydän- ja verisuonitautien syntyyn tai niiden loitolla pysymiseen.

Myös etenkin yli 60-vuotiaiden tasapaino ja lihaskunto paranee. Tämä vähentää tapaturmariskiä ja vähentää terveydenhuollon kustannuksia.

Golfista saadut terveyshyödyt eivät kuitenkaan jää ryhmän mukaan tähän.

”Sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys on jäänyt turhan pienelle huomiolle. Lisäksi maltillisen fyysisen toiminnan voidaan todeta vähentävän ahdistuneisuutta ja masennusta edistäen mielenterveyttä”, tutkimusryhmän jäsen Roger Hawkes sanoi.

Hän muistutti, että vaikka golf voi toisinaan tuntua turhauttavalta, lajilla on taipumusta karsia stressin kielteiset vaikutukset mielestä.

Analysoitujen tutkimusten joukkoon kuului myös Ruotsissa viime vuosikymmenen lopulla tehty ja paljon huomiota saanut raportti, jonka mukaan golfia harrastavien odotettu elinikä nousee viidellä vuodella.

European Tourillakin lääketieteellisenä asiantuntijana työskennelleen Hawkesin mukaan tutkimusten analyysi antaa selkeän signaalin, että golfklubeista pitäisi tulla entistä avoimempia paikkoja kaikille.

”Ainahan tulee olemaan yksityisiä klubeja. Mutta haluaisimme poliitikkojen ja päättäjien laittavan merkille golfin aiheuttamat terveyshyödyt, että golfista saataisiin kaikkien laji ja liikuntamuoto.”

Edellisen toteutumiseksi analyysin tehneen ryhmän jäsenet toivovat keinoja sellaisten käsitysten oikomiseksi, että golf olisi kallista ja että se rajaisi ihmisiä lajin ulkopuolelle henkilön sosioekonomisen taustan vuoksi. Myös mielikuva miesvaltaisesta tai ikääntyneiden ihmisten harrastuksesta tai vaikeasti opittavissa olevasta lajista pitäisi saada muuttumaan.

”Golfkentät ovat myös usein tyhjäkäynnillä. Varmasti löytyisi erityisryhmiä, jotka voisivat hyödyntää niitä sellaisissa tapauksissa. Näin yhä useampi voisi päästä osalliseksi golfin terveysvaikutuksista.”

Tutkimuksia analysoinut 25-henkinen ryhmä löysi jotain varoitettavaakin: kentällä ollaan usein tuntikausia auringossa, joten ihon suojaamista vaatteilla ja aurinkovoiteilla ei voi korostaa liikaa.

Golfin terveyshyödyistä tehdyt tutkimukset ja niiden pohjalta julkaistut analyysit ovat viime aikoina lisääntyneet isoissa golfmaissa. Tämä ei ole sattumaa, sillä lajin harrastajamäärät ovat olleet Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa selvästi laskusuuntaisia kuluvan vuosikymmenen aikana. Golfin pariin toivotaankin pikaisesti uusia harrastajia markkinoimalla sitä nimenomaan terveysliikuntana. Ajatus on täysin oikean suuntainen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)

    golftintti says:

    Toivoisi, pitäisi, tulisi, olisi. Golfliitto, ottakaa pois nuo -isit ja lähtekää ulos ihmisten pariin.
    Golfliitto ja Golfliiton Seniorit, jalkautukaa sinne missä on ei-golfaavia senioreita, joilla ei ole varaa ulkomaanmatkoihin ja viikonloppuseminaareihin. Sponsoroikaa golfseurojen kanssa golfkursseja kansalaisopistoihin, siellä on osallitusmiskynnys matala ja sinne uskaltautuvat yksinäiset ja kaikenikäiset Sieltä saa myös peliseuraa, joka on suurin este kenttien omille kursseille osallistumiselle. Opistojen liikuntatunnit täyttyvät ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä, ihmiset siis haluavat liikkua!
    Tämä olisi auttavan käden ojennus golfseuroille, jotka omalta osaltaan pakkosponsoroivat Otavamediaa lehtimaksuillaan ja kärvistelevät talousongelmissa. Korkea aika antaa jotakin takaisin!

    MarX says:

    Menkää ihmisten pariin !!

    Ei sinne liiton mukavista lämpimistä tiloista viits(isi) lähteä-. Eihän siellä ole tuttuja naamoja saatikka ikiomaa meidänsakin salaseuraa lähelläkään. Senlisäksi se alka(isi) vaikuttaa työnteolle.

    Puheenhoitajan vaihtuessa moni toivoi homman muuttuva radikaalisti, mutta kyllähän meidänsakin salaseura muutaman uuden johtajan taltuttaa kohtuu nopeasti ja homma jatkunee samaan malliin kun aiemminkin. Muutoshan olisi ihan kamalaa ja epätoivottua ja voisi mennä pois omalta mukavuusalueelta.

    golftintti says:

    .. jatkan vielä, kun yksi asia unohtui. Opistojen erilaisille kursseille osallistuu oman kokemukseni mukaan 20-80 vuotiaat, siellä sulassa sovussa samaa asiaa opetellen ja tehden, toistensa kanssa vieläpä keskustellen… yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.
    Lehtien mukaan suurin ikäluokka on nyt 63-syntyneet, siis 55 vuotiaat. Lapset omillaan, on omaa aikaa, eläkeikä lähestyy, voiko parempia kandidaatteja olla uusiksi golfaajiksi?

    joukahainen says:

    ” Analysoitujen tutkimusten joukkoon kuului myös Ruotsissa viime vuosikymmenen lopulla tehty ja paljon huomiota saanut raportti, jonka mukaan golfia harrastavien odotettu elinikä nousee viidellä vuodella.”
    Ei voine olla kansantalouden tai ilmastonmuutoksen kannalta järkevää , jos ihmiset elävät vielä 5 vuotta pidempään.