16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Säännöt sallivat – Dylan Frittelli käytti kompassia ET:n turnauksessa

Golfin säännöissä erilaisten apuvälineiden käyttö on tyypillisesti kielletty. Suunnistajan parasta kaveria se ei kuitenkaan koske.

Oletko nähnyt joskus kompassi kädessä golfkentällä liikkuvaa henkilöä? Kyseessä on voinut olla rastiltaan harhautunut suunnistaja tai sokkeloiselle kentälle eksynyt pelaaja. Niin tai näin, kompassia käytettiin todistettavasti Euroopan kiertueen tämän kauden ohjelmaan kuuluvassa Mauritius Openissa.

Kompassin tarjoama hyöty saattoi tuoda pelaajalle jopa ratkaisevaa hyötyä menestyksen kannalta, sillä laitteella varustautunut Dylan Frittelli voitti kyseisen turnauksen.

Eteläafrikkalainen otti kilpailun päätöspäivänä 17. väylällä kompassin esiin bägistään, asetti sen maahan, ja kyykistyi tulkitsemaan laitteen näyttöä. Tämän jälkeen hän löi normaaliin tapaan lähestymislyöntinsä.

Frittelli selvitti kompassin avulla tuulen suuntaa, mikä mahdollisesti vaikutti hänen mailavalintaansa ja lyöntiasentoonsa kyseisessä tilanteessa.

Vaikka kompassia harvoin näkee golfkentällä pelaajan kädessä, on sen käyttö sääntöjen mukaan täysin sallittua. Laitteen tarjoama informaatio sisältää ainoastaan tuulen suunnan. Kompassi ei siten tulkitse tai mittaa muuttuvia olosuhteita tai avusta pelaajaa itse lyöntisuorituksessa.

Kompassin käytöstä on mainittu yksityiskohtaisesti säännössä 14-3/4 (decision).

Frittellin voittoa ei estänyt edes mailanvarren katkeaminen finaalikierroksella. Hän oli lyömässä kuudennella reiällä paikkauslyöntiä risukosta, kun rautamailan varsi napsahti poikki. Näin vuoden tulokkaaksi ET:llä kaudella 2017 valittu pelaaja jatkoi kierroksen kaksi jälkimmäistä kolmannesta 13 mailalla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje