16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Rion olympiakentän talous pahasti kuralla

Tuoreiden raporttien mukaan Rion olympiakenttä kärsii suurista taloudellisista ongelmista. Brasilian golfliiton puheenjohtaja ei näe asiaa yhtä synkkänä.

Tilanne Rion olympiaturnausten kentän suhteen ei ole Brasilian golfliiton mukaaan niin hälyttävä kuin viimeaikaiset raportit alueelta tietävät kertoa. Liiton puheenjohtaja Paulo Pacheco totesi vastineessaan, että Gil Hansen suunnitteleman kentän ylläpitoa ”tullaan edelleen jatkamaan samalla laadukkaalla tasolla”.

Uutistoimisto AFP kertoi tällä viikolla julkaisemassaan jutussa, että kenttä kärsii asiakaspulasta ja taloudellisista ongelmista. Sen mukaan Brasilian golfliitto ei ole suorittanut kenttää ylläpitävälle yhtiölle sovittuja maksuja kahteen kuukauteen.

Jutussa mainittiin myös, että kenttää vaivaa puutteellinen infrastruktuuri, kuten esimerkiksi klubirakennukseen liittyvät keskeneräisyydet.

”Kenttä ei ole kuolemassa kolmen tai neljän viikon kuluttua, niin kuin jotkut lähteet väittävät. Me emme tietoisesti markkinoi olympiakenttää isolla volyymilla, koska sen struktuuri ei täytä vielä kansainvälisiä kriteerejä”, Pacheco sanoi.

Puheenjohtaja myönsi, että maan taloudellisella ja poliittisella myllerryksellä on ollut vaikutuksensa kentän kehittämisessä, ja että mainitut tekijät hidastavat siihen viritteillä olevia investointeja.

Juniorit pääsevät pelaamaan kentän ohessa olevaa neljäreikäistä rataa ilmaiseksi, kun normaalisti pikkukentän green fee on liikuskellut 10 dollarin tuntumassa. Olympiakentän green fee vaihtelee Pachecon mukaan 50–81 dollarin haarukassa.

”2000 junioria on ilmoittautunut Golf for Life -ohjelmaan, jonka tukikohtana ensi vuonna virallisesti avattava olympiakenttä toimii.”

”Olympiakenttä on osa vuoden 2016 olympialaisten perintoä. Olemme tietoisia, että erilaisilla urheiluun liittyvillä projekteilla on ongelmia taloudellisesti vaikeina aikoina. Me emme kuitenkaan lakkaa etsimästä ratkaisuja ja anna periksi näin edustavan projektin edessä, mitä tämä kenttä edustaa Brasilian ja koko maailman golfille.”

Pacheco myös korosti, ettei Brasilian golfliitto ole pyytänyt IGF:ltä (Kansainvälinen golfliitto) tai muulta kansainväliseltä instanssilta minkäänlaista taloudellista apua kentän ylläpitoon.

IGF on sen sijaan tämänviikkoisen tiedotteensa mukaan tarjonnut tukeaan olympia-areenan muuttamiseksi julkiseksi kentäksi.

”Vallitseva taloudellinen ja poliittinen tilanne ovat johtaneet Riossa tiedossa oleviin ongelmiin. Olemme pahoillamme luettuamme kenttään liittyviä viimeaikaisia raportteja. Voimme vain toivoa, että Brasilian golfliitto, Rio 2016 ja Rion kaupunki kykenevät toimimaan yhteistyössä löytääkseen sekä lyhyt- että pitkäaikaisen ratkaisun kentän toiminnan turvaamikseksi”, IGF:n tiedotteessa kerrottiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje