Lucas Glover kaipaa valitettavan tapauksen johdosta yksityisyyttä. Kuva: Getty Images
Maailmalta |
16.5.2018

Major-voittajan vaimo kimpaantui miehensä Players-karsiutumisesta – pidätettiin väkivaltaisen käytöksen vuoksi

Riehaantunut puoliso aiheutti pelaajalle sekä tämän äidille lukuisia ruhjeita ja haavoja.

Lucas Gloverin epäonnistuminen viime viikolla Floridassa pelatun Players Championshipin kolmannen kierroksella oli hänen puolisolleen vaikea pala nieltäväksi. Perhepiirin keskinäinen kahakka eskaloitui, ja johti The Washington Postin mukaan vaimon pidätykseen Ponte Vedra Beachillä.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Krista Glover sätti lauantaina miestään tämän karsiuduttua kilpailun toisessa cutissa. Tilanne kärjistyi, ja pelaaja sekä hänen äitinsä, Hershey Hendley saivat lopulta raivostuneen naisen kimppuunsa.

Paikalle saapuneen poliisipartion raportin mukaan Krista Glover aiheutti molemmille useita ruhjeita ja haavoja, sekä vastusti pidätystä.

Lucas Glover, 38, kertoi tiistaina Twitter-tilillään oman näkemyksensä tapahtumien kulusta.

”Vaimoni ja äitini ajautuivat riitaan, minkä vuoksi paikalle oli kutsuttava poliisi. Kaikki on nyt hyvin. Vaikka Krista joutuu syytteeseen, olemme tyytyväisiä, että oikeusjärjestelmä selvittää, mitä todella tapahtui. Kiitämme yksityisyytemme kunnioittamisesta, kun yritämme selviytyä tästä valitettavasta tilanteesta.”

Lucas Glover löi kaikki isot tähdet laudalta yhdeksän vuoden takaisessa U.S. Openissa. Kuva: Getty Images

Pelaaja oli myös kertonut poliisille, että hänen vaimonsa oli käyttänyt alkoholia koko päivän.

Krista Glover, 36, vietti yön St. Johnsin piirikunnan vankilassa, ja hänet vapautettiin 2500 dollarin takuita vastaan sunnuntaina.

Lucas Glover oli Players Championshipissä 36 reiän jälkeen hyvissä asemissa, viisi alle parin, mutta pelasi kolmannella kierroksella karsiutumiseen johtaneen tuloksen, 78.

Hän on voittanut urallaan kolme turnausta PGA Tourilla, joista ehdoton kohokohta on U.S. Openin ykköstila Bethpage Blackillä vuonna 2009.

Juttua täydennetty 17.5. Krista Gloverin väkivaltaisen käytöksen osalta.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.