Vaikka lyöntien pituudet eivät ole olennaisesti nousseet tällä vuosikymmenellä, on huippugolf yhä selvemmin pallonsa kauas sivaltavien juhlaa.
Lyöntipituudet ovat jo pidempään olleet yksi golfin kuumimmista puheenaiheista. Lyövätkö pelaajat palloa aina vain pidemmälle, ja nykyisellään jopa liiankin pitkälle? Ovatko voimaharjoittelu ja atleettisimmat pelaajat muuttaneet lajia?
Vuosien 2001–2006 välisenä aikana pallot kehittyivät hurjaa vauhtia ja draivereiden lapakoko saavutti nykyisen maksiminsa 460 kuutiosenttimetriä. Teknologinen edistys ei kuitenkaan ole varsinaisesti käynnistänyt bighittereiden vallankumousta, sillä Golf WRX -sivuston tekemän tutkimuksen mukaan draivien pituudet PGA Tourilla pysyttelivät vuosina 2007–2015 hämmästyttävän hyvin samalla tasolla.
Kun avausten keskimitta oli vuonna 2007 Yhdysvaltain kiertueella 264 metriä, päästiin vuonna 2015 vain metrin verran korkeampaan keskipituuteen. Toki 300 jaardin (274 metriä) ylittäjiä oli kolme vuotta sitten kahdeksan enemmän, eli yhteensä 26 pelaajaa.
Pitkälyöntisistä 29 prosenttia ylsi kiertueen rahatilastossa top 10:een, mutta lyhytlyöntisistä ei tälle listalle mahtunut ainuttakaan pelaajaa.
On myös paikallaan tarkastella, miten lyöntien pituudet ja kilpailutienestit korreloivat keskenään. Sivusto vertaili edellisen kolmen vuoden ajalta (vähintään 20 kilpailua) 15 pisimmälle lyövän ja 15 lyhytlyöntisimmän pelaajien turnausansioita, ja viesti oli selvä. Lyhytlyöntiset jäävät huippukiertueella pitkälyöntisiin verrattuna taskurahoille.
PGA Tourin viime kauden kuudenneksi lyhytlyöntisin Ben Crane kuittasi noin 620 000 dollarin kilpailuansiot, kun kuudenneksi pitkälyöntisimmän Dustin Johnsonin pankkitilille kertyi palkintorahaa lähes 8,5 miljoonan dollarin edestä. Kuva: Getty Images
Vertailussa 15 pitkälyöntisintä tienasi vuotta kohden 52 miljoonaa dollaria, kun lyhytlyöntisimmät joutuivat tyytymään 13,6 miljoonaan dollariin. Pitkälyöntiset kuittasivat siis vuodessa pelaajaa kohden 3,5 miljoonaa, lyhytlyöntisten jäätyä 910 000 taalaan.
Numerot olivat selvästi tykittäjien eduksi kaikissa muissakin tarkastelun kohteina olleissa tilastoissa. Pitkälyöntisistä 29 prosenttia ylsi kiertueen rahatilastossa top 10:een, mutta lyhytlyöntisistä ei tälle listalle mahtunut ainuttakaan pelaajaa.
Pitkälyöntisten kolmen vuoden pituuskeskiarvo oli 284 metriä, kun tilaston ääripään vastaava keskiarvo oli 255 metriä. Eroa ensin mainittujen hyväksi kertyi peräti 29 metriä. Se tarkoittaa, että bighittereiden jokainen metri oli tarkasteltavalla aikajaksolla lähes 34 000 taalan arvoinen, ”naputtelijoiden” jaardin jäätyä alle 10 000 dollarin arvoiseksi.
Kommentti
Kyseiset numerot kertovat omaa kieltään siitä, että tänä päivänä ilman riittävän laadukasta fyysistä harjoittelua on lähes mahdotonta nousta golfin terävimmälle huipulle. Hyvällä tekniikalla pelastaa paljon, mutta liikkuvuus ja voimaharjoittelu huolehtivat siitä, että vaativimpienkin kenttien par-neloset ja -viitoset tuntuvat inhimillisen pituisilta. Kaikki heijastuu tarkkuuteen, sillä kauemmas viheriöstä jäävät joutuvat käyttämään lähestymisiinsä pidempiä ja samalla epätarkempia mailoja. Tällä on tunnetusti suuri vaikutus tuloksiin.