26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Callaway vahvisti jälleen suunnitteluosastoaan

Yhtiö palkkasi Niken merkittävimmän palloexpertin. Kevin Plank puolestaan vakuutti, ettei Under Armour aio rantautua golfvälinemarkkinoille.

Kilpailu välinealan osaavimmista tekijöistä on kovaa ja meritoituneet suunnittelijat kiinnostavat isoja merkkejä. Callaway Golf ilmoitti perjantaina pestanneensa Nikellä aiemmin työskennelleen palloasiantuntija Hideyuki ”Rock” Ishiin joukkoonsa.

Ishii ehti palvella Nikeä 20 vuotta, kunnes yhtiö kertoi elokuussa lopettavansa golfpallojen ja -välineiden valmistuksen. Muun muassa RoryMcIlroyn ja Tiger Woodsin käyttämät pallot ovat saaneet alkunsa Ishiin suunnittelupöydältä.

”Rockin liittyminen jo ennestään poikkeukselliseen pallotiimiimme parantaa mahdollisuuksiamme tutkia uusia rakennemetodeja ja arvioida golfpallon suorituskykyä. Tämä johtaa yhä laadukkaampiin tuotteisiin kaiken tasoisille pelaajille”, Callawayn suunnitteluosaston varapääjohtaja Alan Hocknell sanoi.

Ishiin värväys on jo toinen iso uutinen Callawayn suunnitteluosastolta pienen ajan sisällä. Yhtiö hankki muutama kuukausi sitten omistukseensa puttereita valmistavan Toulon Designin, joka toimi aiemmin läheisessä yhteistyössä TaylorMaden kanssa.

Under Armour ei ryhdy välinevalmistajaksi

Useat lähteet ovat huhunneet, että urheilutekstiilejä ja -jalkineita valmistava Under Armour olisi kiinnostunut aloittamaan golfvälinetuotannon. Nyt näiltä huhuilta on katkaistu siivet.

”Meillä ei olisi liiemmin jalansijaa innovatiivisesta näkökulmasta katsoen. Markkinat ja marginaalit eivät ole kovin suuret, joten se ei olisi myöskään liiketaloudellisessa mielessä järkevää.”, Under Armourin perustaja Kevin Plank sanoi Fast Company Innovation -festivaaleilla.

Spekulaatiot yhtiön kiinnostuksesta golfvälineteknologiaa kohtaan ovat lisääntyneet etenkin sen jälkeen, kun Nike vetäytyi markkinoilta.

Kuchar sai sittenkin Cadillacin

Uutisoimme vastikään, kuinka viime viikon lauantaina hole-in-onen Shanghain turnauksessa tehnyt Matt Kuchar jäi ilman palkintona ollutta Cadillacia.

Hän teki ”ässänsä” seitsemän metriä liian lyhyellä väylällä, sillä palkinnon edellytyksenä oli, että etäisyyttä mittauspisteeseen on vähintään 200 jaardia (183 metriä). Kuchar kertoi haastattelussa, että kyseessä on hänen uransa ”surullisin hole-in-one”.

PGA Tour päätti viisi päivää myöhemmin lahjoittaa olympiapronssia Riossa voittaneelle kiertueveteraanille Cadillacin kaikista saautuksistaan. Kuchar sai valita mallistosta minkä tahansa Cadillacin, ja päätyi vuodeksi 2017 uudistuneeseen Escaladeen.

”Lauantaina tekemäni hole-in-one ei olekaan enää urani surullisin. 9-vuotias poikani kysyi hiljattain, olenko koskaan tehnyt hole-in-onea, josta oli palkintona auto. Nyt voin sanoa hänelle, että kyllä olen.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje