16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mickelson sivuuttaa reikäpelin MM-turnauksen

Phil Mickelsonia ei nähdä Match Play Championshipissä. Kuva: All Over Press

Sunnuntaina näytöstyyliin Phoenix Openin voittanut Phil Mickelson aikoo skipata Match Play Championshpin jo kolmannen kerran neljän vuoden sisällä. Hän ei osallistunut kilpailuun myöskään vuosina 2010 ja 2012.

Mickelson sanoi Pebble Beachin turnauksen yhteydessä lähtevänsä samalla viikolla matkoille perheensä kanssa, koska hänen kolmella lapsellaan on tuolloin koulusta lomaa. Reikäpelin MM-turnaus pelataan 20.-24. helmikuuta Tucsonin pohjoispuolella, Arizonassa. Mickelson on pelannut Match Play Championshipissä 11 kertaa, mutta sijoituksia kahdeksan joukkoon löytyy tasan yksi – tämä tapahtui vuonna 2004. Mickelson sanoo kuitenkin pitävänsä Match Play Championshipistä ja Tucsonista, jossa hän voitti 20-vuotiaana amatöörinä ensimmäisen turnauksensa PGA Tourilla.

Leftyn poisjäänti merkitsee sitä, että maailmanlistan maanantaisessa päivityksessä sijalla 65 oleva pelaaja saa kutsun World Touriin kuuluvaan reikäpeliturnaukseen.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje