16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Golfkenttien pelioikeuksien kauppa vilkastuu

Maalis-ja huhtikuu ovat pelioikeuksien vuokraamisen kuuminta aikaa. Talmassa osakkeesta on saanut tuottoa koko 2000-luvun ajan.

Golfpisteen pörssi on markkinoiden selkein indikaattori sille, kuinka paljon tarjontaa ja kysyntää osakkeisiin , pelioikeuksiin ja pelilippuhin on.

Maaliskuun käynnistyessä kiinnostus etenkin pelioikeuksia kohtaan näkyy pörssin sivuilla. Ensimmäinen piikki vuokrataan- ja halutaan vuokrata-osastoilla ajoittui tammikuulle, jolloin useimmilla kentillä vastikkeista lähtee lasku osakkaille.

Auringon pilkottaessa korkeammalta ja ruohon tullessa esiin käynnistyvät kuumeisimmat ajat pelioikeuksien osalta.

Golf Talma on perinteisesti yksi kentistä, jossa yli kolmasosa osakkeiden tuomista pelioikeuksista vuokrataan.

Osakkeen tuomia pelioikeuksia on 1400, edellisvuonna niitä vuokrattiin ulos 502.

”Tämä suhde on melkoisen vakio. Osakaskunnalla on runsaasti vakiintuneita asiakkaita, joiden kanssa kauppa tehdään heti vuoden alussa. Kysyntä tuntuu nyt olevan tavanomaista suurempaa, sillä Golfpörssin sivuilla tarjolla olevien pelioikeuksien määrä on pienempi kuin aiempina vuosina”, kertoo Talmassa vuodesta 1996 työskennellyt palvelupäällikkö Kyösti Virtanen.

Vastike Talmassa on 860 euroa, pörssissä pyyntihinnat pelioikeudelle ovat tuhannen euron yläpuolella.

”Niin kauan kuin minä muistan, osakkeesta on saanut Talmassa tuottoa ja tämä perinne jatkuu alkavallakin kaudella”, Virtanen jatkaa.

Petteri Nykky valmentaa paitsi Noora Tammista ja Ursula Wikströmiä, myös Talman edustuspelaajia.

Talmassa rikottiin vuonna 2016 kierrosmäärissä aiempia ennätyksiä. Kahdella täysmittaisella kentällä pelattiin reilut 57 000 kierrosta. Päälle tulevat vielä par-3 kentän pelit, joiden myötä Talma lukeutuu maamme suurimpiin golfkeskuksiin.

”Vaihtelevista keleistä huolimatta onnistuimme houkuttelemaan runsaasti vieraspelaajia. Määrällisesti eniten heitä tuli osakkaiden ja pelioikeutettujen vieraina (39 euroa), runsaasti myös normihinnalla (59 euroa).

Talman näyttävimpiin väyliin lukeutuu ehdottomasti Laakson seitsemäs reikä..

Golf Talma panosti vahvasti myös huokeisiin peruskursseihin opetuksesta vastaavan kumppaninsa Vierumäen kanssa. Alkavan kauden tuotepaketeista ei toistaiseksi ole julkaistu tietoa.

Seura kiinnitti edustuspelaajikseen olympialaisissa Suomea edustaneet NooraTammisen sekä Ursula Wikströmin, jotka jatkavat Talmassa myös kaudella 2017.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

    kalleb says:

    Pelioikeuksia on monenlaisia tarjolla markkinoilla ja jotenkin tuntuu että suurin osa pelaajista jotka etsivät itselleen tulevalle kaudelle pelioikeutta tuijottavat ainoastaan hintaa, eli halutaan halvin mahdollinen. Tässä yhteydessä unohdetaan helposti katsoa että mitä kyseisellä pelioikeudella tai jäsenyydellä oikeasti saa.
    Nykysuuntaus vaikuttaisi kuitenkin olevan menossa siihen suuntaan että pelioikeuden kylkeen liimataan muitakin palveluita joiden hinta vaihtelee riippuen siitä että pelaako oman osakkeen antamalla pelioikeudella tai vuokratulla pelioikeudella, tai peräti pelkällä jäsenyydellä. Ainakin omalla kentällä, GG, pääsee todella edullisesti kiertämään meidän niin kutsutuille lisäkentille. Sen lisäksi GoGolf jäsenyys ja muut vastaavat järjestelyt puoltavat jopa osakkeen hankkimista.

    The Draw says:

    Talman pelioikeuden saa tänäkin keväänä alle tonnilla. Laitapa TT näkyviin se yhtälö millä lasket saavutetun tuoton ?

    onier says:

    Vuoden 2015 vuosikertomuksen mukaan Talmassa on 1400 pelioikeutta. Näistä 566 pelioikeutta oli nimettynä osakkaalle, eli 40% pelioikeuksista oli omalla osakkeella pelaavilla.
    Pelilippuina otettiin 258 osakkeen pelioikeus.115 pelioikeutta jätettiin kokonaan käyttämättä.
    Vuosikertomuksen mukaan 1.1-31.12 tulos oli n. 800 000 euroa. Budjetti n. 2 milj. euroa, josta vastikkeitten osuus oli noin puolet. Vieraspelaajat tuotti noin 600 000 euroa. Tämä on ihan julkista tietoa, jonka voi kuka tahansa todeta Talman sivuilta materiaalit osiosta.

    ArnoldPalmer says:

    ”Vuosikertomuksen mukaan 1.1-31.12 tulos oli n. 800 000 euroa”.

    Ei nyt kuitenkaan ihan… Yksi nolla liikaa… Mukavan selkeä ja informatiivinnen 2015 vuosikertomus. Liitteissä myös mielenkiintoista statistiikkaa käyttöasteista.