16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Louise Stahle sai paikan LPGA Tourille

Näytön paikka! Mihelle Wie on pudonnut kahden viimeisen vuoden aikana "tavisten" joukkoon © Getty Images

Minea Blomqvist ja Louise Stahle pelaavat vuonna 2009 yhdessä LPGA Tourilla. Kuva Ville Kalliala.USA:n superlupaus, US Openissa kolmaneksi itsensä pelannut Stacy Lewis oli sitkein LPGA Tourin karsintojen viidennellä kierroksella. Hän voitti Amy Yangin kolmella lyönnillä ja ansaitsi 6000 dollaria. 20:n ensimmäisen joukkoon itsensä selvittivät myös viimeisellä kierroksella kärkipaikalta seitsemänneksi flopannut Michelle Wie, kauneuskuningatar Anna Rawson, Saksan Anja Monke, Ranskan Sophie Giquel, Etelä-Afrikan teinitähti Ashleig Simon sekä Minea Blomqvistin pitkäaikainen ystävä Louise Stahle joka palaa Tourille kolmen vuoden tauon jälkeen. Stahle on pelannut ammattilaisena vuodesta 2005, mutta ei ole vielä kyennyt Euroopassakaan voittoihin. Minean kanssa he kiersivät paljon samoissa kisoissa jo amatööriaikoina ja olivat mm. samassa juniorien Solheim Cup-joukkueessa syksyllä 2003. Karsintojen tulos ”rokottaa” melkoisesti Euroopan Touria, sillä Yang, Stahle, Monke, Rawson, Giquel ja Simon olivat myös rakentaneet uraa LET:lla joka pyrkii vankistamaan rooliaan Tourin välisessä kisailussa. LPGA Tourilla pelataan kauden 2009 aikana yhteensä 31 kisaa, joista 11 USA:n ulkopuolella. Päättyvän vuoden aikana jenkkivoittajat olivat todella vähissä, ykköstilojen määrä jäi yhdeksään 34:ssa kisassa. USA:ssa toiveet kohdistuvat tulevalla kaudella Paula Creamerin lisäksi vahvasti Lewisiin sekä Michelle Wiehin, joka pelasi hyvät karsinnat, mutta oli raju pettymys sunnuntaina kun hänen odotettiin karkaavan ylivertaiseen voittoon. Sekin on hyvä muistaa, että Michelle Wie oli ensimmäisellä julkaistulla World Rankingilla tammikuussa 2006, vain 16-vuoden ikäisenä, kolmosena Annika Sörenstamin ja Paula Creamerin jälkeen. Tällä hetkellä sijaluku on 237:s. Minea Blomqvistin sijoitus samalla listalla on 67:s, Louise Stahlen 183:s.

Michelle Wie & Stacy Lewis valmiita LPGA Tourille

<b><a href=Michelle Wie lähtee karsintojen päätöspäivään piikkipaikalta &copy Getty Images”>Michelle Wie pelasi toistamiseen tuloksen 65 Orlandon kotikentällään Champions Coursella lauantaina. Hän nousi lyönnin edelle US Openissa kunnostautunutta Stacy Lewisia. Kumpikaan ei ole vielä voittanut kisaa ammattilaisten sarjoissa. Sekin on muistettava, että Wie on pelannut uransa aikana jo useita kymmeniä kisoja LPGA Tourilla, Lewis pääsi päättyneellä kaudella näyttämään taitojaan seitsemän kertaa. Wie ja Lewis kiertävät sunnuntaina viimeisessä ryhmässä. Vaikka voittaja kuittaa vain 6000 dollari, olisi ykköstila molemmille, erityisesti Wielle henkisesti erittäin vapauttava. Yleisöä tulee olemaan melkoisesti, neidot voivat pelata vapautuneesti, sillä eroa rajalle on 11 ja 10 lyöntiä. Australian Anna Rawson (-7) ja lauantaina kovan kirin esittänyt Louise Stahle(-7) ovat kolme lyöntiä ensimmäisiä rajan takana olevia edellä.

Anna Rawsonilla jalka oven v&#228,liss&#228, LPGA Tourille

Anna Rawson puristi itsensä kolmannella kierroksella komeasti kahdeksannelle tilalle &copy Getty ImagesAnna Rawson saa ympäri maailman mediahuomiota hyvin paljon enemmän kuin mihin peliesitykset riittäisivät perusteluina. 180-senttinen, 27-vuotias australialainen on vetävän näköinen, hoikka malli joka viimeisten vuosien aikana on osoittanut osaavansa myös pelata. Matkaa huipullle on kuitenkin paljon, World Rankingilla hän on 210:s. Rawson on pelannut viimeiset vuodet Euroopan Tourilla jossa paras sijoitus on uusintatappioa Sveitsin kisassa vuonna 2007. Kuluvalla kaudella Rawson on pelannut Euroopassa vain seitsemän kisaa, päässyt jokaisessa jatkoon ja paras sijoitus, kuudes tuli Finnair Mastersista. Eurooppa saattaa menettää kaunottaren, sillä jo edellissyksynä Rawson jäi vain lyönnin päähän varsinaisesta kortista LPGA Tourilla. Hän pääsi pelaamaan 13 kisaa vuonna 2008 ansaiten 62.000 dollaria. Tämä ei riittänyt, mutta Etelä-Kalifornian yliopistossa San Diegossa viestintää lukenut Rawson on parhaillaan käynnissä olevissa karsinnoissa reilusti rajan oikealla puolella kahdeksantena 140 pelaajan joukossa. Kierroksia on jäljellä kaksi ja turvaväliä ensimmäiseen ulkopuolelle jäävään on kolme lyöntiä…. Rawsonin tekee mielenkiintoiseksi paitsi hänen edelleen jatkuva mallintyönsä, myös se, että seurusteleva neito kirjoittaa kolumneja ja opettaa moniin lehtiin ympäri maailman. Minulla oli ilo istua Rawsonin seurana Finnair Mastersin pro-am illallisen yhteydessä elokuussa 2007. Varsin terävä-älyinen ja sädehtivä kaunotar, olematta maailmanomistajan sfääreissä. -Jäin rakkauden perään Yhdysvaltoihin ja LPGA Tourilla pelaaminen on unelmani, Rawson kertoi tuolloin. Nyt tuo tavoite on lähellä toteutua, ja LPGA Tourin johto olisi enemmän kuin mielissään mikäli se saisi Sports Illustrated lehden ”maailman seksikkäimmäksi naisurheilijaksi” valitseman neidon hoteisiinsa koko kauden ajaksi. Kaksi kierrosta on jäljellä, Mollie Frankenhauser (204 lyöntiä) siirtyi johtoon, Michelle Wie ja Stacy Lewis (206) ovat turvallisen tuntuisesti seitsemän lyöntiä rajan oikealla puolella jaetulla kolmannella sijalla. Ruotsin huippulupaus Louise Stahle (216) on neljä lyöntiä rajan väärällä puolella, kahdella viimeisellä kierroksella ei ole varaa kompasteluihin.

Stacy Lewis ja Michelle Wie hyv&#228,ss&#228, vauhdissa LPGA Tourin karsinnoissa

Stacy Lewisin isä on usein tyttärensä caddienä, kuva US Openista &copy Getty ImagesUS Openissa taitojaan kesällä väläyttänyt Stacy Lewis (136) on vain lyönnin päässä kärkiparista Michelle Wie (135) ja Shiho Oyama kun viiden kierroksen karsintaurakasta on takana 40 %. Wie oli torstaina Champions-kentällä paras tuloksellaan 65, Lewis loisti vaikeammalla Legends-kentällä lyöden 66 kertaa. 20 pelaajaa saa kunnon kategorian, Wiella ja Japanin 31-vuotiaalla Oyamalla on eroa 19:na olevaan pelaajaan jo turvallisen tuntuisesti seitsemän lyöntiä… -Tulin tähän kisaan voittamaan, se on ehdoton tavoitteeni. Jos jää kyttääämään paikkaa 20:n joukkoon, tulee helposti epävarma olo, samalla. Olen pelannut Michelle Wien kanssa vain kerran aiemmin, se olisi todella mukavaa päästä päätöspäivänä kiertämään hänen kansssaan,Legends-kentällä NCAA:n mestaruuden vuonna 2007 voittanut Lewis pohti. Lewis oli saavuttaa jättipotin jo US Openissa jossa hän oli ennen viimeistä kierrosta lyönnin päässä kärjestä kakkosena. Lopullinen sijoitus oli jaettu kolmas. Lewis oli USA:n joukkueen tähti amatöörien Curtis Cupissa Eurooppaa vastaan. Kaudella 2008 hän pelasi seitsemän LPGA Tourin kisaa ja ansaitsi näissä hieman vajaat 250.000 dollaria. Tähtiainesta siis vuodelle 2009. Ennakkosuosikkeihin lukeutuva Korean Amy Yang on hänkin selkeästi rajan oikealla puolella (138). Ruotsin Louise Stahle (143) nousi 42 sijaa 30:ksi. Karsintojen voittaja saa kunnian lisäks 6000 dollaria. Sekin on hyvä muistaa, että kumpikaan parivaljakosta Lewis & Wie ei ole voittanut yhtään kisaa ammattilaisena. Wien edellinen voitto on amatööriajoilta vuodelta 2002…

Michelle Wie hakee paikkaa LPGA Tourille karsintojen kautta

Michelle Wie hämmästytti vuosina 2003-2006 LPGA Tourilla menestyksillään, hän oli jo 13-vuotisena major-kilpailussa yhdeksäs ja ennen 17:tta syntymäpäiväänsä kolme kertaa majoreissa kolmas, kerran neljäs ja viides. Teinityttö ihastutti pelaamalla myös PGA Tourilla muutamaan otteeseen, alkuun jopa cut-rajaa kolkutellen. Kun listaan lisätään kaksi kakkostilaa Ranskan Evian Mastersista ( palkintosummaltaan suurin maailmassa) , sekä yksi tavallisen kisan toinen sija LPGA Tourilta, oli suuri yleisö ja media Wien edessä lähes rähmällään. Kaikki näytti niin hyvältä, ja vaativat vanhemmat ohjailivat tyttärensä tekemisiä taustalla. Tavoitteet , ainakin puheet alkoivat kuulostaa varsin kovilta. Wien perhedynastia kertoi Michellen suulla, että miehet saavat Hawaijilla asuvan kilpakumppanikseen US Mastersiin sekä Ryder Cupiin. Näille suunnitelmille useimmat hymyilivät, mutta harva uskalsi ääneen tyrmätä. Mitä sitten tapahtuikaan kesällä 2006? Michelle Wien menestyskulku loppui kuin seinään. Hän ei ole LPGA Tourilla kyennyt yhteenkään top-ten sijoitukseen heinäkuun 2006 jälkeen oltuaan tuolloin Evianissa upeasti toinen. Surkeutta ovat lisänneet täysin ponnettomat esitykset miesten kisoissa, Wie ei ole saanut niihin enää kutsuja, etu on varmasti ollut molemminpuolinen, jopa katselijoille on tullut vaivautunut olo seuratessaan neidon pelejä tulosten ollessa 8-12 lyöntiä heikompia kierrosta kohden kuin kärjellä Vuonna 2007 paras sijoitus LPGA Tourilla oli 19:s, päättyneellä kaudella oli pientä pilkahdusta paremmasta, 12:s tila Kanadan mestaruuskisoissa, naisten ET:lla vieraillessaan Saksasta oli tuliaisina kuudes sija. Osan Wien floppaamisesta selittää lenkillä kaatumisesta tullut rannevamma joka sotki varsinkin kautta 2007. Wie on pudonnut tähdestä haastajaksi. Hänen ikäisiään, nuorempiakin menestyjiä tulee varsinkin Koreasta jatkuvalla syötöllä. Wie hakeutui syksyllä LPGA Tourin karsintoihin , selvitti tiensä finaaliin joka käynnistyi keskiviikkona. Mukana on kahdella kentällä yhteensä 140 pelaajaa, näistä 20 parasta saa kunnon kategorian Tourille. Avauspäivänä Wie pelasi Legends-kentällä parhaan tuloksen 69, hänen edellään on viisi Champions-kentällä paremman tuloksen tehnyttä. Karsintakierroksia on viisi joten jyvät erottuvat akanoista LPGA Tourille Wien piristyminen ja paluu otsikoihin olisi kullanarvoinen. USA:lla on tulevaisuutta silmälläpitäen juuri nyt vain Paula Creamer jolla katsotaan olevan mahdollisuuksia haastaa muualta tulevat tähdet a´la Lorena Ochoa, Yani Tseng, Shin Ji Yai ja tietyin varauksin Suzann Pettersen. Karsinnoissakin tuulee avauskierroksen jälkeen idästä. Ei kuitenkaan Koreasta vaan Japanista. Maailmanlistan 42:s, kotimaassaan tasaista jälkeä tehnyt Shiho Oyama johtaa (64), toisena on Mika Miayzato (66). Tähtiainesta. Louise Stahlen taidot tiedetään, ammattilaiskentillä läpimurto on vielä tekemättä &copy Getty ImagesKarsijoista puolet on USA:sta (70 pelaajaa), Korea (23) on selkeä kakkonen. Eurooppalaisten osuus on melko pieni (15), näistä neljä on ruotsalaisia. Jos on vaikeaa ja näytönpaikka Michelle Wiellä, sitä samaa voidaan sanoa Louise Stahlesta joka oli muutama vuosi sitten johtava yliopistopelaaja USA:ssa. Minea Blomqvistin hyvä ystävä ja kilpakumppani oli vuoden 2005 British Openissa kahdeksas, hänestä puhuttiin Annika Sörenstamin selkeänä manttelinperijänä. Pelit eivät kuitenkaan ole lähteneet käyntiin toivotulla tavalla ja nyt, muutaman vuoden ammattilaisuran jälkeen Stahle hakee edelleen paikkaansa LPGA Tourille. Avauspäivän jälkeen hänen sijoituksensa on 71:s. LPGA Tourilla pelataan kaudella 2009 yhteensä 31 kisaa jossa on pudotusta edellisestä vuodesta kolme kilpailua. Myös palkintosummissa on tultu yhteensä noin viisi miljoonaa taalaa alaspäin. Minea Blomqvist osallistui karsintoihin syksyllä 2005 & 2006. Molemmilla kerroilla paras kategoria jäi saavuttamatta, mutta Minni saavutti rajoitetun kortin jolla pääsi pelaamaan yhdistettynä maanantaikarsintojen kanssa riittävän määrän kisoja.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje