Oletko ottanut samantasoisen kaverisi kanssa puttikisoja? Useimmat ovat ja voittojenhan pitäisi mennä pitkässä juoksussa sopivasti ristiin. Näin ei kuitenkaan aina ole, Euroopan Tourillakin erot ovat melkoisia kuumien ja kylmien puttaajien välillä. Miltä tuntuu ajatus että häviäisit kymmenen reiän puttikisassa keskimäärin lyönnin? Viikosta toiseen, vuosikausia. Karmaisevalta oletettavasti. Miltä sitten tämä mahtaa tuntua miehistä jotka pelaavat vuodesta toiseen työkseen? Mikko Ilosen nousu Euroopan Tourille on viimeisten vuosien aikana nostanut suomalaisen golfjournalismin määrää, jossain määrin myös laatua. Lehdet, internet ja TV tuovat maailmantähdet oleellisesti lähemmäksi penkkiurheilijaa kuin allekirjoittaneen nuoruudessa jolloin oltin hyvin sattumanvaraisen infon varassa. Pelaajien ja kisojen arviointi etukäteen mutta myös jälkiviisasteluna on noussut aivan ansaitusti kansanhuviksi, asiantuntijoita on lähes yhtä paljon kuin kentänhoidossa. Mikko Ilonen on tietysti suomalaisten lempilapsi. Parranpärinä on loputon ja arviot vahvuuksista sekä heikkouksista lentelevät ilmassa valtoimenaan suomalaisten arvioidessa ykköspelaajaansa. ”Ei tainnut Ilosen pää kestää, Mikko pelaa liian aggressiivisesti, drivet ei pysy väylällä” , ovat yleisimmät arviot lahtelaisen jäädessä toivottua ( voitto!!!) sijoitusta alemmaksi. On erittäin mukavaa ja lajille tärkeää että meillä on Mikko ja Minni, Roopekin toivottavasti tunkeutumassa ykköstourille lähivuosina, tähtiä ja esikuvia pitää olla. Kun Mikko Ilosen tilastoja tarkastelee kolmen vuoden ajalta, pitää ainakin yksi asia nostaa esiin. Lähipelissä on paljon parannettavan varaa. Tämän Ilonen on itsekin ottanut usein esille, ”puttaaminen on kuin halolla löisi”, ” scramblaaminen (tuloksenteko griinin ulkopuolelta) tökkii, on Mikko usein myöntänyt. Esimerkki ja vertaus: Mikko Ilosen keskiarvoksi puttien määrässä griiniosumista tuli menneellä kaudella 1,830. Eli sellaisella kierroksella jolla Ilonen osuu kymmenen kertaa oikealla lyöntimäärällä griiniin, hän upottaa näistä kymmenestä keskimäärin 1,7 puttia. Listan kärkimies Angel Cabrera pääsi keskiarvoon 1,702 ( Upottaa kolme kymmenestä). Tarkoittaa siis sitä, että argentiinalainen voittaa upottaessaan kolme birdieputtia kymmenestä suomalaista kierroksen aikana lähipelissä noin 1,4-1,5 lyöntiä sillä griiniosumien määrä on molemmilla reilusti päälle kymmenen keskiarvona! Kun tähän sitten ynnätään vielä oletettavasti samassa suhteessa kulkeva tehokkuus tai tehottomuus scramblaamisessa niillä griineillä joilla ei oikealla lyöntimäärällä osuta voidaan pelkästään putterin kanssa laskea eron olevan keskimäärin lähempänä kahta lyöntiä kierrosta kohden! Tämä vertaus on otettu tarkoituksella kärkeä vastaan. Keskiryhmäänkin ero on vähintään puolet edelläluetelluista sillä Mikon sijoitukset puttilistalla ovat olleet vuosina 2002-2004 172:s, 60:s sekä nyt päättyneellä kaudella 151:s. 
Ernie Elsin sijoitukset samalla listalla ovat toinen, ensimmäinen ja kymmenes, keskimäärin ”Big Easy” voittaa Ilosen kymmenen griiniosumaputin kisassa yli lyönnillä, ero on hämmästyttävän suuri. En halua olla tyrkyttämässä Iloselle tai valmentajalleen Timo Rauhalalle neuvoja, mutta jollei sijoitus puttitilastoissa oleellisesti parane, ovat tavoitteet nousta rahalistalla 60:n joukkoon varsin hataralla pohjalla. Parivaljakko tiedostaa varmasti tilanteen. Käsien herkkyys ja tuloksentekotaito lähipelissä ovat niitä asioita joissa harvoin tapahtuu suuria harppauksia listoilla, pian 25-vuotta täyttävällä Mikolla on vielä aikaa. Puttipeliinsä turhautuneet tähdet tekevät paljon kokeiluja ja usein ne antavat sykäyksen parempaan tuloksentekoon. Vaihtoehtoja löytyy. Napaputteri, pitkäputteri, vasen käsi alapuolelle, hanska pois kädestä, tai joku teknisen ajatuksen muuttaminen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan ja katselemaan tapahtuuko Mikon lähipelissä radikaaleja muutoksia seuraavan vuoden aikana… Mikko Ilosen haasteista on enää lyhyt matka talvikauden mahdollisuuksiin, oman pelin arviointiin ja harjoittelun suuntaamiseen. Vanha virsi, mutta aina ajankohtainen, lähipeli ratkaisee pätee tavallisen pulliaisen osalla konkreettisemmin kuin halutaan ymmärtääkään. Varsin harvalla on tilastoa pelinsä heikkouksista ja kompastuskivistä, silmät on niin helppo sulkea ja uskotella bogien ja tuplien johtuvan liian lyhyestä lyönnistä tai varren kiertojäykkyyden ongelmista. Chipissä pallot eivät huku ja kun putissa ei ole slaissia ongelmat lakaistaan liian usein maton alle. Talvi on lähipelin ja putin osalta, vaikkei ruoholle pääsekään, etsikkoaikaa. Jollei itse tiedä tai osaa tehdä leikinomaista mutta tehokasta harjoittelua, kannattaa hakea suuntaviivoja ja motivaatiota ammattilaiselta. Tom Watsonin kirja ”Lähipeli ratkaisee” ei suinkaan ole ainoa raamattu lähipelitaitojen kehittämiseen, joululahjaksi alan kirja tai puttimatto voi olla varsin hyvä alku paremmalle lähipelikaudelle 2005.
Mikko Ilosen puttipelissä on parantamisen varaa reilusti.Kuva British Openista vuodelta 2001 © Getty Images