26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Tapio Pulkkasella ja Oliver Lindellillä paljon saavutettavaa Kiinassa

Kalle Samooja toivoo saavansa paikan seuraavilla viikoilla pelattaviin kolmeen Challenge Tourin suureen kilpailuun

Loppusuora on auennut Challenge Tourilla. Jäljellä on vielä perättäisinä viikonloppuina kaksi kisaa Kiinassa, yksi Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa ja viimeinen Omanissa.

Pelin henki on selvä ja kastijako menestyksen mukaan raaka:

Race to Omanin 15 parasta saa kortin ET:lle, sijoille 16-45 pääsevät ET:n karsintafinaaliin ja ennen Omanin kisaa 45:n sijan ulkopuolelle jääneet hakevat karsintafinaaliin paikkaa toisista esikarsinnoista.

Suomalaisittain asetelma on herkullisempi kuin koskaan.

Tapio Pulkkanen johtaa listaa 145 000 euron tuloillaan ja on varmistanut paikkansa ET:lle vuodeksi 2018. Kukaan suomalainen ei ole ollut haastajakiertueen lopullisella listalla kolmen joukossa.

Anssi Kankkonen oli 1997 CT:n rahalistalla neljäs. Tällä vuosituhannella Roope Kakon (8:s, 2013) lisäksi CT:n kautta tiensä ET:lle ovat raivanneet vain Toni Karjalainen (20:s, 2005) sekä Antti Ahokas (19:s, 2008).

Neljä sijoitusta kymmenen joukkoon ja kauden avauskilpailusta auto. Oliver Lindellin sisääntulo CT:lle on ollut syyskuun lopulla 19-vuotta täyttäneelle Lindellille ennätyksellisen vahva.Kuva: getty images

Oliver Lindell (43.) on kaikkien mahdollisuuksien mies. 1-2 isoa onnistumista voivat nostaa hänet jopa suoraan ET:lle. Sijojen 16-45 kautta Omanin kisaan ja karsintafinaaliin pääseminen olisivat hieno saavutus, sillä Lindell joutuu jättämään Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien kisan väliin.

Heikoimmassakin tapauksessa syyskuun lopulla 19 vuotta täyttänyt porvoolainen pääsee ET:n toiseen karsintavaiheeseen.

Espanjassa avauskierroksen jälkeen johtanut ja kahdeksanneksi sijoittunut Kalle Samooja (68.) on vielä CT:lla kauttaan jatkavista suomalaisista tiukimmassa tilanteessa.

Hän ei pääse ensimmäiseen Kiinan kisaan omalla kategoriallaan, seuraavalla viikolla samassa maassa, Foshanissa pelattavaan kilpailuun paikan aukeaminen on mahdollista, mutta ei suinkaan varmaa.

Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien kilpailuun Samooja laskee mahtuvansa mukaan. Omanin finaaliin mahtuminen vaatii yhdessä tai kahdessa kisassa todella hyvää menestystä jotta hän välttäisi ET:n toisen karsintavaiheen.

Rahalistalla takaa-ajajien haastetta helpottaa se, että palkintopotit ovat alkukauteen nähden noin kaksinkertaisia.

HattuTapion ensimmäinen visiitti Kiinaan

Torstaina aamuyöstä Suomen aikaa Sanya Luhuitou Golf Clubilla käynnistyvä Hainan Open tarjoaa pelaajille vajaan 300 000 euron palkintopotin, joka jaetaan hieman tavanomaista demokraattisemmin 60:lle ensimmäiselle.

Voittaja kuittaa 47 539 euroa.

Tapio Pulkkanen ehti kisapaikalle maanantaina. Apuna harjoituksissa ja kisakierroksilla on paikallinen caddie.

”Oma peli oli tiistaina matkan jälkeen vielä ruosteessa, torstaihin mennessä olen jo sataprosenttisesti tikissä. Pelaamme jenkkityyppistä isoa areenaa jossa on paljon vesiesteitä, mutta myös hyvin tilaa. Vettä on tullut taivaaltakin runsaasti, joten kenttä pelaa pitkänä, viheriöillä on spinniä enemmänkin kuin olisi suotavaa”, Pulkkanen kertoi olosuhteista.

HattuTapio Pulkkasen sijoitukset CT:n rahalistalla kauden päätteeksi hakevat vertaistaan. 72:s, 178:s, 140:s ja nyt ennen neljä viimeistä kisaa ensimmäinen.

Huonoa keliä on ennakoitu loppuviikolle. Edellisvuonna ehdittiin taukoilun lomassa pelata vain kaksi kierrosta, voittajaksi julistetiin Saksan Alexander Knappe (-9). Suomalaisia ei ollut mukana.

Tarkka-ampuja Oliver Lindellin caddienä

Oliver Lindell on pelannut varsin vahvan tulokaskauden CT:lla neljän top 10-sijoituksen myötä. Näistä viimeisimmässä, viidennen sijan tuottaneessa Irlannin kilpailussa mailapoikana oli Golfliiton hallituksessa kilpa- ja valmennusasioista vastaava Harri Marjala.

Evp. majuri Harri Marjala on saavuttanut ammunnan MM-kisoissa vakiokiväärillä henkilökohtaisen sarjan pronssia.

Pistooliammunnassa kansainvälistäkin menestystä saavuttanut ”Itä-Suomen mies” on toistamiseen Lindellin mailapoikana. Yhteisiä reissuja on enemmänkin, Marjala oli Kiinassa 2014 pidetyissä nuorten olympialaisissa golfjoukkueen kapteeni. Lindell sijoittui neljänneksi henkilökohtaisessa sarjassa.

”Kiinan kisat antavat todella hyvän mahdollisuuden nousulle Race to Oman –listalla. Sillä meiningillä ollaan matkalla, että pääsisin hyvistä asemista pelaamaan päätöskisan Omanissa. Arabiemiirikuntien kilpailu jää väliin, käväisen Suomessa aloittamassa asevelvollisuuteni Santahaminassa urheilujoukoissa.

Kalle Samooja näkee ison mahdollisuuden edessään

Päättyvä kausi tulee olemaan Kalle Samoojalle monella mittarilla uran ylivoimaisesti paras Challenge Tourilla. Sijoituksia kärkikymmenikköön on jo nyt neljä, kierroskeskiarvo 69,2 on 0,8 lyöntiä edellisvuotta parempi.

”Olen päässyt taistelemaan voitosta tai ihan kärkisijoituksista useaan otteeseen. Peli on ollut tasaisempaa, siitä huolimatta karsiutumisia tuli liikaa. Napsun verran on menty kokonaisuutena eteenpäin”, Samooja iloitsee.

”Jos parannettavia osa-alueita etsii, niin wedgepeli ei voi koskaan olla liian hyvää. Se tarjoaa parhaimmillaan ilmaisia birkkuja lisää ja pitää huonotkin kierrokset kohtuullisina.”

Kalle Samooja odottaa Kiinasta ilmoitusta, joka toisi hänelle paikan reilun viikon päästä käynnistyvään kilpailuun.Kuva: Getty Images

Kiinan Foshanissa pelattavaan kilpailuun Samooja odottelee paikkaa peruutusten kautta. Villejä kortteja on järjestäjillä taskussaan vielä yhdeksän (keskiviikko ap.).

Jo myönnetyt kortit (3) ovat menneet CT:n rankingissa ensimmäisinä ulosjääneille. Mikäli linja jatkuu samana, kymmenentenä varamieslistalla oleva Samooja tarvitsisi vain yhden peruutuksen päästäkseen mukaan.

”Aukeaa paikka Kiinaan tai ei, on Ras Al Khaimahissa vielä hyvä sauma. Kolmas tila toisi paikan  karsintafinaaliin. Kahden tai kolmen kisan huippumenestys voi tuoda suorankin paikan  ET:lle  jo ennen karsintoja . Täytyy ajatella isosti niin kaikki on mahdollista. Pelihän on loppukaudesta ollut hyvää, joten näen ison mahdollisuuden”, Samooja valaa uskoa tulevien viikkojen tapahtumiin.

Torstaina Hainanissa käynnistyvän kisan ensimmäiselle kierrokselle  Tapio Pulkkanen lähtee klo 3.10 Suomen aikaa, Oliver Lindell kello 07.00.

.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje