26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Santiago Luna Linna Golfin Senior Tour kisan voittoon

Madridista kotoisin olevan 54-vuotiaan Lunan voittomarginaali kutistui viimeisillä reiíllä yhteen lyöntiin. Mika Piltzin sijoitus oli 33:s, Juha Kiviharjun 52:s.

Kolmas kierros European Tour Properties Classicissa jäi kolean ilman ja ajoittaisen tuulen johdosta tulostasoltaan aiempia vaatimattomammaksi. Päivän paras tulos oli 69, kolme alle.

Santiago Luna kasvatti johtonsa jo seitsemän reiän jälkeen neljään lyöntiin. Peli kulki, eikä ET:lla yli 600 kilpailua pelannut konkari näyttänyt antavan muille mahdollisuuksia.

Santiago Luna nousi toisella kierroksella johtoon, eikä luopunut enää paikastaan. Kuva Anzel Oy.

”Sisääntulossa otin kaksi kertaa kolme puttia ja peli oli taas auki. Pieni paniikki oli tuloillaan, mutta hallitsin näiden kahden puttivirheen lisäksi 17:lla tulleen bogeyn tuomat paineet”, Luna kuvaili tuntemuksiaan  kolmannen Senior Tourin voittonsa jälkeen.

Hän teki 18:lla varman parin kuitaten reilut 37 000 euroa tuloksella kymmenen alle.

”Voitostani kuuluu puolet vaimolleni Mamenille, joka oli caddienä ja tukena”.

Miguel Angel Martin sekä Andre Bossert jakoivat toisen sijan.

Jarmo Sandelin (75-67-70,-4) nousi heikon avauskierroksen jälkeen jaetulle yhdeksännelle sijalle.

”Golf maistuu taas hyvälle ja tähtään menestykseen. Ehkä jo seuraavassa kisassa Sveitsissä olen mukana voittotaistossa”, hyväntuulinen Sandelin ennusti.

Mika Piltzin odotukset eivät täyttyneet

Sandelinin tavoin 50-vuotta toukokuussa täyttänyt Mika Piltz ei saanut esiin sitä tulosta, jota hän lähti hakemaan.

Mika Piltz lopetti kisan birkkuun, mutta mahdollisuudet hyvään sijoitukset menivät jo avauspäivänä.

”Olen hyvässä lyönnissä. Siihen nähden tulos on pettymys. Kuuppa ei kestänyt. Alussa  jännitystä ilmassa etenkin tiiboksissa. Osuin keskiviikkona ensimmäisen kerran väylään 15:lla. Puttipeli tökki koko matkan. Täydellisillä pinnoilla puttasin kolmasti peräti 12 kertaa kisan aikana”, Piltz laski.

Kilpailun tasolle ja järjestelyille valmentajana päätoimisesti jo toistakymmentä vuotta toiminut Piltz antoi täydet pisteet.

”On nämä viisikymppiset kentällä edelleen kovia. Pallo lentää ja osaaminen on korkealla tasolla. Nautin jokaisesta hetkestä, sillä kenttä oli saatu uskomattomaan kuntoon vaikean kevään jäljiltä.

Piltz hävisi kolmen kierronsen aikana voittajalle 14 lyöntiä.

Juha Kiviharju (84-76-76,+20) oli viimeinen loppuun pelanneista.

”Puttipeli oli luokatonta keskiviikkona, enkä päässyt siitä irti muinakaan päivinä. Silti tämä oli ikimuistoinen kokemus”, heinäkuun toisella puoliskolla jo kahdeksannen kerran Senior Openin karsintoihin suuntaava Kiviharju totesi.

Laajempi yhteenveto kilpailusta Golfpisteen sivuilla lauantaina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje