26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Salaisuus pinnan alla – tekonurmiviheriön rakentaminen on tarkkaa työtä

Tekonurmesta tehty lähipelialue houkuttelee kokeilemaan chippien tarkkuutta. Kuva Juha Hakulinen.

Tekonurmesta tehdyt viheriöt ovat pitkäikäisiä ja helppohoitoisia vaihtoehtoja niin sisä- kuin ulkokäyttöön.

Viheriöt ovat golfkenttien tarkimmin varjeltuja alueita, ja sen kaikki golfarit varmasti tietävät. Myös niiden rakennusvaiheessa on monta tärkeää kohtaa, jotka pitää tehdä huolella ja tarkasti, jotta pelaajat ovat tyytyväisiä pelialustaan. Samat lainalaisuudet pätevät myös tekoviheriöiden rakentamiseen. Pelkkä puttimaton levittäminen ei riitä, jos haluaa tarjota pelaajille todenmukaisen puttituntuman.

Hämeenlinnassa sijaitsevassa Säästöpankki-areenassa on Aulangon Golfklubin ja Tawast Golfin yhteinen talviharjoitustila, jossa on kahdentoista lyöntipaikan lisäksi ollut yksi puttiviheriö ja yksi chippiviheriö. Syksyllä seurat miettivät, miten talviharjoitustila palvelisi entistä paremmin hallin käyttäjiä, ja idea uudesta lähipelialueesta nousi esille.

Hihat alkoivatkin heilua varsin nopealla tahdilla, kun sopimus Intergreensin kanssa uuden lähipelialueen rakentamisesta syntyi. Ensimmäisestä palaverista valmiiseen puttiviheriöön kului aikaa vain kolmisen viikkoa.

Ensimmäisissä palavereissa seurojen edustajat suunnittelivat viheriön kokoa ja muotoa, ja kuinka sen pohjatyöt kannattaisi tehdä. Sisätiloihin rakennettavan lähipeliviheriön pohjatöissä voidaan edetä käytännössä kolmella eri tavalla.

”Suositelluin tapa on tehdä pohja kivimurskeesta, johon on helppo tehdä muodot ja siihen pystyy kaivamaan helposti paikat kupeille. Toinen vaihtoehto on levittää matto suoraan olemassa olevan alustan, esimerkiksi asfaltin päälle. Se on kustannustehokkain tapa. Mutta siinä kuppien poraamisessa voi tulla ongelmia, eikä viheriöön saada muotoja. Kolmantena alustavaihtoehtona voidaan käyttää joko Finnfoam-levyä tai muovista urheilupaneelia”, Intergreensin Kalle Syrjä luettelee.

Hämeenlinnassa pohja päädyttiin tekemään kivimurskeesta, sillä viheriöön haluttiin saada muotoja, koska edelleen käytössä olevassa vanhassa puttiviheriöissä ei ollut kallistuksia. Vanha viheriö on itse asiassa Intergreensin ensimmäinen sisätiloihin asentama puttiviheriö, ja se on ollut käytössä jo reilut 10 vuotta.

Kivimurske on kooltaan 0-4mm, ja sitä levitetään puttipinnan alle noin 10-15 sentin kerros. Mursketta levitetään erilaisilla lanoilla, ja aina välillä sitä myös jyrätään ja tiivistetään. Kun muodot ovat valmiit ja murske tiivistetty, murskeen päälle levitetään liimaa, jolla puttipinnasta tulee kivikova.

”Murskeesta tehdyt pohjat ovat selkeästi yleisin tapa tehdä näitä viheriöitä”, Syrjä sanoo.

Kovaksi jyrätyn murskekerroksen päälle muotoillaan putti-, maisemointi- ja chippinurmet. Kuva Juha Hakulinen.

Pohjatöiden ohella mattojen leikkaaminen oikeaan muotoon vaatii paljon aikaa ja tarkkuutta. Syrjän arvion mukaan näihin kahteen työvaiheeseen kuluu noin 75 prosenttia koko projektiin käytettävästä ajasta. Hämeenlinnassa lähipelialueella on käytössä kolmea erilaista tekonurmea: puttimattoa, väyläruohomattoja sekä maisemointinurmea. Palojen yhdistäminen toisiinsa mahdollisimman tarkasti vaatii vuosien kokemuksen.

”Internetistä löytyy paljon videoita viheriöiden rakentamisesta tee se itse -periaatteella, mutta yleensä hankaluudet alkavat viimeistään mattojen leikkausvaiheessa”, Syrjä varoittaa.

Kovan murskepohjan päälle levitetty puttimatto kiinnitetään liimalla, kuten myös chippi- ja maisemointialueet. Kun liimat ovat kuivuneet, uusi lähipelialue on valmiina käyttöön.

Huoletonta puttailua

Intergreens on golfkäyttöön rakennettavien tekonurmien selkeä markkinajohtaja Suomessa. Tekonurmille on Suomessa kysyntää, niin sisä- kuin ulkokäyttöön. Mökeille, pihoihin ja parvekkeille rakennetut viheriöt ovat nykyään arkipäivää.

”Suurin osa meidän projekteista keskittyy ulkotiloihin. Sisähalleja ei Suomessa ole kovinkaan paljon, ja viheriöiden käyttöikä on todella pitkä. Hämeenlinnassakin alkuperäinen puttiviheriö on yli 10 vuotta vanha, ja se on edelleen todella hyvässä kunnossa”, Syrjä kertoo.

Myös tekonurmien laatu on loikannut kymmenessä vuodessa huimasti eteenpäin. Intergreensin käyttämät tekonurmet tulevat muutamalta eri valmistajalta Keski-Euroopasta, ja tehtaiden kanssa käydään säännöllistä keskustelua muun muassa laatuasioista.

”En tiedä, voiko nykyisiä materiaaleja edes verrata kymmenen vuoden takaisiin. Tekonurmien laatu on parantunut huomattavasti, ja esimerkiksi Kalle Samooja sanoi, että meidän käyttämä uusin väylänurmi vastaa lyöntituntumaltaan parhaiten luonnonnurmea.”

Tekonurmiviheriön parhaat puolet liittyvät ehdottomasti sen helppohoitoisuuteen. Kun alueen pitää puhtaana, niin puttinautinto on taattu. Kivimurskeen päälle rakennettuja viheriöitä voidaan myös korjata, jos pohjaan tulee painaumia.

”Reikien ympäristöön voi vuosien saatossa muodostua pieniä painaumia, kun ihmisen koko paino tulee vain toiselle jalalle, kun palloa nostetaan reiästä. Näissä tapauksissa matto voidaan rullata pois, tasoittaa pohja uudelleen, ja laittaa matto takaisin paikalleen. Tähän korjaukseen ei mene kuin muutama tunti”, Syrjä kertoo huoltotoimenpiteistä.

Kuinka suuren loven harjoitusviheriön rakentaminen sitten lompakkoon tekee? Syrjän laskelmien mukaan suoraan asfaltille asennetun puttiviheriön neliöhinnaksi tulee töiden kanssa noin 55-65 euroa. Hämeenlinnassa lähipelialueen neliöhinnaksi tuli noin 76 euroa, johtuen isoista pohjatöistä ja huippumateriaaleista. Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje