16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pääkaupunkiseudun isot liikkeet odottavat tulevaisuudessa verkkokaupalta yhä enemmän

Välinevalmistajien optimoinnin tehostumisen myötä myös mailojen poistomyynnit alkavat olla historiaa.

Suurten välinevalmistajien merkittävimmät – ostomäärillä mitattuna – yksittäiset asiakkaat löytyvät pääkaupunkiseudun isoista erikoisliikkeistä. Golf Balancen liikevaihto on asettumassa viime vuoden kaltaisiin lukemiin eli hieman yli kuuteen miljoonaan euroon.

”Myyntivoitosta en osaa sen tarkemmin sanoa, plussalla joka tapauksessa pysytään”, Golf Balancen myyntipäällikkö ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tommi Mäkinen sanoo.

”Samaa nöyrää perusduunia olemme tehneet kuin aikaisemmin.”

Golf Balance uudistaa parhaillaan Espoon liikettään, josta on Mäkisen mukaan tarkoitus tehdä Vantaan toimipisteen tasoinen myymälä. Jälkimmäiseen hankittiin syksyllä Trackman ja lyöntianalysointilaite on tulossa myös Espooseen.

”Pystymme tällä tavalla palvelmaan asiakkaita astetta paremmin.”

Valtamerkeistä Golf Balancen kärkinelikon muodostavat Titleist, Cobra, TaylorMade ja Callaway. Seuraavina tulevat tasapäisillä osuuksillaan Wilson, Ping ja Mizuno.

”Kaikki isot mailamerkit ovat parantaneet myyntiään. Yksittäisistä tuoteryhmistä prosentuaalisesti eniten ovat nytkähtäneet eteenpäin etäisyyttä mittaavat kiikarit ja kellot. Myös mailojen custom fit -palvelu kiinnosta yhä enemmän.”

Golf Balance harjoittaa, toisin kuin kilpailijansa Golf Center, myös shop-toimintaa. Mäkinen laskee, että yhtiöllä on 15 shopia pääsääntöisesti Uudenmaan alueella, kaukaisin löytyy Imatralta.

”Meillä on neljä kaveria, jotka hoitavat tätä shoppipuolta. Kyseessä ei ole toki mikään kultakaivos, mutta uskoakseni lisäämme tällä tavalla tunnettuuttamme ja saamme asiakkaita hankkimaan isompia ostoksia erikoisliikkeistämme.”

Golf Centerin omistajiin kuuluva Panu Parviainen ei pidä shop-toimintaa tällä hetkellä kiinnostavana vaihtoehtona yrityksensä näkökulmasta.

”Shopit eivät suoraan sanoen ole meidän juttu. Niissä törmätään usein tilarajoituksiin, eikä shopeja ole muutenkaan helppo hallita. Siinä on monta muuttujaa. Shop vaatisi ehdottomasti myös hyvän pron, jolla olisi mahdollisuus olla aktiivisesti paikalla”, hän sanoo.

Golf Balancen Espoon liike uudstuu vuodenvaihteessa. Kuva: Golf Balance

Golf Balancen Espoon liike uudstuu vuodenvaihteessa. Kuva: Golf Balance

Parviainen ei kuitenkaan täysin viittaa kiintaalla ajatukselle shop-verkoston perustamisesta.

”Tulevaisuudessa asiat saattavat muuttua. Pitäisi jollain tavalla selvittää, millä tavalla pystyisimme hyödyntämään digitaalisuutta shop-toiminnassa. Ideoita on laadittuina pöytälaatikossa, mutta niitä täytyy kypsytellä ajan kanssa.”

Noin neljän miljoonan euron liikevaihtoon tänä vuonna yltävä Golf Center pyöritti ennen Lauttasaaren liikkeen lopettamista yhtä aikaa kolmea myymälää. Isoin operaatio liittyi luonnollisesti Tapiola Golfin yhteyteen kesällä avattuun liikkeeseen, joka on kansainvälisen mittapuun mukaan kiistatta Euroopan ehdotonta eliittiä.

Palvelutehokkaan TAGin myymälän yhteydessä toimii nyt myös seitsemän lyöntipaikkaa käsittävä talviharjoitteluosasto Trackman- ja Foresight-analysaattoreineen.

Golf Centerissä prosentuaalisesti parhaiten menekkiä kohensi custom fit -palvelu. Muita kiinnostustaan selvästi lisänneitä tuotteita olivat muun muassa työntökärryt, akkukärryt ja rannetietokoneet. Mailamerkkien nokkimisjärjestyksen osalta lista on pitkälti samankaltainen kuin Golf Balancessa.

Niin Parviainen kuin Mäkinenkin odottavat tulevaisuudessa verkkokaupalta yhä enemmän. Vaikka verkossa asiointi on hieman kasvotonta kaupankäyntiä, kyseessä on molemmille yhtiöille palvelua tehostava tärkeä toimintamuoto.

”Minusta verkkokauppa on hieno tapa lähestyä esimerkiksi niitä asiakkaita, joilla ei pitkän välimatkan vuoksi ole mahdollisuutta tulla liikkeisiimme. Ehdottomasti yksi palvelun keskeisistä komponenteista”, Parviainen sanoo.

Isot golfliikkeet järjestävät loppuvuodesta tuttuun tapaan poistomyyntejä. Golf Balance järjestää joulukuussa Espoossa yli kolme viikkoa kestävän remontti- ja pro shopien tyhjennysmyynnin. Golf Centerissä suuri demomailojen ”hävitys” on jo perinne.

”Tyhjennysmyynnin ansiosta joulukuu yltää meillä tärkeimpien myyntikuukausien eli huhti-, touko-, kesä- ja elokuun kantaan”, Mäkinen sanoo.

Välinevalmistajien keskusvarastoista ei tule enää mailoja poistomyyntiin, niin kuin aiempina vuosina on ollut tapana. Callaway Golfin Suomen myyntiedustajan Mikael Juslinin mukaan valmistajat ovat tehostaneet mailamääriensä optimointia.

Hän kertoo, että nykyään yhä useammat merkit myyvät mallinsa loppuun jo varsinaisen kauden aikana. Kyse on kustannustehokkuudesta, kun varastoihin jääneitä isoja mailamääriä ei tarvitse myydä enää olemattomilla katteilla sesongin ulkopuolella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)