16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Naiset valtaavat viheriöt

Meneillään olevan kansallisen Golfviikon huipennus koetaan sunnuntaina, jolloin useilla kymmenillä kentillä järjestetään etenkin naisille tutustumistilaisuuksia kaveri mukaan-Golf tutuksi teemalla.

style="color: #000000; font-family: Calibri;">Naisten osuus rekisteröidyistä golfareista on Suomessa hieman yli 30 prosenttia. Kansainvälisessä vertailussa osuus on selkeästi keskivertoa parempi, mutta ei vielä niin hyvä, etteikö sitä voisi nostaa. Rohkeimmat visionäärit ovat lyöneet rumpua jopa 50/50-jakauman toteutumiselle.

Kotimaisen golfin strategiassa (2016–2020) tavoitteeksi on otettu naisten suhteellisen osuuden nostaminen. Työluvuksi on annettu määrän kasvattaminen 10 000 naisgolfarilla, eli noin neljänneksen nousulla nykyiseen lukuun.

Golfviikon (6.6.-12.6.) aikana golfyhteisöt järjestävät kymmenittäin tapahtumia, joissa jo aktiivinen nainen houkuttelee mukaansa lajia tuntemattoman.

”Tutkimusten mukaan kaverin tuominen lajin pariin on yksi tehokkaimmista keinoista saada uusia pelaajia”, muistuttaa Ladygolf-toimikunnan puheenjohtaja Sari Lönn.

Susanna Ruotsalainen ja <a href=Mika Piltz perusasioiden parissa Pickalassa toukokuussa 2015." width="800" height="598" />

Susanna Ruotsalainen ja Mika Piltz perusasioiden parissa Pickalassa toukokuussa 2015.

”Golfviikon ensimmäisinä päivinä ”Kaveri mukaan – Golf tutuksi” -tilaisuuksissa on ollut hyvin väkeä. Naisten sunnuntai 12.6. on kymmenillä kentillä varsinainen toimintapäivä, jolloin aloittelijoita tutustutetaan lajiin jo pelaavien ja valmentajien johdolla. Toivomme tietysti golfarien käyttävän tätä upeaa tapaa houkutella ystävää tai tuttua mukaan ”, Lönn markkinoi.

Ladygolf-toimikunta on jo aloittanut yhteistyön Ruotsin vastaavan järjestön kanssa tutustuen heidän toimintamalleihinsa. Seuraavassa vaiheessa linkitytään myös Norjan ja Tanskan kanssa.

”Iloinen asia on, että erittäin suuri naiskapteeneista näkee omalla kentällään realistisena neljänneksen kasvun naisgolfarien lukumäärässä”, Lönn painottaa.

Ladygolf-sivuilta löydät listauksen kentistä, joilla tapahtumia järjestetään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje