26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minni & Roope kehittämään Pickalan valmennustoimintaa pitkällä sopimuksella

Minni & Roope Golf Schoolin valmennusvastuun kantavat Tommi Laitto, Tuomas Tuovinen ja Timo Rauhala.

Minea Blomqvist-Kakko ja Roope Kakko vastaavat jatkossa valmennustoiminnasta Suomen ja pohjoismaiden suurimassa golfkeskuksessa Pickala Golfissa Siuntiossa. Pariskunta aloittaa käytännön toimessa jo marraskuun alussa.

”Unelma omasta golfkoulusta on kypsynyt peliuramme aikana. On hienoa päästä aloittamaan Pickalasta, jonka treenialueet, kentät ja ympäristö ovat mielestäni Suomen parhaat”, Minni Blomqvist-Kakko kertoo.

Minni & Roope Golf Schoolin ja Pickala Golfin välinen sopimus on kestoltaan poikkeuksellisen pitkä, peräti viisivuotinen. Lisäksi siihen sisältyy optio toisesta viisivuotiskaudesta.

Valmennuksen tavoitteena on tuottaa energisoiva, rento ja hauska opetuskokemus, joka perustuu korkeaan ammattitaitoon, hyvään palveluun sekä monipuoliseen tarjontaan eri kohderyhmille, kerrotaan tiedotteessa.

Vastuuopettajana, eli golftermein head prona, toimii Tommi Laitto ja valmentajana Tuomas Tuovinen. Laitto on pitkän linjan ammattilainen, joka on suorittanut ammattivalmentajatutkinnon vuonna 2014. Viimeiset seitsemän vuotta Laitto on valmentanut Kurk Golfissa.

Tuomas Tuovinen siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2002. Kauden 2006 Tuovinen pelasi European Tourilla. Challenge Tourin kilpailussa Tuovinen on sijoittunut kahdesti kolmanneksi. Tuovinen on toiminut viimeisen viiden vuoden ajan juniorivalmentajana Helsingin Golfklubilla Talissa.

Kilpavalmennuksesta vastaa Timo Rauhala Golf Mentors -yhteistyön kautta. Rauhala on valmentanut pitkään Minea Blomqvist-Kakkoa ja aikoinaan myös Roope Kakkoa ja parhaiten hänet tunnetaan Mikko Ilosen valmentajana. Rauhala on palkittu moneen otteeseen Vuoden golfvalmentajana Suomessa.

Minea Blomqvist-Kakko keskittyy oman peliuran lisäksi etenkin junioreihin, naisiin ja yritystapahtumiin.

”Esimerkin voima on suuri. Kun valmentaja pystyy treeneissä näyttämään kaikki lyönnit, on harjoituksiin helpompi junnujenkin syttyä”, Minni arvioi.

Junioritoiminta on Pickalassa vahvaa ja jatkossa siihen halutaan panostaa entistä enemmän. Pickalan noin 1900 jäsenestä 130 on junnuja ja aktiivisessa valmennustoiminnassa heitä on mukana tällä hetkellä kolmisenkymmentä. Määrää halutaan jatkossa kasvattaa.

”Jos kysyt keneltä tahansa golfjunnulta Suomessa, niin he tuntevat Minnin ja Roopen. Se on ehdoton vahvuus”, Laitto sanoo.

Roope Kakon fokus on edelleen vahvasti oman peliuran rakentamisessa. Hän suuntaa lokakuussa kahden viikon treenileirille Yhdysvaltoihin, jonka jälkeen edessä on Euroopan kiertueen karsinnan toinen vaihe. Valmennustoiminnassa Kakko aikoo olla mukana niin paljon, kuin se ajankäytön puitteissa mahdollista on.

”Näen tässä pelkästään myönteisiä asioita. Tästä saa varmasti virtaa omaan tekemiseenkin ja on hienoa päästä antamaan vähän takaisin sitä oppia, mitä on itse matkan varrella saanut”, Kakko pohtii.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje