26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Levi Golf hakee kasvua alkukauden pelaajamääriin

Ruskan aikaan Levi Golf vetää golfareita hunajan tavoin, yöttömän yön golfkierroksia Suomen pohjoisimmalla kentällä pääsee pelaamaan todella huokeasti.

Levi Golf Kittilässä on pitkän matkan takana, mutta kentän pelanneet vieraat arvostavat kokemuksen korkealle. Tuoreimmassa loppuvuoden 2017 Golflehden Kenttärankingissa Levi oli toistamiseen kokonaispisteissä 15:s.

Lapin eksotiikka puraisee vieraspelaajaa jyhkeillä vaaramaisemilla, poroilla sekä luonnonrauhalla. Superlatiiveja sekä kehuja luontoseikkailusta Levillä kuulee lähes kaikilta kävijöiltä.
Tähän kohtaan sopii luonnehdinta, ”mieleenjäävä kokemus, joka jokaisen suomalaisen pelaajan on syytä kokea vähintään kerran elämässä.”

Keskimäärin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna käynnistyvällä kaudella on mittaa noin neljä kuukautta, kierroksia kirjattiin edelliskaudella 10 000. Kasvun varaa on valtavasti.

Sijainti antaa  Levi Golfille Suomessa ainutlaatuiset valttikortit käteen, mutta etäisyyden johdosta suurin osa pelaajista on vielä fiilistellyt komeita puitteita vain kuvista tai videoilta.

”Ruskan aikaan syksyllä meillä on kentällä käytännössä täyttä. Muuten tilaa on riittävästi. Tavoitteemme on nostaa käyttöastetta oman alkukautemme, kesäkuun ja heinäkuun alun aikoihin”, kertoi toiminnanjohtaja Tomi Tolsa Golfmessuilla.

Keskiyön aurinko, vaaramaisemat ja luonnonrauha mykistävät etenkin ulkomaalaiset vieraat Levillä. Kuva: Marko Vasara #taikavasara

Kotimaisten pelaajien lisäksi vieraita tulee eniten samoilta leveysasteilta Ruotsista ja Norjasta.

”Yötöntä yötä meillä on tarjolla pelikauden aikaan 1,5 kuukautta”, Tolsa muistuttaa.

Levi pyrkii saamaan entistä suurempaa kakkua kotimaisten kesämatkailusta.

”Levi oli alun perin kesäkohde. Golfin lisäksi täällä on perheille ja pariskunnille runsaasti aktiviteettejä sekä nimenomaan luonnon rauhaa ja mahtavia maisemia. Vauhdista pitäville alamäkipyöräilyyn on panostettu melkoisesti”, Tolsa tietää.

Kenttäyhtiön suurin omistaja on Hotel Levi Panorama, joka myy majoituksen kahden hengen huoneessa, aamiaisen ja sekä 18-reiän green feen hintaan 49 euroa. Hinta on voimassa elokuun lopulle, jolloin se nousee kuukauden ajaksi 20 eurolla.

Useassa eri sarjassa scratch-muotoisena pelattava Levi Open on ruskakauden huipentuma Levillä,

Kohtuuhintaista pelaaminen on ilman majoitustakin hankittuna suoraan klubilta.

Pekka Sivula on suunnitellut Leville varsin täyspainoisen ja helposti kierrettävän 18-reikäisen kokonaisuuden. Kenttäennätystä pitää hallussaan ammattilaiskilpailun voittanut Albert Eckhardt (-6).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje