26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Nordic League

Jesper Lerchedahl Finnish Openin ykkönen Ahvenanmaalla

Tarkkuus ja kokemus olivat lopulta valttia Ahvenanmaalla päättyneessä Ålandsbanken Finnish Openissa. 30 -vuotias Jesper Lerchedahl ehti pelata noin 200 kisaa ammattilaisena ennen ensimmäistä ykköstilaansa.

Kahdeksan vuotta ammattilaisena ilman voittoa pelannut 30-vuotias tanskalainen piti lähes virheettömällä pelillään kolmantena päivänä muut takanaan Ålandsbanken Finnish Openissa. Oliver Lindell oli viisi lyöntiä heikommalla tuloksella kuudes.

Aurinko paistoi myös kolmantena kisapäivänä Kungsbanalla, joka lyhyydestään (5800 m) huolimatta piti pelaajat kurissa ja nuhteessa. Odottuja tulosmurskajaisia ei Ålands Golfklubbilla koettu.

Jesper Lerchedahl ( 66-71-70,-9) johti kisaa myös ensimmäisen ja toisen kierroksen jälkeen. Hänen aseenaan oli tasaisuus, kolmen päivän aikana bogeja kertyi korttiin vain kolme.

”Tämä oli ensimmäinen varsinainen ykköstilani ammattilaisena. Kisoja on takana arviolta 200, joten olen hyvin onnellinen. Seuraavan voiton saavuttaminen voisi vaatia toiset 200 kisaa”, konkari veisteli voittopuheessaan.

Lerchedahl ilmoitti toisen päivän jälkeen uransa olevan lähes päätöksessä hänen saamansa työpaikan johdosta. Ahvenanmaan kisan lihotti tilipussia 9 000 euron edestä.

”Kun menen takaisin töihin, minun täytyy puhua vielä pomoni kanssa, josko voisin pelata myös kaudella 2017”, hän suunnitteli.

Lindell manaili bogejaan

<a href=Oliver Lindell löi avauksiaan pelotta pitkälle ja hyvällä prosentillla väylälle." width="2128" height="1416" />

Oliver Lindell löi avauksiaan pelotta pitkälle ja hyvällä prosentillla väylälle.

Päätöspäivänä suomalaisista oli voittotaistossa käytännössä vain Oliver Lindell. Tehtyään alkureiíllä kaksi birkkua, huonon vaiheen kolme perättäistä bogia veivät pitkälti mahdollisuudet.

Loppukiri tyssäsi viimeistään 16:n (par-5) kentän rajojen ulkopuolelle menneeseen toiseen lyöntiin. Toisella pallolla Lindell teki eaglen, tuloskorttiin merkittiin viitonen.

”Liian epätasaista oli pelaamiseni. Kouluarvonsanana tämä oli seitsemän plus. Jos tekee kolmeen kierrokseen 12 bogia, on lähes mahdotonta voittaa kisaa”, hän muistutti itseään.

Kuudes tila oli jo yhdeksäs top 10-sijoitus Nordic Leaguella. Pistelistan kärkipaikka on entistäkin vankemmin porvoolaisen hallussa.

Erik Myllymäki pääsi perjantaina kiertämään ensimmäisessä ryhmässä. Kahdeksas tila tuotti tukun pisteitä Nordic Leaguelle.

Erik Myllymäki pääsi perjantaina kiertämään ensimmäisessä ryhmässä. Kahdeksas tila tuotti tukun pisteitä Nordic Leaguelle.

Suomalaisista nousivat päätöspäivänä kärkikymmenikköön tuloksen 69 tehneet Erik Myllymäki ja Linus Väisänen, jotka jakoivat kahdeksatta sijaa. Suomalaisonnistujiin voidaan listata myös Miro Veijalainen, joka oli 12.

Kotimaisten pelaajien menestystä voidaan pitää kokonaisuutena tyydyttävänä. Enemmän odotettiin, mutta kolme pelaajaa kymmenen joukossa on keskiarvoa parempi saavutus.

Miro Veijalainen (74-70-70) sai kahdella viimeisellä kierroksella pudotettua bogien määrää ja nousi sijauvulle 12.

Miro Veijalainen (74-70-70) sai kahdella viimeisellä kierroksella pudotettua bogien määrää ja nousi sijauvulle 12.

Ahvenanmaalaiset olivat todellakin panostaneet järjestelyihin, jotka toimivat hyvin ammattimaisesti vapaaehtoisvoimin. Kungsbanan tiedettiin jo etukäteen lyhyeksi ja joiltain kohdiltaan ”kikkakentäksi”. Kisa-areenan vaatimukset se kuitenkin täytti mainiosti märkyydestään huolimatta. Pro-am päivänä sateiden jälkeen olosuhteita kuvailtiin lähes pelaamattomiksi. Aurinkoiset ja osittain tuuliset kisapäivät poistivat pahimmat märät tulpat kentällä.

Kauden 2017 kisaisäntää ei ole vielä virallisesti julkaistu. Kiinnostusta Finnish Openiin olisi Ahvenanmaallakin, mutta palkintosummaltaan maamme toiseksi suurin kisa pelattaneen seuraavan kerran mantereen puolella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje