Rallitähti Jari-Matti Latvalan lämpimin golfmuisto on kilpakumppani Andreas Mikkelsenin kukistaminen viimeisellä reiällä. Myös moni takavuosien ralliässä viihtyy viheriöillä.
Hektinen elämänrytmi, yli 200 matkapäivää ja tiuhaan vaihtuvat maisemat. Yhtälöön ei luulisi paljoakaan löysää jäävän, mutta Jari-Matti Latvala on onnistunut nipistämään aikaa myös rakkaalle harrastukselleen, golfille.
Rallikauden 2016 päätökseen, 18.–20. marraskuuta ajettuun Australian ralliin Latvala lensi jo hyvissä ajoin. Yhdeksän tunnin aikaero Suomeen vaatii useamman päivän totuttelua. Lenkkeilyn ohella Latvala tarttuu usein mailaan ja suuntaa golfkentälle.
Tällä kertaa peli järjestyi helposti, sillä Latvalan Volkswagen-talli oli majoittunut hotelliin, jonka pihapiirissä kulkee haastava kenttä.
”Tässä on vähän samaa kuin 80-luvulla. Varsinkin näissä merten takaisissa kisoissa, kun pitää aikaeroon tottua, golf on tosi hyvä laji ajanvietteeksi”, tuumaa Latvala.
Rallitähti käyttää ammatissaan henkistä valmentajaa. Jääkiekkopiireistä paremmin tuttu Niilo Konttinen seurasi Latvalaa myös Australiaan, ja seurasi tyytyväisenä vierestä, kun valmennettava teki henkistä harjoitusta kuin huomaamatta.
”Lajeissa on samoja juttuja. Kun rallissa ajetaan erikoiskoe ja sitä seuraava siirtymätaipale, on golfissa niin ikään eri väylät ja siirtyminen paikasta toiseen, eli sellainen keskittyminen-tauko -rytmitys. Molemmat ovat myös pitkäkestoisia lajeja”, hän luonnehtii.
Jari-Matti Latvala puttaa kartturi Miikka Anttilan ja rallilupaus Teemu Sunisen valvovan katsen alla.
Sen verran itse työ vie Latvalan aikaa, etteivät golftaidot ole päässeet vuosien varrella hioutumaan mestaripelaajien tasolle.
”Tasoitukseni on 36 – en ole huippupelaaja”, Latvala naurahtaa.
Vedonlyönnistä lisäpotkua
Rallin MM-sarja koostuu 13 osakilpailusta, joista kolme ajettiin tällä kaudella Euroopan ulkopuolella. Se asettaa tiukat raamit ajankäytölle. Muutamakin rentouttava kierros antaa jo mukavan irtioton työstä, jossa pitkäjänteinen keskittyminen on lopputuloksen kannalta kaiken a ja o.
”Tasoituksellani taitaa kuitenkin kaikille kentille päästä. Sen verran olen onnistunut tiputtamaan lukua. Pelaan tosin nykyisin vain 5–10 kierrosta vuoteen. Juoksu on pääasiallinen harrastukseni reissuissa, ja golf sen lisäksi.”
Pelissä saa ajatukset irti rallista. Vähän tietysti tulee aina kilpailtuakin pelikavereiden kanssa, ei siitä pääse mihinkään. Jotain pientä vedonlyöntiä on myös harrastettu. Ei mitään suurta tosin – ruuat tai kahvi palkintona voittajalle.
Suurin osa rallisarjasta ajetaan kuitenkin Euroopassa. Kenttiä kyllä olisi, mutta Latvala viettää tavallisesti kisakaupungissa vain äärimmäisen tiukan viikon, jolloin aikaa työvelvoitteiden lisäksi ei juuri jää.
”Euroopassa peli onnistuu vain, jos olen ajanut ensin testiä paikkakunnalla ja jäänyt sitten odottamaan rallin alkua. Ennen nuotituksen alkua ei normaalisti tule pelattua.”
Omaa settiä Latvala ei tavallisesti mukana kuljeta.
”Lainavälineillä pelaan, vaikka omilla olisi paljon parempi. En vain jaksa kantaa niitä mukanani.”
Tiimikaverin lyöminen ikimuistoista
Parhaan golfmuistonsa Latvala kaivaa vain vuoden takaa. Tänä vuonna Australian rallin voittoon ajaneelta tallikaverilta Andreas Mikkelseniltä menivät hermot, kun Latvala saavutti norjalaista jännässä pelitilanteessa.
Peli käytiin samaisella yhdeksänreikäisellä kentällä, jolla nyt seurasimme Latvalan peliä. Ennen viimeistä väylää Mikkelsen johti Latvalaa kuudella lyönnillä.
”Sillä väylällä piti pallo lyödä veden ympäröimälle saarelle. Andreas aloitti, ja löi kolme ensimmäistä lyöntiään veteen. Vasta neljännellä hän osui saarelle, mutta pallo lensi hiekkaan. Siitä tuli jo rangaistusta hänelle, ja sieltä hiekasta hän sitten löi takaisin väylälle. Siinä katsottiin hermojen kestävyys. Jännässä paikassa pääsin itse ensimmäisellä lyönnillä saarelle, ja bogilla nousin sitten Andreaksen ohi lopputuloksissa.”
Teemu Suninen tiillä.
Sen verran Latvala muistaa lajin historiasta, että eräs hauska muisto edesmenneestä viihdetaiteilija Pertti “Spede” Pasasesta nousee mieleen.
”Spede Pasasesta on legendaarinen tarina tähän liittyen. Kun peli ei kulkenut, Spede paiskasi bäginsa veteen ja lähti menemään. Hetken kuluttua hän tuli takaisin, nosti bäginsa, otti Mersun-avaimet ja paiskasi bägin takaisin veteen. Golf voi olla joskus raaka laji. Tuleehan tässä itselläkin joskus ärräpäitä pelin tiimellyksessä”, Latvala nauraa.
Tässä vaiheessa olemme jo edenneet pelin ratkaisupisteeseen. Lopputulos jääköön salaisuudeksi, mutta pelikaveri ja Latvalan pitkäaikainen kartanlukija Miikka Anttila hymyilee nyt leveimmin.
”Miikka on minua parempi pelaaja. Hän suoritti green cardin jo vuonna 1999. Rehellisesti sanoen, hän pelaa paremmin ja pysyy yleensä edelläni tuloksissa. Välillä tietysti pystyn vähän haastamaan häntä.”
Jari-Matti Latvala
Ikä: 31
Kotipaikka: Monaco
Seura: Etelä-Pohjanmaan Golf, Seinäjoki
Aloitusvuosi: 2009
Tasoitus: 36
Kun aikaa oli…
Golf nousi ralliammattilaisten ykkösharrastukseksi jo reilut 30 vuotta sitten. Tuolloin ralleja vielä harjoiteltiin viikkokausia, joten luppoaikaa jäi väkisinkin. “Hotellikuoleman” välttämiseksi oli keksittävä mielekästä tekemistä, ja juuri tähän viheriöiden kiertäminen sopi erinomaisesti.
Rallin kolminkertainen maailmanmestari, kartanlukija Juha Piironen löysi lajista nopeasti itselleen ja ykköskuljettajalleen Juha Kankkuselle harrastuksen, joka soveltui maailman joka kolkkaan.
”Ostimme tarjouskamat Jenkeistä vuonna 1986. Minä ja Kankkunen, sekä Lancia-tiimin Markku Alén ja Ilkka Kivimäki saimme kaikki yllytyksen lajiin Hannu Mikkolalta. Vuoden verran pelasimme kaikkialla, missä vain kelit sallivat”, hän kertoo.
Ja kun ammattiurheilijoista on kyse, lienee sanomattakin selvää, ettei golfia pelattu vain ajankuluksi. Kilpailuhenkisyys on vaikea asia riisua vapaa-ajallakin.
FIA:n Sodano järjesti parin vuoden ajan epävirallista maailmancupia kuljettajilla. Pelejä oli silloin Portugalissa, Kreikassa, Suomessa, Australiassa ja San Remossa”, Piironen luettelee.
Piironen joutui luopumaan työstään kesällä 1993, kun aivoverenvuoto vei normaalin liikuntakyvyn. Myös muut saman aikakauden ovat jo jättäneet erikoiskokeet, mutta pelit jatkuvat, ja muistot elävät yhä kirkkaana mielessä.
”Muilla harrastus jatkunee, mutta Markku ei enää pelaa. Tasoitukset meillä olivat siinä 20–30-luokkaa. Monella kivalla kentällä saimme pelata, esimerkiksi Perthissä, Nairobissa, Buenos Airesissa ja Ateenassa.”