26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ilonen ja Korhonen erinomaisista asemista sunnuntaihin Hollannissa

Mikko Ilonen ohitti kaimansa tuloslistalla ja nousi sijalle 16. Mahtavan loppukirin ansiosta Korhonen jakaa sijaa 27.

Mikko Ilonen ja Mikko Korhonen jatkoivat vahvoja otteita Euroopan kiertueen KLM Openissa lauantaina.

Kun Ilonen teki kolmantena pelipäivänä tuloksen 68 (-3) ja Korhonen tuloksen 70 (-1), nousi lahtelainen lyönnin paremmalla yhteistuloksella (-6) Korhosen (-5) edelle tuloslistalla.

Ilonen jakaa sijaa 16 ja Korhonen sijaa 27. Kisan voittokamppailuun suomalaisilla tuskin on enää asiaa, mutta kärkikymmenikkö on Iloselta kolmen ja Korhoselta neljän lyönnin päässä.

Piikkipaikkaa pitää hallussaan Kiradech Aphibarnrat tuloksella -14. Toisena lyönnin päässä thaimaalaisesta on Ranskan Romain Wattel.

Niin Ilonen kuin Korhonenkin viimeistelivät lauantaina neljä birdietä. Ilonen kuitenkin selvisi yhdellä bogilla Korhosen kolmen sijaan.

”Hyvää ja varmaa peliä esitin. Kenttä oli ihan otettavissa, olosuhteet olivat viimeisen päälle. Ei ollut nappisuoritus, uinuin joissain paikoissa, joissa olisi pitänyt pystyä iskemään”, Ilonen luonnehti.

KLM Open on Mikko Korhoselle vasta toinen kilpailu heinäkuun puolivälin jälkeen. Getty Images.

Vielä kymmenen reiän jälkeen Korhonen oli kierrostaan kaksi yli parin, mutta paranteli asemiaan tuntuvasti kuuden viimeisen reiän aikana syntyneiden kolmen birkun ansiosta. Perjantain kymmentuntinen työpäivä ei tuntunut enää kropassa.

”Aika hyvin palauduin, ei ollut ongelmia tänään. Koko ajan tuntui pelaaminen hyvältä, ei vaan tapahdu vielä… Olin kuitenkin kärsivällinen ja sain lopussa pari hyvää birdietä sisään”, Korhonen kertoi.

Heinäkuussa jalkavaivojen takia kuuden viikon kisatauolle jäänyt ja vasta pelikentille palaileva Korhonen oli kuitenkin tyytyväinen päiväänsä, ja ennen kaikkea tuntemuksiinsa kentällä.

”Pikkuhiljaa mennään kohti hyviä tuloksia. Pääasia, että tunne on hyvä, niin homma kulkee oikeaan suuntaan.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje