26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfin ympäristösuhde nousi keskiöön

36-reikäisessä Master Golfissa ympäristöasiat ovat arvossaan. Espoossa sijaitseva Master oli maamme ensimmäisiä GEO-sertifioituja kenttiä. Kuva: Lassi Pekka Tilander.

Ympäristötietoisuuden noustessa yhä merkittävämpään rooliin yhteiskunnassamme, on golfin pysyttävä mukana kehityksessä. Myös siksi, että väärät mielikuvat istuvat tiukassa.

Ensin oli teollinen vallankumous.

Kaikki näytti mahdolliselta, luonnonvaratkin käytännössä rajattomilta. Ihmisen kaikkivoipaisuuden hurma vain kasvoi avaruuden valloituksen myötä, informaatioteknologian nostaessa päätään ja lopulta nielaistessa modernin länsimaisen ihmisen nahkoineen karvoineen.

Kesken ennennäkemättömän nopeiden mullistusten terävänäköisimmät heräsivät huomaamaan, että kaikki ei globalisoituvassa maailmassa tapahtunutkaan kestävällä tavalla.

Ei teollisuudessa, ei arjen valinnoissa, ei aina golfissakaan.

Kestävästä kehityksestä tuli hitaasti mutta varmasti iskusana, joka vähitellen ymmärrettiin myös menestyvän liiketoiminnan elinehdoksi.

Myös golfliiketoiminnan.

Suomessa asia on ymmärretty pitkään. Suomen Golfliitto oli ensimmäisten joukossa luomassa golfille kansallista ympäristöohjelmaa ja -järjestelmää. Liiton ja sen kenttäkonsultoinnin ympäristöasioita kohtaan herättämä kiinnostus tuotti vähitellen lisää hedelmiä, kun useat kotimaiset kenttäyhteisöt lähtivät hakemaan myös Golf Environment Organizationin myöntämiä GEO-sertifikaatteja.

Golfalan ympäristötyötä koordinoivan GEO-järjestön johtaja Jonathan Smith tiivistää toiminnan punaisen langan yksinkertaiseen muotoon.

Kestävä golf on golfia, jossa kaikki voittavat. -Jonathan Smith

Kun kenttiä rakennetaan ja ylläpidetään tervein periaattein, suuren yleisön mielikuviin ja mielipiteisiin golfista voidaan vaikuttaa hyvin monin tavoin.

Kun seuraa vaikkapa suomalaista mediaa, käy ennemmin tai myöhemmin selväksi, että työ noiden mielikuvien muokkaamiseksi on ajassamme yksi golfyhteisön tärkeimmistä yhteisistä ponnistuksista. Ellei peräti tärkein.

Suomen Golfkentät ry on vuoden alussa ilmoittautunut halukkaaksi mukaan näihin talkoisiin. Yhdistyksen Honour-lehdessä julkaistaan tämän vuoden aikana kirjoitussarja, jossa golfin ympäristösuhdetta valotetaan mahdollisimman monista relevanteista näkökulmista.

SGK lupaa päästää ääneen golfkenttärakentamisen ja kentänhoidon asiantuntijoita, ympäristöasioiden osaajia ja kentänhoitajien hovihankkijoina toimivien maahantuojien edustajia. Asiantuntijoiden yhteensaattamisen toivotaan parhaassa tapauksessa poikivan uusia koko golftoimialaa palvelevia ideoita.

Myös vanhempia ja hyviksi osoittautuneita ideoita on tarkoitus kierrättää. Kenttäyhteisöt pääsevät kertomaan omista parhaista käytännöistään ja SGK jakaa hyödylliseksi osoittautunutta tietoa myös verkkosivuillaan. SGK:n äskettäin perustaman kenttätoimikunnan tehtävänä on nimenomaan tällaisen tiedon kokoaminen ja levittäminen.

Vuoden lopulla SGK:n kokoama asiantuntijaraati nostaa esiin niitä toimijoita, joiden toimintaa voidaan pitää esikuvallisena. Teemana on ”Suomen ympäristöystävällisin kenttä”, mutta yhden palkinnon sijasta kunniamaininta ympäristötietoisuudesta voidaan antaa usealle kenttäyhteisölle.

SGK:n toimitusjohtaja Lassi Kiviniemi pitää tärkeänä, että myös golfin riviharrastajat saadaan pohtimaan ympäristöasioita ja ymmärtämään, että hyvinvoiva kenttä ei oloissamme ole mikään itsestäänselvyys.

”Vihreidenkin arvojen eteen on tehtävä lujasti töitä”, Kiviniemi sanoo.

Kiviniemi puhuu myös ennakoivan työn tärkeydestä.

”Mitä paremmin golfalan ja ympäristöviranomaisten välinen yhteistyö saadaan toimimaan, sitä suoremmin pääsemme osaltamme vaikuttamaan siihen, että viranomaisratkaisuissa otetaan golfharrastuksen erityispiirteet ja kentänhoidon jatkuvasti hioutuvat käytännöt huomioon.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje