16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Espanjan golfmatkojen kysyntä kasvussa

Turkin ja arabimaiden epävakaa tilanne on nostanut etenkin Manner-Espanjaan sekä Kanarian Saarille suuntautuvaa golfmatkailua.

Soittokierros kolmen suuren golfmatkoja myyvän toimiston vetäjille antaa hyvin saman sisältöisen palautteen.

Espanja pysyy suomalaisgolfarien ykköskohteena. Suorat lennot ja kohdevalikoimien runsaus ovat suosion taustalla.

Golfmatkojen volyymin ennakoidaan pysyvän samalla tasolla kuin edellisellä talvikaudella. Volyymikohteista Turkin Belek on menettänyt suosiotaan, myös Pohjois-Kyproksen Korineumiin myyminen on työläämpää. Jo pidempään rauhattomuuksista kärsineet Tunisia ja Egypti, osin myös Marokko ovat maita, joiden sijasta golfmatkailijat suuntaavat perinteisimpiin kohteisiin

Palmaresin kenttä on yksi Portugalin Algarven ehdottomista helmistä.

Palmaresin kenttä on yksi Portugalin Algarven ehdottomista helmistä.

Suomesta lämpimiin maihin suuntautuvan golfmatkailun myyntipiikkejä ovat syyskauden matkoille touko-kesäkuu, talvelle ja keväälle alkusyksy sekä marras-joulukuu.

”Kun kotimaiset kentät sulkeutuvat, sekin aktivoi golfareita. Eli nyt lähestytään hyviä myyntiviikkoja”, määrittää Tapiola Golfin tiloissa nykyään konttoria pyörittävän OnGolfin  toimitusjohtaja  Tuomas Kiiskinen.

OnGolf  on golfiin erikoistuneista matkatoimistoista liikevaihdoltaan maamme suurin. Tarjolla on ohjattuja peli-ja kilpailumatkoja, sekä erikseen golfyhteisöille, valmentajille ja muille 8+ henkilön ryhmille räätälöityjä matkapaketteja kuorrutettuina halutuilla golf-ja majoituspalveluilla.

”Räätälöidyt matkat muodostavat myynnistämme suuremman osan kuin valmismatkat”, Kiiskinen painottaa.

Belekissä on tilaa

”Belek on perinteisesti ollut meille merkittävä, suurin yksittäinen kohde. Nyt sinne suuntautuvien matkojen myynti on jäänyt pieneksi, suomalaiset ovat turvallisuusasioissa kovin tarkkoja”, Kiiskinen kertoo.

”Olemme tämän johdosta lisänneet tarjontaa Manner-Espanjaan, jossa valikoimamme on laajentunut myös sisämaahan. Kanarian Saaret ovat saaneet nostetta Turkin tilanteesta johtuen, myös Portugalin matkoja kysytään enemmän, Kiiskinen luettelee.

”Kevätkaudelle saamme pian myyntiin uusia kohteita Mallorcalle sekä Portugaliin. Talven kaukokohteista Etelä-Afrikka vetää hyvin, yksi lisähoukutin on se, että paikallisen randin kurssi on nyt edullinen, eläminen ja ostokset Etelä-Afrikassa ovat huokeita”, Kiiskinen vinkkaa.

Kanarian Saarilla starttiajat piukassa

Costa Blancalla sijaitseva La Sella on hinta on hinta-laatusuhteessa yksi alueen parhaista kohteista.

Costa Blancalla sijaitseva La Sella on hinta-laatusuhteessa yksi alueen parhaista kohteista.

Antero Kontola perusti AK-Matkat reilut 20 vuotta sitten Klaukkalaan, jonka ostoskeskuksessa yrityksellä on myyntikonttori. Kontola on eläkkeellä, mutta tarvittaessa kiireapulaisena poikansa Harrin johtamassa yrityksessä.

AK-Matkat myy räätälöityjä matkoja yksin matkustaville, pariskunnille sekä pienille ja isoille ryhmille. ”Kanarian Saaret, hyvässä nousussa oleva Costa Blanca, ja Portugalista lähinnä Lissabonin ympäristö ovat yhdessä Espanjan Aurinkorannikon kanssa volyymikohteitamme.  Kanarian Saarilla starttiaikoja on suosituimmille kentille toisinaan hyvin työlästä saada, sillä myös muista Euroopan maista kohdistuu lisää  kysyntää Turkin ja arabimaiden tilanten johdosta. Algarven alue Portugalissa on upea kohde, sen haasteena on  suorien lentojen puute”, Kontola listaa.

”Belekin vaisu kysyntä johtuu osin siitäkin, että edelliskeväänä paikalliset pudottivat hinnat todella alhaiselle tasolle saadakseen edes hieman turisteja. Nyt heillä on vaikeaa myydä samaa tuotetta normaalihinnoin turvallisuusseikkojen vuoksi.”

”Tuotevalikoimasta löytyy lähes 20 maata. Uusia kokemuksia hakeville löytyy varmasti tuoreita ja kiinnostavia määränpäitä läheltä ja kaukaa. Aurinkorannikon suosio pysyy vankkana. Suora lento, monipuoliset ja tasokkaat majoitusvaihtoehdot sekä valmiiksi varatut starttiajat paketoituna auton kanssa ovat edelleen toimiva ja hinta-laatusuhteessa edullinen hittituote”, Kontola muistuttaa lopuksi

GolfPassin kasvu jatkuu

Golfmatkoja tuottavista yrityksestä tuoreimpiin kuuluu Sastamalassa toimiva GolfPassi. Pääomistaja, PGA-Pro Juha Passi vastaa puheluun Espanjan Costa Blancalta, Benidormin kupeessa sijaitsevalta Villa Itanan resortista.

”Olen matkassa perheen kanssa, mutta parin viikon kuluttua vedän tänne 36 hengen peli-ja kisamatkan. Molempiin tarkoituksiin toimiva kohde, meri ja golfkentät aivan vieressä, palvelut kohdallaan. Tämä on vielä suurelle osalle suomalaisia uusi kohde”, Passi valistaa.

Korineumin Resort Pohjois-Kyproksella on volyymilla mitaten yksi suomalaisten suosituimmista talvikohteista.

Korineumin Resort Pohjois-Kyproksella on volyymilla mitaten yksi suomalaisten suosituimmista talvikohteista.

GolfPassi perustettiin vuonna 2008. Valmiit johdetut matkat sekä ryhmille( 8+ henkilöä) räätälöidyt matkat muodostavat myynnistä noin  70 %,. Loppuosa myynnistä tulee 1-8 hengelle räätälöidyistä matkoista

”Olemme edelleen vahvasti kasvuyritys, Manner-Espanjan lisäksi Kanarian Saaret ja siellä uutuutena hinnaltaan hieman muita huokeampi Fuerteventura ovat pääkohteita. Mallorca sekä Alicanten alue myyvät myös hyvin. Erittäin suuri osa myynnistä koostuu 1000-1300 euron viikon mittaisista matkoista johon sisältyvät hyvä majoitus, kuljetukset, viiden päivän pelit, aamiainen tai puolihoito”, Passi jatkaa.

Pohjois-Kyproksen Korineumin Passi nostaa erikseen esiin.

”Sen saama suosio perustuu tasokkaaseen resortiiin, näyttävään golfkenttään ja lämminhenkiseen palveluun.”

Passi puhuu lämpimästi heilläkin ohjelmistossa olevan Skotlannin ja Irlannin matkailun puolesta.

”Toivoisin entistä useamman golfarin tekevän golfillisen kulttuurimatkan maihin, joissa golfilla on vankat perinteet ja laji on osa kansallista identiteettiä”, hän nostaa esiin ajatuksensa golfvalmentajana sekä matkanjärjestäjänä.

Valtaosalle kotimaisista golfmatkailijoista talvikaudella pääkriteerit kohteen valinnan osalta ovat takuuvarma lämpö, hyvälaatuiset kentät sekä toimivat järjestelyt starttiaikojen suhteen. Valinnanvaraa löytyy, ja lyhyelläkin varoitusajalla matkalle pääsee yhdeksi viikoksi tai pidemmäksi aikaa.

Lisää artikkeleita golfmatkailuun liittyen löydät Golfpisteen matkailuosiosta.

Yhä useammalta matkatoimistolta löytyy myös pidempiä ja hintaluokaltaan hyvin edullisia matkoja. Alimmillaan hinnat ovat useissa kohteissa joulu-tammikuussa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje