26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

EGS ja Gumböle Golf yhdistävät voimiaan – jatkossa yksi toimitusjohtaja ja kahden kentän pelipaketti

Espoossa naapureina sijaitsevat golfyhteisöt hakevat säästöä ja lisämyyntiä yhdistämällä toimintoja. Uusien pelipakettien toivotaan houkuttelevan entistä enemmän pelaajia Espooseen.

Toistensa naapureina sijaitsevat Espoon Golfseura ja Gumböle Golf aloittavat laajamittaisen yhteistyön. Ensi vuoden alusta alkaen yhteisöillä on yhteinen toimitusjohtaja, hallintopäällikkö sekä palvelupäällikkö. Myös kentänhoidon puolelta haetaan synergiaetua niin hankintojen kuin konekannankin paremman hyödyntämisen kautta.

EGS:n jäsenet ja Gumbölen osakkaat ovat hyväksyneet hallitusten esitykset syyskokouksissaan osana talousarvioita ja toimintasuunnitelmia. Lisäksi Gumböle Golf Oy hyväksyi uuden yhtiöjärjestyksen, joka vaatii vielä Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksynnän, mutta yhteistyö pääsee käyntiin jo tänä syksynä.

Ratkaisu on osaltaan vastaus vallitsevaan markkinatilanteeseen, joka on aiheuttanut haasteita ja kustannuspaineita molempien yhteisöiden toimintaan. Yhteisöt hakivat säästöjä muutama vuosi sitten yhdistämällä kentänhoitoa ja ulkoistamalla sen. Ratkaisu osoittautui toimimattomaksi ja johti sopimusten päättymiseen v. 2017. Yhteiset intressit naapureiden kesken kuitenkin aloittivat vuoropuhelun, joka on johtanut yhteistyön tiivistymiseen.

Kohti markkinaehtoista toimintamallia

EGS on seurapohjainen kenttä. Pitkään EGS:n jäseneksi pääsi vain hakemuksen kautta ja maksamalla nykyään kovaksi koetun liittymismaksun, joka pitkään oli useita tuhansia euroja. Sittemmin seuran sääntöjä on muutettu ja pelaamaan pääsee kausijäsenyydellä. Liittymismaksun maksaneilla seuran varsinaisilla jäsenillä pelaaminen on toki hieman edullisempaa.

Osakeyhtiömuotoisessa Gumbölessä taloutta rasittaa naapurikenttää suurempi velkataakka, jonka johdosta A-osakasta kohden velkaa on noin 10 500 euroa. Osa osakkaista on maksanut velkaosuutensa pois hankkiutuakseen eroon osakkeestaan, joita ry on nyt ostanut välimiesoikeuden määrittelemällä negatiivisella kauppasummalla. Lisäksi ry teki ylimääräisessä kokouksessa päätöksen ostaa ja ottaa lahjoituksina vastaan velattomia osakkeita.

Vastaukseksi tilanteeseen Gumböle tuo markkinoille uuden E-osakkeen, jos Patentti- ja rekisterihallitus sen hyväksyy. E-osakkeeseen ei sisälly rahoitusvastiketta eikä niin sanottua vastikepakkoa, vaan osakkeen haltija maksaa hoitovastikkeen vain, jos hän pelaa kyseisenä kalenterivuonna. E-osakkeeseen ei sisälly äänioikeutta yhtiökokouksissa.

E-osake lasketaan myyntiin ensisijaisesti nykyisille osakkaille, joiden on mahdollista konvertoida omistamansa velaton C- tai D-osake vastikkeettomaan ja äänivallattomaan E-osakkeeseen. Pitkässä juoksussa on tavoite siirtyä pakkovastikkeettomaan ja markkinaehtoiseen toimintamalliin.

”Tavoite on säilyttää kaksi hyvinvoivaa golfkenttää Espoon ytimessä, mutta juridisesti erillisinä yhteisöinä. Alueelle on tulossa paljon lisää asuntorakentamista tulevaisuudessa, joten sijaintietu tulee olemaan nykyistäkin suurempi”, EGS:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Karvinen näkee.

Gumböle Golfin ja Espoon golfseuran yhteenlaskettu jäsenmäärä on noin 2600 henkilöä, joten kyseessä on merkittävä golfkeskittymä.

Kentänhoidosta ei nipistetä

Kokemuksesta viisastuneina kustannussäästöjä ei haeta ensisijaisesti kentänhoidosta. Molempien kenttien vakinainen kentänhoitohenkilökunta jatkaa omien kenttiensä hoitamista, mutta tietyissä paljon työvoimaa vaativissa toimenpiteissä naapurikentän henkilökuntaa tullaan hyödyntämään tarpeen mukaan. Kausityöntekijät liikkuvat tarvittaessa kenttien välillä.

”Tuote pitää olla kunnossa, eikä kentänhoidossa voi tinkiä. Molempien kenttien hoitohenkilökunta toimii jatkossakin pääsääntöisesti omilla kentillään. Kentänhoito pysyy kenttämestareiden Alexis Gädda (EGS) ja Ossi Sahanen (GG) näpeissä”, Gumbölen Golfin toimitusjohtaja Markku Ignatius sanoo.

Kenttien konekannan tehokkaammalla yhteiskäytöllä saadaan säästöä.

Suurimmat säästöt kentänhoidon osalta lasketaan saavutettavan yhteishankintojen kautta ja uusiutuvaa konekantaa optimoiden, mm. varakoneita ja erikoiskalustoa ristiin käyttämällä.

Tavoitteena säästö ja myynnin kasvu

Toimintojen yhdistämisellä lasketaan saavutettavan tuntuvia säästöjä jo ensimmäisen vuoden aikana. Merkittävimmät säästöt saadaan aikaan henkilöstökuluissa, kun jatkossa kenttien toiminnasta vastaa yksi yhteinen toimitusjohtaja, jonka valinnasta tullaan päättämään vielä kuluvan vuoden aikana.

EGS:n hallintopäällikkö Hannele Hyttinen toimii jatkossa molempien yhteisöiden hallintopäällikkönä ja palvelupäällikkönä aloittaa Annika Ahokas. Ahokas siirtyy Espooseen Viipurin Golfista Lappeenrannasta. Opetustoimintaan ei olla tekemässä muutoksia ensi kauden aikana.

”Opetukseen halutaan satsata jatkossakin paljon, sillä sen laatu on vetovoimatekijä. EGS on tehnyt pitkään yhteistyötä Espoon kaupungin ja liikunnanopettajien kanssa, joista moni on suorittanut greencard-kurssin EGS:ssä”, EGS hallituksen puheenjohtaja Kimmo Karvinen sanoo.

”Monet espoolaiskoulujen oppilaat ovat tutustuneet golfiin EGS:ssä ja greencard-kurssin voi jo suorittaa osana opintoja useassa koulussa”, hän jatkaa.

Aloittajia EGS ja Gumböle saavat myös lähistöllä toimivan Löfkulla Golfin kautta. Opetus- ja alkeiskurssitoiminta on siellä hyvin aktiivista, mutta Löfkulla ei ota jäseniä vaan ohjaa usein kurssilaiset ns. aloittelijan polulla EGS:ään ja Gumböleen.

EGS:n kenttä on kaksikosta pidempi ja haastavampi.

Talvikaudella toimintoja keskitetään Gumböle Golfin klubirakennukseen, jossa jäsenillä on mm. simulaattori ja kuntosali. Kesäkaudella EGS palvelee asiakkaitaan tuttuun tapaan klubillaan.

Entistä enemmän pelattavaa

Säästöjä merkittävämpi porkkana on entistä herkullisempi tuote, pelipaketti kahdelle, vierekkäin sijaitsevalle kentälle. Sen toivotaan houkuttelevan kentille entistä enemmän kausipelioikeuden vuokraajia. Kokonaisuudessaan tavoitteena on saavuttaa 100 000 euroa enemmän tulovirtaa ensi vuoden aikana.

”Pelaajille meillä on nyt yhdessä tarjottavana perinteinen kilpakenttä EGS:ssä sekä kahdesta 9 reiän lenkistä muodostuva klubikenttä Gumbölessä”, kiteyttää kokonaisuutta EGS:n toiminnanjohtaja Heikki Jäättelä.

EGS:n jäsenet ja Gumbölen osakkaat voivat edelleen pelata halutessaan ainoastaan omalla kentällään. Sadan euron lisämaksulla pelioikeutetut saavat pelattavakseen myös naapurikentän, jonka lisäksi Play63-pelioikeuden kautta on pelattavissa myös Kurk Golf Kirkkonummella.

Myös uudet asiakkaat voivat halutessaan hankkia kausipelioikeuden vain toiselle kentälle. Oletettavaa on, että moni päätyy kuitenkin laajempaan pakettiin, kun varsin kohtuullisella, sadan euron lisämaksulla pelattavaksi saa kaksi kenttää ja Play63-yhteistyön kautta vielä Kurk Golfin 27 reikää Kirkkonummella.

”Pienemmällä rahalla kuin esimerkiksi osakas Gumbölessä maksoi vielä muutama vuosi sitten, saa hän nyt pelioikeiden kolmelle kentälle. Kyllä tämä siis hyödyttää melkoisesti kaikkia”, Ignatius näkee.

Kausipelimaksun lisäksi myyntiin on tulossa erilaisia pelipaketteja, kuten viiden, 10 tai 20 kierroksen kortteja. Uusi, yhteinen verkkokauppa tullaan avaamaan vielä ennen joulua.

Vuosi 2019 on ensimmäinen askel yhteistyössä ja malli tulee tarkentumaan, mahdollisesti muuttumaankin tulevaisuudessa kysynnän ja kertyneiden kokemusten pohjalta.

”Tuleva vuosi on ratkaiseva. Me näemme tässä yhteisen tulevaisuuden, mutta jatkossa tarkentuu, miten se rakentuu”, Gumböle Golfin hallituksen puheenjohtaja Håkan Blomberg sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje