16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Anssi Kankkonen ja Teppo Numminen perustivat golfakatemian

Tampereen seudulla toimivaan akatemiaan otetaan 10−12 pelaajaa. Monen kotimaisen kilpapelaajan taustalla toimiva Anssi Kankkonen kertoo, että idea golfakatemian perustamiseksi kypsyi hiljalleen.

Kankkonen & Numminen Golfakatemia aloittaa toimintansa marraskuussa. Sen keulahahmoina ovat Euroopan kiertueella pelannut, mutta jo pitkään golfvalmentajana toiminut Anssi Kankkonen sekä yksi Suomen menestynemmistä jääkiekkoilijoista, Teppo Numminen. Akatemian managerin tehtäviä hoitaa Timo Laine.

Akatemia toimii tiivissä yhteistyössä pääkaupunkiseudulla vuoden verran toimineen Selänne & Piltz Golf Academyn sisarakatemiana. Akatemioiden taustoja yhdistää vankka kokemus ja osaaminen sekä golfin että jääkiekon parista.

”Toiminta on suunnattu Pirkanmaan ja lähialueiden lahjakkaille nuorille pelaajille (13–23 v.), jotka haluavat menestyä kilpagolfissa”, kertoo akatemian rehtori Anssi Kankkonen.

Kankkonen & Numminen Golfakatemia pyrkii tukemaan pelaajia, näiden henkilökohtaisia valmentajia, vanhempia sekä seuroja pelaajien kokonaisvaltaisessa valmennuksessa. Tarjolla on golfvalmennusta lajin kaikilta osa-alueilta.

Pelaajien kustannukset kohtuullisia

”Golf on hieno harrastus, haluan antaa panokseni nuorten pelaajien uran edistämiseen akatemian kautta. Monet menestymiseen tarvittavat ominaisuudet ovat samoja eri lajeissa”, Teppo Numminen sanoo.

”Uskon pystyväni antamaan näkemystä ja ajatuksia siitä, millaiset asiat ovat oleellisia huipulle pyrittäessä. Teemun (Selänne) ja Mikan (Piltz) pääkaupunkiseudulla aloittama toiminta on erinomainen tapa nuorten pelaajien kehittämiseen.”

Akatemian budjetti rakentuu pitkälti yhteistyökumppanien kanssa tehtävän yhteistyön varaan. Näille tarjotaan vuoden aikana näkyvyyden ohella yhteisiä tapahtumia. Lisäksi akatemian pelaajilla tulee olemaan vuosittainen omavastuuosuus toiminnan rahoittamisesta. Pelaajan kustannukset aiotaan pitää kohtuullisina, ja vastapainoksi heille avautuu kaikki kehittymiseen tarvittavat palvelut.

Akatemiaan valitaan 10−12 pelaajaa hakemusten ja henkilökohtaisten haastattelujen perusteella.

Kankkonen: Aika golfakatemian perustamiselle oli kypsä

Anssi Kankkonen kertoo miettineensä jo pidempään nuorille pelaajille suunnatun akatemian perustamista.

”Olen useaan otteeseen odottanut sopivaa paikkaa laittaa tällaista toimintaa liikkeelle. Nyt oli sille oikea hetki, kun löysin sopivat kumppanit. Avainasemassa oli myös keskustelut Selänne & Piltz -akatemian henkilöiden kanssa”, hän toteaa.

Kankkonen sanoo, että hänellä on mielessään joitakin mahdollisia akatemiaan liittyiä pelaajia. Halukkaiden määrästä ei silti etukäteen ole tietoa.

”Uskoisin, että saamme kymmenkunta pelaajaa kokoon vielä tämän vuoden puolella. Kriteerit ovat kuitenkin aika tiukat: valitun pitää olla Finnish Tourin tai Finnair Junior Tourin pelaaja ja ikäryhmänsä parhaimmistoa. Jos määrä jää pienemmäksi, sitten mennään sillä. Viikon, kahden kuluttua olemme asian suhteen viisaampia.”

Pelaajalta toivotaan myös henkilökohtaista valmentajaa. Muussa tapauksessa vastuun tästä ottaa joko Kankkonen itse tai akatemiassa niin ikään valmentava Esa Lehti.

Nummisella paljon annettavaa

Teppo Nummisen rooli akatemiassa selviää Kankkosen mukaan myöhemmin. Hän uskoo 1327 NHL-ottelua pelanneella kiekkolegendalla olevan paljon annettaaa nuorille golfareille.

”Tepolla tulee varmasti riittämään paljon mielenkiintoista kerrottavaa. On hienoa päästä kuulemaan, minkälaisia uhrauksia yksi lajinsa merkittävimmistä suomalaisista on uransa eteen joutunut tekemään. Uskoisin, että hänen tehtävänsä on etupäässä toimia mentorina. Keskeistä on myös se, että Tepolla on kontakteja muiden lajien osaajiin ja yrityksiin.”

Kankkonen & Numminen Golfakatemian verolliseksi vuosibudjetiksi on laskettu 50 000 euroa, josta merkittävä osa saadaan kokoon yrityksiltä.

”Emme halunneet rakentaa liian isoa kuviota, sillä tässä riittää vielä opeteltavaa. Taloudelliset ajat ovat mitä ovat, joten eihän sitä koskaan tiedä  Perusperiaate joka tapauksessa on, että siitä pidetään kiinni, mikä luvataan.”

”Omavastuuosuuden haluamme pitää sopivan matalana, siitä pelaajan akatemiaan liittyminen ei saa olla kiinni. Valmennus on ryhmävalmennusta, mikä auttaa pitämään kulut maltillisina. Toki välillä käymme pelaajien kanssa kahdenkeskeisiä keskusteluja.”

Tekeminen oikeaan tasapainoon

Kankkonen odottaa saavansa akatemiaan ”hyvän jengin”, joka pitää sisällään 4−5 nousevaa junioria. Koska pelaajien ikähaitari on kymmenen vuotta, ryhmä tulee jakautumaan ”nuorempaan ja varttuneempaan jengiin”.

Harjoitukset toteutuvat pääosin Pirkkalan ja Ruotulan kentillä sekä pelikauden ulkopuolella Tampereen Indoor Centerissä. Rehtorin mukaan akatemia tulee toisinaan tekemään treenimatkoja esimerkiksi Linna Golfiin ja Kytäjälle.

”Isossa kuvassa haluan, että pelaajamme saavuttavat oikean tasapainon pelaamisen, harjoittelun ja fyysisen treenaamisen välillä. Haluan jakaa heille kaiken osaamiseni, jotta se toteutuu mahdollisimman hyvin.”

Lisätietoja akatemian toiminnasta ja pelaajahaun aikatauluista antaa Anssi Kankkonen, p. 040 703 0707 tai anssi.kankkonen@gmail.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje