16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kolme suomalaista jatkoon Hollannissa

Kalle Väinölä on kahden kierroksen jälkeen 21:s

Kalle Väinölä, Tuomas Tuovinen ja Panu Kylliäinen pelasivat itsensä jatkoon Alankomaissa pelattavassa Challenge Tourin kilpailussa, Fortis Challenge Openissa. Väinölä parani ainoana jatkoonpäässeistä suomalaista tulostaan (73-71), Tuovisella ja varsinkin Panu Kylliäisellä (70-77) oli vaikeampaa. Kylliäisen toinen kierros ei ollut lainkaan samaa tasoa kuin ensimmäinen, lyöntejä kertyi kaikkiaan 77, viisi yli kentän par’in. Kylliäisen kokonaistulos kahden kierroksen jälkeen on kolme yli par’in, jolla hän jakaa 49:ttä sijaa. Jatkoon pääsi 50 parasta pelaajaa. Panu itsekin myönsi, että peli toisella kierroksella meni cut-rajaa vastaan pelaamiseksi. -Näin kierroksen jälkeen oikeastaan jo huvittaa kuinka sitä pystyy tekemään asiat itselleen vaikeaksi”, Panu kertoili puhelimessa. Kovassa tuulessa pelatun kierroksen alku Panulla oli hyvä, kolmoselle tuli birdie ja tilanne oli täysin hallinnassa. Kympillä metrinen birdieputti lipsahti ohi ja se jäi sapettamaan turhankin paljon. -Yhdellätoista meinasi sitten koko kisa kaatua. Löin tiiltä kolme palloa rajusti vasemmalle, onneksi toinen niistä löytyi nokkospuskan keskeltä ja tein loppujen lopuksi ”hyvän” tuplan”, Panu kertoi kierroksen paniikkihetkestä. Siitä eteenpäin peli olikin enemmän henkistä taistelua kuin rentoa suorittamista. Koko kierroksen hyvin putannut Panu otti kolme puttia takaysillä kolmella viheriöllä, mukaanlukien viimeiselle kahdella reiällä. -Ne oli puhtaasti mentaalimokia, Panu myönsi reilusti, -puttasin koko päivän hyvin, pää tuli vain lopussa tielle. -Par on tässä tuulessa kova tulos, edetään lyönti kerrallaan. Huomenna on henkisesti aivan eri tilanne pelata kun cut on selvitetty, Panu mietti tulevaa. Panu kuvaili olotilaansa luottavaiseksi, ainoastaan avauslyöntien ajoittainen epävarmuus huolestutti, draiveri kaivannee jäykempää vartta, jolla avauksiin saataisiin kaivattua varmuutta. Matkaa kärkeen Kylliäisellä on 13 lyöntiä, kymmenes sija ei kuitenkaan ole kuin viiden lyönnin päässä. Kilpailun kärjessä on jo ensimmäisen kierroksenkin jälkeen johtanut Ruotsin Johan Edfors kierrostuloksin 67-67 (-10). Kakkoseen, Italian Marco Soffiettiin on matkaa jo neljä lyöntiä. Muista suomalaisista jatkoon pelasivat itsensä Tuomas Tuovinen ja Kalle Väinölä. Jatkosta putosivat Pasi Purhonen, jolla oli tuloksessaan lyönti liikaa, Jyry Peltomäki, Mikko Manerus ja Jani Saari. Suomalaisten tulokset ja sijoitukset (Fortis Challenge Open, kenttä: Burggolf Purmerend): 1. Johan Edfors, SWE (67-67), -10 2. Marco Soffietti, ITA (69-69), -6 ………… 21. Kalle Väinölä (73-71), par 40. Tuomas Tuovinen (71-75), +2 49. Panu Kylliäinen (70-77), +3 67. Pasi Purhonen (78-70), +4 75. Jyry Peltomäki (78-71), +5 89. Jani Saari (71-79), +6 109. Mikko Manerus (78-75), +9

Live Scoring , Hollanti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje