26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kim Koivulta suvereeni esitys NRG Openissa – Wikström naisten tiukan kisan paras

Kim Koivu sai ensimmäiset onnittelut viimeisen päivän pelikaveriltaan, Aurinko Golfin Eemil Alajärveltä. Kuva Juha Hakulinen.

Koivulla oli varaa pelata kilpailun heikoin kierrostuloksensa lauantaina, sen verran reilun eron hän oli kahden ensimmäisen päivän aikana repinyt.

St. Laurence Golfin Kim Koivu lasketteli ylivoimaiseen kuuden lyönnin voittoon NRG Open 2018 Hosted by Veikko Salli -kilpailussa. Koivun voittotulos oli -11 (63–67–75). Naisten huippujännittävän kilpailun ykköseksi pelasi puolestaan Ursula Wikström tuloksella -12 (71–68–65). Molemmat voittajat kuittasivat voitostaan 5 400 euroa.

Koivun peli ei ollut lauantaina samanlaista ilotulitusta kuin kahtena ensimmäisenä päivänä. Kierrostulos 75 ei ollut varmasti sitä, mitä Koivu lähti hakemaan. Mutta kahden ensimmäisen päivän aikana hankittu massiivinen yhdeksän lyönnin etumatka antoi varaa hieman heikompaan lopetukseen.

”Kyllä tästä päivästä jäi hampaankoloon. Mutta tällaista on golf, jos ei lyö suoraan. Paljon tuli epäonnistuneita lyöntejä, jotka johtivat isoihin tuloksiin. Mutta aina jos pelaa kolme kierrosta 11 alle, niin pitää olla tyytyväinen”, Koivu myönsi.

Hän sanoi, ettei iso etumatka vaikuttanut viimeisen kierroksen valmistautumiseen millään tavalla.

”Johtoasemassa tykkään lähteä sillä ajatuksella pelaamaan, että kuvittelen olevani pelikaveriani kaksi lyöntiä perässä. Se auttaa siihen, ettei tule hyvän olon tunne”, Koivu kertoi taktiikastaan.

NRG Openin viimeistä päivää oli seuraamassa Audi Finnish PGA Golf Tourin kaikkien aikojen suurin yleisömäärä. Hienon kilpailun päätteeksi Koivulta tuli kehuja järjestäjien suuntaan.

”Kentän kunto oli todella hyvä. Nämä olivat parhaat viheriöt, joilla olen Suomessa tällä kaudella pelannut. Se on kilpapelaajille kaiken a ja o, että greenit ovat kunnossa. Ja tapahtumana tämä vetää vertoja mille tahansa isommalle kilpailulle”, Koivun vilpittömät kiitokset kuuluivat.

Kilpailun mahdollistaja, Veikko Salli haluaa tehdä NRG Openista perinteen. Sen takia Kim Koivun kädessä olevassa kiertopalkinnossa on paikka 30 nimelle. Kuva Juha Hakulinen.

Koivun takana käytiin jännittävä kilpailu toisesta sijasta. Hyvän nousun kolmantena päivänä tehneet Suur-Helsingin Golfin Mikael Salminen, Tapiola Golfin Santeri Lehesmaa ja Alastaro Golfin Jaakko Mäkitalo eivät saaneet eroa aikaiseksi, vaan he jakoivat toisen sijan yhteistuloksella -5. Lehesmaa palkittiin myös kilpailun parhaana amatöörinä.

Saksa laittoi tiukasti hanttiin Wikströmille

Naisten kilpailussa nähtiin huikea päätöspäivä, kun Golf Talman Ursula Wikström ja Aura Golfin Elina Saksa laittoivat ison vaihteen silmään. Liukuhihnalta birdiejä takonut kaksikko karkasi etuysin aikana omille lukemilleen, ja siinä vaiheessa oli selvää, että voitto tullaan ratkaisemaan heidän välillään.

Wikström teki kierroksellaan viisi birdieä ja eaglen, ja Saksa tykitti peräti kahdeksan birdieä. Pelin ratkaisi lopulta Saksan kaksi bogeya, jotka hän teki takaysillä. Hänellä oli vielä viimeisellä viheriöllä mahdollisuus ottaa Wikström kiinni, mutta birdieputti jäi pari senttiä lyhyeksi. Wikström ratkaisi voiton upottamalla kylmänviileästi reilun parimetrisen par-puttinsa.

Ursula Wikström upotti tärkeän birdien 17. reiällä. Kuva Juha Hakulinen.

Wikström nautti kierroksestaan Saksan kanssa.

”Oli kivaa. Elina rupesi laittamaan putteja sisään, niin siinä piti itsekin alkaa säkittämään niitä”, Wikström kertoi kierroksen alkuvaiheista.

Euroopan Tourilta piipahduksen Finnish Tourille tehnyt Wikström oli todella tyytyväinen kahden viimeisen kierroksen peliesitykseensä.

”Jos pelaan seitsemän alle ilman bogeyja, ja kaksi viimeistä kierrosta meni ilman bogeyja, niin ei voi sanoa, että kauhean tyytymätön voisin olla. Varmaa hyvää peliä”, Wikström summasi.

Tiukan vastuksen Wikströmille tarjonnut Saksa kohtasi viimein voittajansa tämän kauden Finnish Tourilla. Tämä oli Saksan kolmas kilpailu Finnish Tourilla tällä kaudella, ja kahdesta ensimmäisestä hän poistui voittajana. Lauantaina oli kuitenkin tyytyminen kakkossijaan.

”Olen niin kilpailuhenkinen, että totta kai se on aina pettymys jäädä kakkoseksi. Mutta en hävinnyt huonolle. Eikä tässä liian surullinen auta olla, kun itse pelasi noin hyvin”, kierrostulokset 71–68–66 pelannut Saksa järkeili.

Kärkikaksikon takana oli reilusti ilmaa, sillä kolmatta sijaa jakaneet Golf Talman Noora Komulainen ja Nokia River Golfin Elina Nummenpää jäivät yhteistulokseen -3.

Audi Finnish PGA Golf Tour jatkuu heinäkuun ensimmäisellä viikolla Suur-Helsingin Golfissa pelattavilla reikäpelin SM-kilpailuilla.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje