26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Kim Koivu kohautti 63 lyönnin kierroksellaan Nokialla

Kim Koivun peliesitykset olivat torstaina maailmanluokkaa. Kuva Juha Hakulinen.

Elina Nummenpää vastasi naisten kilpailun parhaasta kierrostuloksesta. Pelaajat nauttivat kilpailun järjestelyistä.

Challenge Tour -voittaja Kim Koivun visiitti Audi Finnish PGA Golf Tourille sai lentävän lähdön, kun hän tykitti tuloksen 63 (-9) Nokialla pelattavan NRG Open 2018 Hosted by Veikko Salli -kilpailun avauspäivänä. Koivulla on neljän lyönnin kaula lähimpään uhkaajaan, Aurinko Golfin Eemil Alajärveen (-5). Päivän kolmanneksi parhaan tuloksen kirjautti Gumböle Golfin Kalle Sneck (-4).
Naisten kilpailussa lähdettiin liikkeelle Elina Nummenpään komennossa. Hän pelasi tuloksen 68 (-4).

Koivu aloitti kierroksensa hurmoksessa pelaten ensimmäiset yhdeksän reikää seitsemän alle parin.

”Tuli viisi yhden putin viheriöitä siihen etuysille. Ja putteri oli kuumana oikeastaan koko päivän. Putteja tuli reilusti alle 30 koko kierroksella”, Koivu hykerteli.

Koivun normaali työpaikka on Challenge Tourilla, mutta tällä viikolla hän halusi olla pelaamassa Nokialla. Perustelut ovat selkeät.

”Olen lähtenyt Finnish Tourilta liikkeelle, ja nyt kun Finnish Tourilla järjestetään näin upea kilpailu, niin halusin ehdottomasti tulla tänne pelaamaan. Haluan omalla toiminnallani näyttää, että arvostan kisajärjestäjien panosta Suomi-golfin eteen”, Koivu sanoi kiitollisena.

10. reiältä kierroksensa aloittanut Eemil Alajärvi oli ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen kierrostaan parissa. Omalla takaysillään Alajärvi laittoi tuulemaan.

”Tein viisi birdieä takalenkillä, ja pisin birdieputti taisi olla kaksimetrinen. Löin todella hyviä wedgejä siinä”, Alajärvi kertoi.

Elina Nummenpää otti ilon irti kotikilpailun tunnelmasta. Kuva Juha Hakulinen.

Naisten kilpailua johtava Nummenpää teki kierroksellaan kuusi birdieä ja kaksi bogeya. Ennen kierrosta Nummenpää ei ollut ollenkaan varma, pystyykö hän edes pelaamaan.

”Soitin ennen kierrosta itkupuhelun kotiin, kun oli sellainen tunne kropassa, etten pysty pelaamaan ollenkaan. Oli rintaranka niin jumissa, mutta jotenkin se siitä aukesi, ja pystyin lyömään kierroksella ihan normaalisti”, Nummenpää kertoi kierrokseen valmistautumisestaan.

Kentälle päästyään Nummenpää nautti joka hetkestä, sillä harvoin naisammattilaisella on mahdollisuutta pelata kotikentällään ammattilaiskilpailua.

”Oli kyllä kiva fiilis pelata. Täällä on ihan ison kisan fiilis, ihan kuin olisi pelannut jotain LET-kilpailua!” Nummenpää hihkui onnellisena.

Nummenpään perässä tuloslistalla lähimpänä on Golf Talman Noora Komulainen (-2). Kolmatta sijaa jakavat Aura Golfin Elina Saksa sekä Golf Talman kaksikko Ursula Wikström ja Nicola Fall (-1).

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje