16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kalle Väinölä karsiutui Marokossa

Kalle Väinölä

Challenge Tourin kauden kuudes kisa pelataan viikonloppuna ilman suomalaisedustusta. Komealla Royal Golf Dar Es Salam-kentällä johtaa Challenge Tourin kisaa kahden kierroksen jälkeen Skotlannin Craig Hutcheon (-4). Kalle Väinölä sortui perjantaina epätasaisuuteen, neljän birdien vastapainona oli bogien lisäksi tuplia, tulos 76, kolme yli parín. Pitkän kentän (6730 m) par on 73. Väinölän sijaluku 140:n pelaajan joukossa oli 94:s, cut-raja jäi kauden avauskisassa viiden lyönnin päähän. Väinölä on urallaan voittanut kaksi CT:n kisaa, viimevuonna hän oli Ranskan kisassa viides, toissavuonna Sveitsissä neljäs. Suomalaisten saldo CT:lla kaudella 2003 on kauden alkuvaiheissa vaisu. Marokon kisan jälkeen on kuusi kilpailua takana, neljästi on suomalainen ollut mukana, vain Pasi Purhonen on yltänyt rahoille. Purhonen on listalla 121:s. Kausi on kuitenkin toki vasta alkamassa, listan 15:s on viikonlopun jälkeen tienannut jo lähes 10.000 euroa, joten kärkeen mielivien suomalaisten on oltava terävinä muuallakin kuin kotimaassa pelattavissa kilpailuissa.

Challenge Tour, Live scoring Marokko

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje