16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kaksi holaria kolmen väylän aikana...

Maailmalta tuntuu tulevan tasaisesti erikoisia holaritarinoita. Suurin osa niistä lienee tottakin. Tämän tarinan on vahvistanut kyseisen kentän pääpro. Viime perjantaina 60-vuotias Bob Kenney teki kaksi hole-in-onea kolmen väylän aikana. Fort Piercestä kotoisin opleva Kenney pelasi Mariner Sands Country Clubilla reikäpeliturnausta, kun ”holaristriikki” iski. Kuutosväylällä Kenney otti rauta 7:n ja napautti pallon kerralla kuppiin tällä 127-metrisellä par-kolmosella. Kaksi väylää myöhemmin samaa rauta 7:kaa käyttäen, Kenney onnistui toistamiseen, tällä kertaa väylän pituus oli 137 metriä. Edellisen ja ainoan holarinsa Kenney oli tehnyt 25 vuotta sitten! Kenney piti temppua lähinnä onnenkantamoisena: ”Minulle hole-in-one on pelkkää tuuria. Lyöt hyvän lyönnin ja se menee reikään”, Kenney yksinkertaisti reseptinsä. Kentän pääpro Tim McKenna vahvisti holarit todellisiksi. Golf Digestin mukaan todennäköisyydet kahden holarin tekemiseen yhden kierroksen aikana ovat yhden suhde 67 miljoonaan…

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje