16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

K.J.Choi vei skinit Kaliforniassa

Mickelson, Mediate, Choi ja Ames pelaavat sunnuntaina isoista rahoista Skins Gamesissa © Getty Images

K.J.Choille voitto oli kauden toinen, kokonaisansiot vuodelta ovat 3,2 miljoonaa taalaa &copy Getty ImagesKaksipäiväinen, mutta vain 18 reiän mittainen Skins Game Indian Wellsissa Kaliforniassa sai kaikki neljä osallistujaaa kohtuullisen tyytyväiseksi. Kisa järjestettiin 26:n kerran, sunnuntainen mukaanlukien vain seitsemän kertaa kaikki ovat onnistuneet voittamaan ainakin yhden pelatuista reiístä. K.J.Choi oli ensikertalainen, mutta ei antanut tämän häiritä. Hän voitti Stephen Amesin tavoin kuusi reikää, mutta pääsi tätä suuremimille ansioille koska voitti arvokkaampia loppupään reikiä. Phil Mickelson kuittasi neljä reikää, Rocco Mediate kaksi. Choi on viides kansainvälinen voittaja, Amesin lisäksi Greg Norman, Colin Montgomerie sekä Gary Player ovat kuitanneet suurimmat shekit.Korealainen on voittanut PGA Tourilla seitsemän kertaa, hänen päällään on melkoisia paineita ensimmäisen major-voiton tuomisestaa Aasiaan. Tankki lempinimen saanut Choi kilpailee seuraavan kerran jo torstaina Etelä-Afrikan Sun Cityssä pelattavassa Nedbank Challengessa jossa voittaja kuittaa reilusti yli miljoona taalaa. Vastuskin on huippuluokkaa, Gary Player Country Clubilla Choi kohtaa mm. maailmanlistan kakkosen Sergio Garcian,Henrik Stensonin, Robert, Karlssonin, Lee Westwoodin sekä Mastersin voittajan Trevor Immelmanin. Skinien varsinainen rohmu on kuitenkin Fred Couples, jonka ansiot Skins Gamesista ovat vuosien varrelta peräti 4,425 miljoonaa dollaria. Tänävuonna Couples ei mahtunut mukaan, mutta oletettavaa on, että vuonna 2009 Couplesin täyttäessä kisan aikoihin 50 vuotta suosittu konkari pääsee taas lihottamaan lompakkoaan. Skins Game, Indian Wells. Ansiot ja voitetut reiät: K.J.Choi 415.000 ( 6) Stephen Ames 250.000 (6) Phil Mickelson 195.000 ( 4) Rocco Mediate 140.000 (2)

K.J.Choi keulilla Skins Gamesissa

Skins Game on USA:ssa erittäin suosittu kisa jonka historia alkoi 1983 voitajan ollessa, yllätys, yllätys jo tuolloin vanha kettu Gary Player. Vuosien saatossa neljän miehen välisen kilpailun suurimmat rahat ovat keränneet mm. Jack Nicklaus, Payne Stewart ( 3x), sekä Fred Couples ( 5x). Myös Annika Sörenstami oli kertaalleen mukana. Tämänvuotisen kisan ennakkosuosikki Phil Mickelson voitti launtaina yhdeksästä reiästä yhden, K.J.Choi kolme. Viisi reikää pelatuista jäi vielä pottiin, nämä yhdistettynä sunnuntain yhdeksään pelattavaan johtavat siihen, että toisena kisapäivänä potissa on vielä 900.000 taalaa. Stephen Ames on voittanut kilpailun kahdesti peräkkäin ja on tämän johdosta mukana, Rocco Mediate sai kunnian pitkälti US Openin kakkostilan johdosta. K.J.Choi on kisan ensikertalainen, Phil Mickelson ei ole koskaan voittanut suurimpia seteleitä Skineistä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje