26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jyry Peltomäki karsiutui USA:ssa

Jyry Peltomäki

Jyry Peltomäki ei onnistunut selvittämään Yhdysvalloissa Nationwide Touriin kuuluvaa Arkansis Classicin karsintaa. Karsinta pelattiin yhtenä kierroksena ja siitä pääsi seitsemän parasta mukaan varsinaiseen kilpailuun karsintarajan ollessa 68. Peltomäen kierros lähti heti kättelyssä väärille urille. -Puttien kanssa olin vaikeuksissa. Viiden reiän jälkeen minulla kolme kolmen putin greeniä ja tuloslapussa kolme bogia, kertoi Peltomäki. Peltomäki pystyi etuysin loppuosalla puristamaan kaksi birdietä, mutta 11. tullut bogey vei realistiset mahdollisuudet jatkoon ja lopputulos oli vaatimaton 76. – Kenttä oli suhteellisen helppo, mutta se oli aivan hirveässä kunnossa. Treenasin BellSouth Classicin karsinnan jälkeen Pohjois-Georgiassa ja siellä ehti jo vähän tottumaan todella nopeisiin greeneihin. Täällä greenit oli tosi hitaat ja putteja oli vaikea saada perille asti, mutta olosuhteet oli samat kaikille, Peltomäki sanoi. Peltomäki palaa Yhdysvalloista Suomeen torstaina, mutta matka jatkuu lähes saman tien kohti Tanskaa. Peltomäki osallistuu Tanskassa kahteen Ecco Tourin kilpailuun. Viime vuonna Peltomäki oli Royal Oakin kilpailussa 12. – Ecco Tourin kilpailut kuuluu Nordic Leagueen, joten sinne lähdetään yrittämään. Nyt on saanut kilpailuja alle, joten siinä mielessä Tanskaankin on helpompi lähteä, kertoi Peltomäki jatkosuunnitelmistaan. Jyry Peltomäki osallistui huhtikuun alussa PGA Touriin kuuluvanBellSouth Classicin karsintoihin mutta karsiutui silloinkin selvästi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje